AIHEESEEN LIITTYVÄÄ:

Vinkki
Onnistuneen loman resepti 
19.6.2012 10:00 

 

Kuva: sxc.hu / maillmeEnnen lomaa et todennäköisesti ehdi saada kaikkia töitä valmiiksi. Hyväksy se. Valitse, mitkä työt teet valmiiksi ennen lomalle lähtöä. Elämä töissä jatkuu loman jälkeenkin.

Tee lista niistä töistä, jotka jäävät kesken. Päätä 1–2 asiaa, joihin tartut heti palattuasi. Näin tekemättömät työt eivät rasita lomalla. Jätä lista työpöydälle odottamaan ja unohda sen sisältö loman ajaksi.

Mieti, mitä lomalta haluat. Väljästi suunniteltu ohjelma antaa ryhtiä, mutta ei sido liikaa. Jos aikataulut ovat kovin tiukkoja, saatat tulla töihin stressaantuneempana kuin lomalle lähtiessäsi.

Ihminen noudattaa lomalla erilaista rytmiä kuin arjessa, ja siihenkin voi valmistautua ajoissa henkisesti. Työrytmistä tasaantuminen voi ottaa muutaman päivän, kunnes vähitellen uni paranee ja stressi katoaa. Keho alkaa vähitellen siirtyä lepotilaan ja aineenvaihduntakin muuttuu lomalaiselle sopivaksi.

Huolehdi lomarauhasta. Laita esim. sähköpostiin lomavastaaja ja puhelin kiinni. Jos työasiat tulevat loman alkupäivinä mieleen, voit kirjata ajatuksesi ylös, mutta siirry sitten muiden asioiden pariin.

– Tutkimustiedon perusteella rentoutuminen ja irtautuminen onnistuvat parhaiten, jos yhtäjaksoinen loma on pituudeltaan vähintään kolme viikkoa. Lyhytkin loma on kuitenkin parempi kuin ei lomaa ollenkaan.

– Lomailuun liittyviä hyödyllisiä linkkejä löydät oikealta.


Lähetä linkki Tulosta vinkki Selaa muita vinkkejä

Kommentit
oho
olipa kiva sivu!
26.4.2013 9:39
Unelma
Terkkuja ja hyvää kesää!
Mukavia ohejeita kesälomalle lähtijöille. Itse olen valmistautunut kesälomalle koko kevään. Tämä on ensimmäinen pitkä kesäloma ja se jatkuu... Terkkuja kaikille, sekä hyvää kesää ja lomaa ;)

T. Tapani
16.6.2013 7:38
Tapsa
Otsikko
Sisältö *  
Nimimerkki *  
Paljonko on kolme ynnä viisi? *  
 
Skip Navigation Links
Arkisto
Duunitohtorit
Kyselyt
Näkökulmat
Toimitus
Uutiset
Vinkit
Skip Navigation Links
Arkisto
Duunitohtorit
Kyselyt
Näkökulmat
Toimitus
Uutiset
Vinkit
Työpiste testaa: Nokoset töissä
Työpiste testaa: Etätyö
Työpiste testaa: Teetä kahvin sijaan
Työpiste testaa: Meditaatio töissä
Työpiste testaa: Työelämän jännät kortit
Työpiste testaa: Kirkasvalolamppu
Tulevaisuuden uusia ammatteja – löydätkö omasi?
Kännykän räplääjä, pidä varasi!
Työpiste testaa: Askelmittari
Työpiste testaa: Soveltuvuustestit
Silmiäkin voi jumpata
Älä anna numeron huijata
Masennusvinkkejä työntekijälle
Energiansäästövinkit työpaikalle
Ota ilo irti TTL:n uudistuneesta verkkopalvelusta
Seitsemän kultaista henkilöstökäytäntöä
Internet voi haukata liikaa aikaa
Hyvän kokousjärjestäjän muistilista
Oletko kaappi-introvertti?
Hätätilanteessa pelko on hyväksi
Työpiste testaa: Lounasdisko
Testaa muistisi toimintaa
Onnistuneen loman resepti
Keskittyminen ei aina kannata
Työpiste testaa: Internetin testit
Oletko Facebook-addikti?
Parempaa unta!
Työpiste testaa: Elimistön kemikaalit
Ruokapäiväkirja auttaa painonhallinnassa
Näin huomaat valehtelun
Hanke onnistuu kun suunnitellaan
Älä sorru tarpeettomuuksiin työhaastattelussa
Hyödynnä ilmaisia terveyssivustoja
Vietä voimatunti
Pistä kuntoon selkä ja huolet
Helppo hengitysharjoitus työpäivään
Pikatesti kertoo alkoholitilanteen työpaikallasi
Hyvän perehdytyksen tsekkauslista
Allergia ei katso ammattiin
Kolme näkökulmaa kiireeseen
Näy verkossa, se kannattaa
Näin sinusta tulee innovaattori
Hyvän johtamisen ABC
Rentouttavan loman tarpeessa?
Vinkkejä kesään