Etätyöntekijä on itsensä pomo 
 
14.9.2011 10:05 

Perjantaina vietetään valtakunnallista etätyöpäivää. Etätyö on toimiston ulkopuolista työtä, jonka mahdollistavat asianmukaiset välineet ja tietoliikenneyhteydet. Etätyön juuret juontavat 90-luvun loppupuolelle, jolloin tietokoneet halpenivat ja tietoliikennetekniikka kehittyi.

"Etätyö yhdistetään usein rauhoittumiseen työn äärelle, varsinkin töissä, jotka vaativat keskittymistä, suunnittelua ja luovaa prosessia", kertoo Työterveyslaitoksen erikoistutkija Seppo Tuomivaara.

sxc.hu / KristjaTuomivaaran mukaan etätyö antaa siis oivan mahdollisuuden vetäytyä työpaikkojen hälystä ja keskeytyksistä. Etäpäivänä työmatka jää pois, jolloin arjen kuormittavuus vähenee huomattavasti. Etätyötä tekevä voi myös paremmin valita ajankohdan, milloin työskentelee.

"Etätyöntekijän ei tarvitse työskennellä 8–16-periaatteella. Etätöissä voi suunnitella myös perhe-elämäänsä paremmin.

Tarvitaan luottamusta

Onnistunut etätyö vaatii työntekijältä itsekuria, sillä kotona työskennellessä on helpompi lorvailla, varsinkin normaalien työrutiinien ja esimiehen puuttuessa. Ennen kaikkea tarvitaan työnantajan ja työntekijän keskinäistä luottamusta – ilman sitä etätyö harvemmin järjestyy.

"Etätyö onnistuu, kun noudattaa tuttuja työrutiineja. Jos kotona on olemassa se vaara, että työpäivä menee lorvailuksi, niin silloin kannattaa miettiä keinoja, joilla siirtyä työrooliin. Voi pukea työvaatteet päälle ja mennä ulos pienelle lenkille ja siten aloittaa työpäivän. Itsensä pomottaminen ei aina ole helppoa", Tuomivaara sanoo.

Erikoistutkijan mukaan kodin työpisteen on hyvä olla muu jokin muu, kuin se paikka jossa vietetään vapaa-aikaa. Eli töitä ei kannata tehdä keittiössä, ruokapöydässä tai sohvalla. Paras vaihtoehto on ergonomisesti hyvin suunniteltu työpöytä ja -tuoli.

Ihanteellista olisi työskennellä huoneessa, jonka oven saa suljettua. Lisäksi Tuomivaara kehottaa työntekijöitä kiinnittämään huomiota vakuutus ja tietoturva-asioihin.

Etätyö ei onnistu kaikilta

Etätyön järjestäminen alkaa käytännön asioiden sopimisesta työnantajan kanssa. On esimerkiksi selvitettävä, mitä välineitä työnantaja antaa työntekijän käyttöön.

Tietotyöammateissa etätyön järjestäminen on yleensä helppoa, mutta on myös runsaasti ammatteja, joiden luonne ei etätyötä yksinkertaisesti salli. Tällaisia ovat työt, joiden välineet ja palvelut ovat paikkaan sidottuja.

Tuomivaaran tekee itsekin runsaasti etätöitä, ja hänen kokemuksensa niistä ovat olleet hyvin myönteisiä.

"Suosittelen, mutta niin että tutustutaan etätyön vaaroihin. On hyvä katsoa, että työaika ei venähdä ja että työolosuhteet ovat hyvät. Etätyö on hyvä järjestää niin, ettei se haukkaa elämästä, eritoten perhe-elämästä liikaa."

 

Aiheesta enemmän:

Erikoistutkija Seppo Tuomivaaran videohaastattelu Työterveyslaitoksen sivuilla.

Kansallisen etätyöpäivän viralliset sivut.

Työterveyslaitoksen sivusto etätyöstä.

Lue lisää etätyöstä E-Work-sivustolta.

Wikipedian määritelmä etätyöstä.

 

Mikael Mikkonen

 

 

 



Share Lähetä linkki Tulosta uutinen Uutisarkisto


 Neljä tuoreinta uutista

Skip Navigation Links
Arkisto
Duunitohtorit
Kyselyt
Näkökulmat
Toimitus
Uutiset
Vinkit
Skip Navigation Links
Arkisto
Duunitohtorit
Kyselyt
Näkökulmat
Toimitus
Uutiset
1,87 miljoonaa työikäistä saa huoltoa
Aamu-uninen ei ole laiska
Aiheuttaako kännykkä syöpää?
Alle 35-vuotiaiden eläkeläisten määrä kasvussa
Allergian voi selättää siedättämällä
Ammattiarvioitsija ei arvaile
Auringon palvonnalla on rajansa
Avaruudessa tarvitsee monia kykyjä
Avotoimistoissa on enemmän sairauspoissaoloja
Eläke on lääke uniongelmiin
Elämysmatkailija voi hyvinkin selvitä elossa
Emme aina tunne kykyjämme
Epäterveellisemmät ammatit selittävät naisten sairastelua
Erityistyölaseilla tehoa tietokonetyöhön
Esimies johdattaa alaisensa työn imuun
Esimies on tiimeissä tiedon portinvartija
Esimies vaikuttaa sairaan lapsen äidin rasittuneisuuteen
Facebookia kesytetään työpaikoilla
Festivaaleilla viihtyvät myös työntekijät
Haitallinen hiukkanen vai ei?
Haukottelun mysteeri ratkeamassa?
Hiukset eivät lakkaa kasvamasta
Home haisee työpaikoilla
Huono-osaisten alueiden opettajat ovat sairaampia
Hyssyttely ei auta työpaikan päihdeongelmaan
Hyvät elämäntavat pidentävät työuria alusta, keskeltä ja lopusta
Ihana rusketus voittaa ihosyöpäriskin
Ihanat itikat kuuluvat kesään
Ilmaston mukana muuttuu myös työnteko
Ilmastonmuutos on haaste työterveydelle
Ilmat kuntoon työpaikoilla
Internet toimii yhä useamman lääkärinä
Istuminen vaarantaa terveyden
Jalat lähtevät alta yhä useammin
Järki jäätyy kylmässä
Joka toisella on kova kiire
Joustamaton työaika vie mehut
Jo yhdet lyhyet unet sekoittavat pakan
Kahvista saa tarkkaavaisuutta ja sydänterveyttä
Käskyttävä terveysvalistus on tiensä päässä
Kehuista on pulaa työpaikoilla
Keksi pyörä uudestaan
Kesälomalla ostetaan t-paitoja ja tehdään salaa töitä
Keskeytyskielto työpaikalla tukee muistia
Ketkä nuoret jäävät työn ja opiskelun ulkopuolelle?
Kiireessä tehdään huonoja rekrytointeja
Kiusaaja välttelee kohdettaan
Kokki tekee muutakin kuin ruokaa
Korkeasta koulutuksesta pitkä työura
Kriisiä ei kannata tuhlata
Vinkit