AIHEESEEN LIITTYVÄÄ:

Uutinen
Vilukissaa tulee ymmärtää 
14.2.2012 9:30 

 

Vilukissaa tulee ymmärtää, sillä lämpöviihtyvyys on yksilöllinen asia. Kylmäherkällä ihmisellä vilunpuistatukset voivat alkaa heti, kun ihon lämpötila vähänkin laskee.

Kaikkia on mahdoton tyydyttää. Aina joillain on kuuma tai kylmä – tutkimusten mukaan parhaissakin lämpöoloissa vain 85 prosenttia on tyytyväisiä. Töissä lämpötilan aiheuttama epämukavuus saattaa näkyä mm. suorituskyvyn heikkenemisenä, työtehon laskuna ja jopa sairastumisena, kerrotaan uudessa kirjassa Hypotermia – kylmän haitat työssä ja vapaa-aikana

Kylmä todella kolottaa. Kun keho jäähtyy, tulee liikkeistä kömpelömpiä ja hienomotoriikka kärsii. Kylmässä tuki- ja liikuntaelinsairaiden ja mm. sepelvaltimotautipotilaiden oireet Kuva: Iisakki Härmäpahenevat. Talvikautena ylipäätään sairastetaan ja kuollaan enemmän. Merkittävä syy tähän on se, että hengitysteiden jäähtyminen heikentää limakalvojen immuunipuolustusta.

Kylmää on helpompi sietää, kun vaatetus on sopiva, mutta kylmänsietoon vaikuttaa moni muukin tekijä, mm. persoonallisuus. Rentoutuneet ihmiset sietävät epämiellyttäviä, jopa kivuliaita kylmän tuntemuksia paremmin kuin ahdistuneet ja jännittäjät.

Myös käyttäytymisellä on suuri merkitys. Liikkuminen ja pieni liikehdintä kylmälle altistuttaessa pitää lämpöä yllä. Suomalainen alkaa usein tepastella ja hakata käsiään yhteen bussipysäkillä, kun lämpötila on noin 7 astetta. Suuri osa italialaisista ja kreikkalaisista pysyy puolestaan täysin paikallaan. Tässä lämpötilassa kylmä pistääkin jo tärisemään 20–30 % ateenalaisista, mutta vain 5 % suomalaisista.

Iällä on merkitystä siten, että pienillä lapsilla ja vanhuksilla on suurempi riski kylmentyä liikaa. Naiset eivät pienemmän kokonsa ja heikomman kestävyyskuntonsa takia siedä kylmää yleensä yhtä hyvin kuin miehet. Myös hyvä peruskunto ja sen harjoittaminen ylläpitävät elimistön puolustusmekanismeja ja parantavat kylmänsietoa.

Talvella kuntoa ei kuitenkaan kannata harjoittaa liian kovaa liian kylmässä. Terveellekin ihmiselle 20 pakkasastetta on raja, jossa raskasta liikuntaa ei juuri pitäisi harrastaa. Esimerkiksi kilpahiihdossa käytetään rajana -17 astetta. Kevyesti ulkona voi toki reippailla pitkälle yli tämän rajan.

 

Tuure Hurme

Lähetä linkki Tulosta uutinen Selaa muita uutisia

Kommentit
Kiinnostava juttu!
15.2.2012 7:40
VH
ymmärrän jo
itse olen vilukissa, ja todellakin ymmärrän
22.2.2012 9:03
kaisu
Kiitos
Kylmälle ja vedolle herkkien puolesta lämmin kiitos asian esille ottamisesta! Toisinaan jo ihan tavalliset toimisto-olosuhteet saavat hytisemään.

Pidän erityisesti sanasta "lämpöviihtyvyys" - se antaa minulle keinon puhua villasukkiin, fleecetakkiin ja sormettomiin hanskoihin pukeutumisestani vaikuttamatta aivan pölhöltä! :)
2.3.2012 12:56
Rii
Komppaan Riin kirjoitusta
Ihan kuin olisi minun puolesta joku käynyt kirjoittamassa... Rii kirjoitti niin osuvasti.

Minulla vielä fibromyalgia kiusana, joka aiheuttaa näitäkin oireita. Tosin kovilla pakkasilla ei niin paljon palele kuin kosteammilla keleillä... siis sisätiloissakin näin.
2.3.2012 19:52
N38
Otsikko
Sisältö *  
Nimimerkki *  
Luet nyt Työpistettä, onko se lehti vai järvi? *  
 
Skip Navigation Links
Arkisto
Duunitohtorit
Kyselyt
Näkökulmat
Toimitus
Uutiset
Vinkit
Skip Navigation Links
Arkisto
Duunitohtorit
Kyselyt
Näkökulmat
Toimitus
Uutiset
1,87 miljoonaa työikäistä saa huoltoa
Aamu-uninen ei ole laiska
Aiheuttaako kännykkä syöpää?
Alle 35-vuotiaiden eläkeläisten määrä kasvussa
Allergian voi selättää siedättämällä
Ammattiarvioitsija ei arvaile
Auringon palvonnalla on rajansa
Avaruudessa tarvitsee monia kykyjä
Avotoimistoissa on enemmän sairauspoissaoloja
Eläke on lääke uniongelmiin
Elämysmatkailija voi hyvinkin selvitä elossa
Emme aina tunne kykyjämme
Epäterveellisemmät ammatit selittävät naisten sairastelua
Erityistyölaseilla tehoa tietokonetyöhön
Esimies johdattaa alaisensa työn imuun
Esimies on tiimeissä tiedon portinvartija
Esimies vaikuttaa sairaan lapsen äidin rasittuneisuuteen
Facebookia kesytetään työpaikoilla
Festivaaleilla viihtyvät myös työntekijät
Haitallinen hiukkanen vai ei?
Haukottelun mysteeri ratkeamassa?
Hiukset eivät lakkaa kasvamasta
Home haisee työpaikoilla
Huono-osaisten alueiden opettajat ovat sairaampia
Hyssyttely ei auta työpaikan päihdeongelmaan
Hyvät elämäntavat pidentävät työuria alusta, keskeltä ja lopusta
Ihana rusketus voittaa ihosyöpäriskin
Ihanat itikat kuuluvat kesään
Ilmaston mukana muuttuu myös työnteko
Ilmastonmuutos on haaste työterveydelle
Ilmat kuntoon työpaikoilla
Internet toimii yhä useamman lääkärinä
Istuminen vaarantaa terveyden
Jalat lähtevät alta yhä useammin
Järki jäätyy kylmässä
Joka toisella on kova kiire
Joustamaton työaika vie mehut
Jo yhdet lyhyet unet sekoittavat pakan
Kahvista saa tarkkaavaisuutta ja sydänterveyttä
Käskyttävä terveysvalistus on tiensä päässä
Kehuista on pulaa työpaikoilla
Keksi pyörä uudestaan
Kesälomalla ostetaan t-paitoja ja tehdään salaa töitä
Keskeytyskielto työpaikalla tukee muistia
Ketkä nuoret jäävät työn ja opiskelun ulkopuolelle?
Kiireessä tehdään huonoja rekrytointeja
Kiusaaja välttelee kohdettaan
Kokki tekee muutakin kuin ruokaa
Korkeasta koulutuksesta pitkä työura
Kriisiä ei kannata tuhlata
Vinkit