Valoa kansalle! 
 
10.11.2011 10:30 

Useat suomalaiset kärsivät pimeän vuodenajan myötä valon vähäisyydestä. Kaamosmasennuksena tunnetun vaivan oireita ovat vetämättömyys ja innostuksen puute. Osalla myös yöuni pitenee ja mieliala laskee selvästi. Lisäksi voi tulla erilaisia mielitekoja, kuten makeannälkää.

Kuva: sxc.hu/Andreas KrappweisTyöterveyslaitoksen apulaisylilääkäri Christer Hublin kertoo, että kaamosmasennuksen oireita alkaa yleensä ilmetä potilailla syys- ja lokakuun vaihteessa. Hublinin mukaan suosittu kirkasvalohoito todella toimii.

"Valohoidon jälkeen oireet alkavat parhaimmillaan korjaantua muutamassa päivässä", Hublin sanoo.

Kannattaa tosin kiinnittää huomiota, milloin kirkasvalolamppuaan käyttää. Jos käyttää sitä epäsopivina aikoina, niin seurauksena voi olla unirytmin häiriytyminen. Paras aika valohoidolle on heti heräämisen jälkeen. Muutoin keho saa väärän signaalin.

Joillekin kirkasvalolampuista voi olla seurauksensa päänsärkyä ja silmänärsytysoireita, mutta sivuvaikutukset eivät yleensä estä käyttöä. Sen sijaan silmäsairaudet ja vakavat mielenterveyden ongelmat voivat olla esteenä kirkasvalolampun käytölle.

Ihminen on päiväeläin

Pimeys tuottaa ongelmia sen vuoksi, että ihminen on päiväeläin ja luotu toimimaan riittävässä valaistuksessa. Valoa tarvitaan elimistön rytmin tahdistukseen.

"Normaalissa sisävalaistuksessa tai pidemmän pilvisyyden vallitessa kaikkien sisäinen rytmi ei tahdistu tarpeellisella tavalla. Se varmasti tuntuu hyvinvoinnissa ja toimintakyvyssä", Hublin huomauttaa.

Apulaisylilääkäri painottaa, että on tehtävä selkeä ero kaamosmasennuksen ja todella vakavan toimintakykyä heikentävän masennuksen välillä.

"Jos on selvää toimintakykyä heikentävää ja elämänlaatua huonontavaa masennusta, niin on syytä kääntyä oman lääkärin puoleen. Sitä ei ole suositeltavaa omalla hoidolla korjata."

Uusi suomalainen keksintö

Perinteisen kirkasvalolampun rinnalle on hiljattain kehitelty vaihtoehto, led-valoa hohkaavat kirkasvalokuulokkeet, jotka saattavat myös helpottaa masennusta. Oulun yliopiston tutkijaryhmä on tutkinut kuulokkeiden vaikutuksia vuodesta 2008. Se on vakuuttunut, että kyseessä on merkittävä käänne kaamosmasennuksen ja tavallisen masennuksen hoidossa.

Musiikkisoitinta muistuttava laite on helppo sujauttaa vaikka taskuun. Ohjeiden mukaan kuulokkeita ei tarvitse pitää pitkään korvissa, valohoidon kestoksi suositellaan noin kymmentä minuuttia. Muussa tapauksessa seurauksena saattaa olla päänsärkyä ja unettomuutta.

Tutkimusten mukaan kirkasvalo kulkeutuu aivoihin korvakäytävän kautta aivoalueille, joiden tiedetään olevan keskeisiä masennuksen kannalta. Perinteiset kirkasvalolamput vaikuttavat puolestaan silmien kautta.

 

Aiheesta lisää:

Työpisteen artikkeli ulkotyön hyvistä vaikutuksista mielialaan. (4.3.2011)

Kaamosmasennus Duodecimin Terveyskirjastossa.

Masennus ja valohoito Duodecimin Terveyskirjastossa.

Tietoa Työterveyslaitoksen Henkinen toimintakyky ja kuormittuminen -sivulla.

Työterveyslaitoksen Työhyvinvointi-sivu.

Kirkasvalokuulokkeita myyvän yrityksen kotisivuille.
 

Mikael Mikkonen



Share Lähetä linkki Tulosta uutinen Uutisarkisto


 Neljä tuoreinta uutista

Skip Navigation Links
Arkisto
Duunitohtorit
Kyselyt
Näkökulmat
Toimitus
Uutiset
Vinkit
Skip Navigation Links
Arkisto
Duunitohtorit
Kyselyt
Näkökulmat
Toimitus
Uutiset
1,87 miljoonaa työikäistä saa huoltoa
Aamu-uninen ei ole laiska
Aiheuttaako kännykkä syöpää?
Alle 35-vuotiaiden eläkeläisten määrä kasvussa
Allergian voi selättää siedättämällä
Ammattiarvioitsija ei arvaile
Auringon palvonnalla on rajansa
Avaruudessa tarvitsee monia kykyjä
Avotoimistoissa on enemmän sairauspoissaoloja
Eläke on lääke uniongelmiin
Elämysmatkailija voi hyvinkin selvitä elossa
Emme aina tunne kykyjämme
Epäterveellisemmät ammatit selittävät naisten sairastelua
Erityistyölaseilla tehoa tietokonetyöhön
Esimies johdattaa alaisensa työn imuun
Esimies on tiimeissä tiedon portinvartija
Esimies vaikuttaa sairaan lapsen äidin rasittuneisuuteen
Facebookia kesytetään työpaikoilla
Festivaaleilla viihtyvät myös työntekijät
Haitallinen hiukkanen vai ei?
Haukottelun mysteeri ratkeamassa?
Hiukset eivät lakkaa kasvamasta
Home haisee työpaikoilla
Huono-osaisten alueiden opettajat ovat sairaampia
Hyssyttely ei auta työpaikan päihdeongelmaan
Hyvät elämäntavat pidentävät työuria alusta, keskeltä ja lopusta
Ihana rusketus voittaa ihosyöpäriskin
Ihanat itikat kuuluvat kesään
Ilmaston mukana muuttuu myös työnteko
Ilmastonmuutos on haaste työterveydelle
Ilmat kuntoon työpaikoilla
Internet toimii yhä useamman lääkärinä
Istuminen vaarantaa terveyden
Jalat lähtevät alta yhä useammin
Järki jäätyy kylmässä
Joka toisella on kova kiire
Joustamaton työaika vie mehut
Jo yhdet lyhyet unet sekoittavat pakan
Kahvista saa tarkkaavaisuutta ja sydänterveyttä
Käskyttävä terveysvalistus on tiensä päässä
Kehuista on pulaa työpaikoilla
Keksi pyörä uudestaan
Kesälomalla ostetaan t-paitoja ja tehdään salaa töitä
Keskeytyskielto työpaikalla tukee muistia
Ketkä nuoret jäävät työn ja opiskelun ulkopuolelle?
Kiireessä tehdään huonoja rekrytointeja
Kiusaaja välttelee kohdettaan
Kokki tekee muutakin kuin ruokaa
Korkeasta koulutuksesta pitkä työura
Kriisiä ei kannata tuhlata
Vinkit