Unettomuusoireet lisäävät työkyvyttömyyden riskiä, selviää laajasta, kansainvälisestikin merkittävästä tutkimuksesta. Unettomuusoireet ennustivat erityisesti tuki- ja liikuntaelinsairauksista sekä mielenterveyden häiriöistä johtuvaa työkyvyttömyyttä. Tutkijoiden mukaan unettomuusoireet voivat olla varhainen hälytysmerkki vakavammista taudeista.
Unettomuuden oireita ovat vaikeus nukahtaa, katkonainen uni, liian varhainen herääminen aamulla sekä virkistämätön uni. Työterveyslaitoksen tutkimuksessa (yhteistyössä Turun ja Lontoon yliopistojen kanssa)
oireiden esiintymistä selvitettiin 57 000 kunta-alan työntekijältä. Kolme vuotta kestäneen seurannan aikana seitsemän prosenttia työntekijöistä joutui työkyvyttömäksi.
Tutkimukseen osallistuneista 22 prosenttia raportoi kokevansa unettomuusoireita vähintään viitenä yönä viikossa. Lievempiä univaikeuksia eli unettomuusoireita 2–4 yönä viikossa koki 26 prosenttia osallistujista. Työntekijöillä, jotka kokivat unettomuusoireita vähintään viitenä yönä viikossa, riski jäädä työkyvyttömäksi mistä tahansa syystä oli puolitoistakertainen verrattuna työntekijöihin, joilla oli univaikeuksia kerran viikossa tai harvemmin.
Mielenterveyden häiriöistä ja tuki- ja liikuntaelinsairauksista johtuvan työkyvyttömyyden riski oli kohonnut paitsi vaikeammista unettomuusoireista kärsivillä myös lieviä oireita kokevilla. Vaikeammat unettomuusoireet olivat yhteydessä myös sydän- ja verisuonisairauksista, neurologisista sairauksista ja ulkoisista syistä kuten tapaturmista johtuvaan työkyvyttömyyteen.
Toki syy–seuraus-suhteet ovat joskus tilastotutkimuksissa ongelmallisia.
"Tässä otettiin kuitenkin huomioon monia seikkoja, esim. somaattiset sairaudet, masennus ja ahdistus, jotka voisivat vääristää tulosta. Tutkittu joukko oli mahdollisimman terve", sanoo erikoistutkija Paula Salo Työterveyslaitoksesta.
Unettomuuden oireet voivat myös hidastaa paluuta työhön. Riski työhön paluun viivästymiseen oli kohonnut niillä unettomuusoireita kokevilla työntekijöillä, joiden työkyvyttömyys johtui tuki- ja liikuntaelinsairauksista. Lisäksi miehillä, joilla työkyvyttömyys johtui mielenterveyden häiriöistä, sekä lievät että vaikeammat unettomuusoireet ennustivat hitaampaa paluuta työhön.
Uniongelmien määrä työikäisten keskuudessa on kasvanut koko 2000-luvun ajan.
"Uniongelmien varhainen tunnistaminen ja hoito voisivat osaltaan auttaa työkyvyttömyyden ennaltaehkäisyssä. Suomessa on verrattain paljon uniasiantuntijoita", Salo kertoo.
Viitteen siitä, että työ liittyy uniongelmiin, antaa aiempi tutkimus, jonka mukaan uniongelmat helpottavat selvästi työntekijän jäädessä eläkkeelle.
Aiheesta enemmän:
Vinkkejä hyvään uneen ja vireyteen Työterveyslaitoksen sivuilla
Salo P; Oksanen T; Sivertsen B; Hall M; Pentti J; Virtanen M; Vahtera J; Kivimäki M. Sleep disturbances as a predictor of cause-specific work disability and delayed return to work. SLEEP 2010;33(10):1323-1331.
Tutkimus on osa Kunta10-tutkimusta ja Sairaalahenkilöstön hyvinvointitutkimusta, lue lisää.
Eläke on lääke uniongelmiin (Työpisteen uutinen 4.11.2009)
Jo yhdet lyhyet yöunet sekoittavat pakan (Työpisteen uutinen 16.4.2009)
Unettomuusoireilla on selkeä yhteys työkyvyttömyyteen (Suomen Akatemian tiedote 22.10.2010)
Tuure Hurme