Unettomuutta hoidetaan usein vain lääkkeillä, mutta uudet tutkimukset ovat osoittaneet lääkkeettömät hoidot toimivammiksi. Yleisradion työterveyshuolto ja Työterveyslaitos tarttuivat härkää sarvista ja kehittivät yhteishankkeessa unettomuuden lääkkeettömän hoitomallin, joka näyttää toimivan.

Pitkäaikaisesta unettomuudesta kärsivät jaettiin hoidon ajaksi pienryhmiin, joissa käsiteltiin unettomuuden kannalta olennaisia tapoja ja käyttäytymismalleja. Työterveyshoitajan vetämissä tapaamisissa käsiteltiin mm. unen huolto-ohjeita, rentoutumista, vahvistettiin sänky–uni-assosiaatiota, säännöllistettiin unirytmiä ja asetettiin omia tavoitteita.
Lisäksi pohdittiin unettomuutta ylläpitäviä haitallisia ajattelumalleja. Unettomuus esimerkiksi kroonistuu helposti juuri silloin, kun unettomuus alkaa aiheuttaa huolta – tällöin päädytään noidankehään, jossa huoli aiheuttaa lisää univaikeuksia.
Hoitoon osallistuneiden nukahtamisviive lyheni, unen laatu ja pituus paranivat, unettomuudesta koettu haitta väheni ja muut unettomuuteen kytkeytyvät oireet (kuten masennus ja ahdistus) vähenivät. Samalla elämänlaatu ja työkyky tietysti kohenivat.
Positiivisia tuloksia saatiin paitsi normaalia päivätyötä tekevien parissa myös heillä, jotka elivät työn takia epäsäännöllisessä uni–valve-rytmissä.
Noin kolmannes suomalaisista nukkuu huonosti, satojatuhansia vaivaa pitkäkestoinen unettomuus. Uni- ja nukahtamislääkkeet on tarkoitettu ainoastaan lyhytaikaiseen käyttöön. Unettomuuden Käypä hoito -suosituksen mukaan lääkkeettömät menetelmät ovat ensisijaisia pitkäkestoisen unettomuuden hoidossa.
Työterveyshuollon ammattihenkilöt voidaan kouluttaa antamaan lääkkeettömän hoidon ohjausta. Jo lyhyen koulutuksen jälkeen edellytykset antaa lääkkeetöntä ryhmähoitoa ovat kunnossa, kuten rohkaisevat tulokset kertovat.
Aiheesta enemmän:
Unettomuuden arviointi ja hoito työterveyshuollossa -hankkeesta Työsuojelurahaston sivuilla
Työterveyslaitoksen Lepo ja palautuminen -sivut, jossa mm. vinkkejä hyvään uneen ja vireyteen
Liian pitkät yöunet hidastavat (Työpiste 7.6.2011)
Eläke on lääke uniongelmiin (Työpiste 4.11.2009)
Villasukat jalassa nukahtaa paremmin (Työpiste 9.3.2009)
Tuure Hurme