Työttömyys on epäterveellistä, työllistyminen parantaa 
 
17.6.2010 13:00 

Työttömyyden on osoitettu vaikuttavan haitallisesti sekä terveyteen että hyvinvointiin. Toisaalta on paljon näyttöä myös siitä, että huono terveys ja varsinkin mielenterveysongelmat ovat yhteydessä korkeampaan työttömyysriskiin ja pidempään työttömyyden kestoon. Työttömyydestä ja sen myötä heikkenevästä terveydestä ja työkyvystä näyttäisi helposti tulevan itseään vahvistava kierre.

Eräässä brittitutkimuksessa seurattiin miehiä syntymästä 33-vuotiaiksi ja havaittiin, että riski sairastua masennukseen tai ahdistuneisuuteen oli kaksinkertainen niillä, joilla oli ollut työttömyyttä sairastumista edeltävänä vuonna.

"Tutkimukset osoittavat, että ihmisen työllistyessä kohtuullisen ajan sisällä uudelleen hänen mielenterveytensä ja henkinen hyvinvointinsa palautuvat suhteellisen nopeasti takaisin työn menetystä edeltävälle tasolle", sanoo tutkimusprofessori Jukka Vuori Työterveyslaitoksesta.

Kuva: Iisakki HärmäTällä hetkellä Suomessa on käynnissä hankkeita, joissa pohditaan työttömien terveyspalveluja. Mistä työtön saa apua, kun ei kuulukaan enää työterveyshuollon piiriin? Erityisesti ennaltaehkäisevä toiminta ja terveystarkastukset tulisi saada käytännöksi myös työttömien kohdalla.

"Työterveysneuvonnan tavoitteena on toimia varhaisen puuttumisen periaatteella ja siirtää painopistettä korjaavasta toiminnasta ehkäisevään suuntaan. Neuvontaa tarvitaan esimerkiksi mielenterveys- ja päihdeongelmissa, elintapamuutoksissa ja tuki- ja liikuntaelinsairauksissa. Usein asiakkaan omat voimavarat ovat heikot, joten palveluohjauksen tarve korostuu", kertoo Työterveyslaitoksen tutkija Kirsi Niiranen, joka vetää Työterveysneuvonta-pilottihanketta Kuopiossa.

Yksi keino nuorten työttömyyden vähentämiseen on tänä keväänä lanseerattu Sanssi-kortti. Sanssi-kortilla työnantaja saa palkkatukea nuoren työttömän palkkaamiseen. Kortin hakijan tulee olla 17-30-vuotias vastavalmistunut työtön työnhakija.  

Työttömyyden uhatessa tai työttömäksi jäädessä kysy itseltäsi seuraavia kysymyksiä:

Miten työttömyys vaikuttaa elämääni?
Millaisena näen oman tulevaisuuteni?
Mitä työ merkitsee toimeentulolleni?
Mitä työ merkitsee ihmissuhteilleni?
Mikä osa työllä on elämässäni? Mitä muuta arvokasta elämässäni on?
Kuinka kauan uskon työttömyyden jatkuvan ja mitä siitä tosiasiassa seuraa?
Haluanko ja voinko palata työhön entiselle alalleni?
Voinko vaihtaa ammattia?
Mitä koulutusmahdollisuuksia minulla on?
Olisiko minusta yrittäjäksi?
Onko minulla toiveita ja suunnitelmia, joita en koskaan uskaltanut tai jaksanut toteuttaa työesteiden vuoksi? Kokeilisinko nyt?
Paljonko voin antaa itselleni aikaa pohtia tulevaisuutta ja etsiä vaihtoehtoja?

Lähde: Terveenä työttömyydestä -esite

Lisää aiheesta:
Terveenä työttömyydestä -esite (Työ- ja elinkeinotoimiston sivuilla) 

Tietoa Sanssi-kortista (Työ- ja elinkeinotoimiston sivuilla)

Työterveysneuvontaa työttömille -hanke (Työterveyslaitoksen sivuilla)

Työttömyys vaikuttaa haitallisesti terveyteen ja hyvinvointiin -katsaus (Työ- ja elinkeinoministeriön sivuilla)

Työttömien terveyspalvelu ei vielä vakiintunutta toimintaa kunnissa (Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sivuilla)


Liina Paloheimo-Koskipää



Share Lähetä linkki Tulosta uutinen Uutisarkisto


 Neljä tuoreinta uutista

Skip Navigation Links
Arkisto
Duunitohtorit
Kyselyt
Näkökulmat
Toimitus
Uutiset
Vinkit
Skip Navigation Links
Arkisto
Duunitohtorit
Kyselyt
Näkökulmat
Toimitus
Uutiset
1,87 miljoonaa työikäistä saa huoltoa
Aamu-uninen ei ole laiska
Aiheuttaako kännykkä syöpää?
Alle 35-vuotiaiden eläkeläisten määrä kasvussa
Allergian voi selättää siedättämällä
Ammattiarvioitsija ei arvaile
Auringon palvonnalla on rajansa
Avaruudessa tarvitsee monia kykyjä
Avotoimistoissa on enemmän sairauspoissaoloja
Eläke on lääke uniongelmiin
Elämysmatkailija voi hyvinkin selvitä elossa
Emme aina tunne kykyjämme
Epäterveellisemmät ammatit selittävät naisten sairastelua
Erityistyölaseilla tehoa tietokonetyöhön
Esimies johdattaa alaisensa työn imuun
Esimies on tiimeissä tiedon portinvartija
Esimies vaikuttaa sairaan lapsen äidin rasittuneisuuteen
Facebookia kesytetään työpaikoilla
Festivaaleilla viihtyvät myös työntekijät
Haitallinen hiukkanen vai ei?
Haukottelun mysteeri ratkeamassa?
Hiukset eivät lakkaa kasvamasta
Home haisee työpaikoilla
Huono-osaisten alueiden opettajat ovat sairaampia
Hyssyttely ei auta työpaikan päihdeongelmaan
Hyvät elämäntavat pidentävät työuria alusta, keskeltä ja lopusta
Ihana rusketus voittaa ihosyöpäriskin
Ihanat itikat kuuluvat kesään
Ilmaston mukana muuttuu myös työnteko
Ilmastonmuutos on haaste työterveydelle
Ilmat kuntoon työpaikoilla
Internet toimii yhä useamman lääkärinä
Istuminen vaarantaa terveyden
Jalat lähtevät alta yhä useammin
Järki jäätyy kylmässä
Joka toisella on kova kiire
Joustamaton työaika vie mehut
Jo yhdet lyhyet unet sekoittavat pakan
Kahvista saa tarkkaavaisuutta ja sydänterveyttä
Käskyttävä terveysvalistus on tiensä päässä
Kehuista on pulaa työpaikoilla
Keksi pyörä uudestaan
Kesälomalla ostetaan t-paitoja ja tehdään salaa töitä
Keskeytyskielto työpaikalla tukee muistia
Ketkä nuoret jäävät työn ja opiskelun ulkopuolelle?
Kiireessä tehdään huonoja rekrytointeja
Kiusaaja välttelee kohdettaan
Kokki tekee muutakin kuin ruokaa
Korkeasta koulutuksesta pitkä työura
Kriisiä ei kannata tuhlata
Vinkit