Työpaikalla kannattaa olla kiva 
 
6.5.2011 10:45 

Jos joku vielä epäilee, ettei työpaikan sosiaalinen ympäristö vaikuttaisi terveyteen ja hyvinvointiin, niin epäilyn voi lopettaa. "Sosiaalisen tuen" – eli esimerkiksi välittämisen, luottamuksen, auttamisen, palautteen ja informoimisen – puute on tuoreen väitöskirjan mukaan monella tapaa yhteydessä terveyteen.

Kuva: Iisakki HärmäVähäinen sosiaalinen tuki niin työssä kuin yksityiselämän puolella on tutkimuksen mukaan selvästi yhteydessä masennukseen ja ahdistuneisuushäiriöihin. Työpaikalla vähäinen tuki esimiehiltä tai työtovereilta on yhteydessä myös myöhempään masennuslääkkeiden käyttöön kolmen vuoden seurannassa.

Huono sosiaalinen tuki liittyy myös monenlaisiin uniongelmiin. Työpaikan vähäinen sosiaalinen tuki on tutkimuksen mukaan yhteydessä päiväaikaiseen väsymykseen ja edellisen kuukauden aikana esiintyneisiin univaikeuksiin. Vähäinen sosiaalinen tuki yksityiselämässä oli puolestaan yhteydessä lyhyeen, alle 7 tunnin mittaiseen uneen.

Vaikka työkyvyttömyyseläke myönnetään lääketieteellisin perustein, näyttää vähäinen sosiaalinen tuki esimieheltä lisäävän työkyvyttömyyseläkkeen todennäköisyyttä 70 prosentilla. Tutkimukseen vastaajan kokemus heikosta terveydestä näyttää selittävän tämän yhteyden: Esimieheltä saatu vähäinen sosiaalinen tuki vaikuttaa haitallisesti työntekijän koettuun terveyteen, ja huono koettu terveys puolestaan kasvattaa todennäköisyyttä jäädä työkyvyttömyyseläkkeelle.

Helppo tapa parantaa työhyvinvointia on tarjota sosiaalista tukea muille, siis itse asiassa olla kiva ja muut huomioiva ihminen. Riittävä sosiaalinen tuki voi sitä paitsi tuoda mukanaan monia hyötyjä: stressin ikäviä vaikutuksia siedetään paremmin, koettu työkuormitus vähenee, elämänlaatu koetaan paremmaksi. Hyvä sosiaalinen tuki näyttää toimivan ikään kuin puskurina monia negatiivisia asioita vastaan.

Tutkimuksessa käytettiin kansallisesti edustavaa Terveys 2000 -aineistoa 30–64-vuotiaista suomalaisista.


Aiheesta enemmän:

Marjo Sinokki: Social factors at work and the health of employees. Studies in social security and health 115. Kansaneläkelaitos 2011. Väitöskirja koostuu tutkimusartikkeleista, joissa on mukana myös muita kirjoittajia.

Työterveyslaitoksen Työyhteisö ja esimiestyö -sivusto sekä Työhyvinvointi-sivusto

Sosiaalisen tuen käsite Wikipediassa

Tuure Hurme



Share Lähetä linkki Tulosta uutinen Uutisarkisto


 Neljä tuoreinta uutista

Skip Navigation Links
Arkisto
Duunitohtorit
Kyselyt
Näkökulmat
Toimitus
Uutiset
Vinkit
Skip Navigation Links
Arkisto
Duunitohtorit
Kyselyt
Näkökulmat
Toimitus
Uutiset
1,87 miljoonaa työikäistä saa huoltoa
Aamu-uninen ei ole laiska
Aiheuttaako kännykkä syöpää?
Alle 35-vuotiaiden eläkeläisten määrä kasvussa
Allergian voi selättää siedättämällä
Ammattiarvioitsija ei arvaile
Auringon palvonnalla on rajansa
Avaruudessa tarvitsee monia kykyjä
Avotoimistoissa on enemmän sairauspoissaoloja
Eläke on lääke uniongelmiin
Elämysmatkailija voi hyvinkin selvitä elossa
Emme aina tunne kykyjämme
Epäterveellisemmät ammatit selittävät naisten sairastelua
Erityistyölaseilla tehoa tietokonetyöhön
Esimies johdattaa alaisensa työn imuun
Esimies on tiimeissä tiedon portinvartija
Esimies vaikuttaa sairaan lapsen äidin rasittuneisuuteen
Facebookia kesytetään työpaikoilla
Festivaaleilla viihtyvät myös työntekijät
Haitallinen hiukkanen vai ei?
Haukottelun mysteeri ratkeamassa?
Hiukset eivät lakkaa kasvamasta
Home haisee työpaikoilla
Huono-osaisten alueiden opettajat ovat sairaampia
Hyssyttely ei auta työpaikan päihdeongelmaan
Hyvät elämäntavat pidentävät työuria alusta, keskeltä ja lopusta
Ihana rusketus voittaa ihosyöpäriskin
Ihanat itikat kuuluvat kesään
Ilmaston mukana muuttuu myös työnteko
Ilmastonmuutos on haaste työterveydelle
Ilmat kuntoon työpaikoilla
Internet toimii yhä useamman lääkärinä
Istuminen vaarantaa terveyden
Jalat lähtevät alta yhä useammin
Järki jäätyy kylmässä
Joka toisella on kova kiire
Joustamaton työaika vie mehut
Jo yhdet lyhyet unet sekoittavat pakan
Kahvista saa tarkkaavaisuutta ja sydänterveyttä
Käskyttävä terveysvalistus on tiensä päässä
Kehuista on pulaa työpaikoilla
Keksi pyörä uudestaan
Kesälomalla ostetaan t-paitoja ja tehdään salaa töitä
Keskeytyskielto työpaikalla tukee muistia
Ketkä nuoret jäävät työn ja opiskelun ulkopuolelle?
Kiireessä tehdään huonoja rekrytointeja
Kiusaaja välttelee kohdettaan
Kokki tekee muutakin kuin ruokaa
Korkeasta koulutuksesta pitkä työura
Kriisiä ei kannata tuhlata
Vinkit