Työelämän senioreilla pyyhkii pääsääntöisesti hyvin
Niinhän se menee, että ikääntyneet, niin sanotut seniorityöntekijät ovat muutosvastaisia, uupuneita ja työhaluttomia, mutta toisaalta myös kokeneita, luotettavia ja työnantajauskollisia. Tutkimuksen mukaan monet liittävät tämän stereotypian ikääntyneisiin. Nuoria puolestaan pidetään stereotyyppisesti kokemattomina, vastuuntunnottomina ja ailahtelevina, mutta toisaalta energisinä ja innostuneina.
Työelämän ikäkysymykset puhuttavat eläkeputkien, nuorisotyöttömyyden ja työurien pidentämisen aikana. Työtilanne ja työskentelyolosuhteet 55–64-vuotiailla ovat pääsääntöisesti hyvällä tolalla, todettiin Työterveyslaitoksen Ikääntyvät työntekijät organisaatiomuutoksessa -seminaarissa. Tyytyväisyys omaan työhön on erityisen korkealla yli 55-
vuotiaiden keskuudessa, kertoo Työ ja terveys Suomessa 2009 -tutkimus. 85 prosenttia kyselyyn vastaajista kokee, että eri-ikäisiä työntekijöitä kohdellaan tasapuolisesti työpaikalla. Määräaikaiset työsuhteet eivät juuri kiusaa ikääntyneitä, vaan ovat enemmänkin nuorten riesa. Yli 55-vuotiaat kokevat myös muita vähemmän työhönsä vaikuttavia muutoksia työpaikalla.
"Näyttää siltä, että organisaatiomuutoksien tapahtuessa ikääntyvien työtehtävät pysyvät enemmän ennallaan, ja muutokset kohdistuvat usein enemmän nuorempiin työntekijöihin", sanoo tiimipäällikkö Krista Pahkin Työterveyslaitoksesta.
Mutta ei se aina auvoista ole. Esimerkiksi eläkkeelle patistaminen on yksi tyypillinen ikäsyrjinnän muoto. Ikäsyrjintää ilmenee myös rekrytoinnissa, kun vanhaa ei rekrytoidakaan enää uudelleen. Ikääntynyt ei aina välttämättä pääse koulutukseen tai hänellä ei ole kunnollisia työvälineitä. Myös sosiaalinen ulkopuolelle sulkeminen ja vähättelevä puhetapa voi olla ikäsyrjintää. Tänä vuonna eri organisaatioihin lähetetyssä Elders-kyselyssä yhdeksi organisaatiomuutosten kehittämistarpeeksi nousi, että ikääntyvien työntekijöiden osaamista ja kokemusta pitäisi arvostaa enemmän työpaikoilla. Ikääntyneille tulisi myös tarjota entistä enemmän mahdollisuuksia jatkaa työskentelyä.
Iästä riippumatta organisaatiomuutos voi vaikuttaa työntekijöiden terveyteen. On tutkittu, että kielteiset muutoskokemukset sekä esimiesten/johdon tuen puute vaikuttavat kielteisesti työtekijöiden terveyteen. Niin ikään on todettu, että suurissa henkilöstövähennyksissä myös työpaikkansa säilyttävien terveys on koetuksella: sairauspoissaolot, masennuslääkkeiden käyttö ja työkyvyttömyyseläkkeelle jääminen lisääntyvät työnsä säilyttävien keskuudessa.
Aiheesta enemmän:
Työterveyslaitoksen Ikäystävällisyys työyhteisössä -sivusto.
Työterveyslaitoksen Työuran uurtaja -työkalu.
Työterveyslaitoksen Ikävoimaa työhön -valmennusohjelma.
Eeva-Leena Vaahtio 2002: Rekrytointi, ikä ja ageismi. Jyväskylän yliopisto, väitöskirja.
Tuure Hurme