Työ on erinomainen paikka kokea onnistumisen tunteita. Työ kun on huomattavan paljon muutakin, kuin pelkkää toimeentuloa. Se on myös yhteisöllisyyttä, järkevää tekemistä muiden aikuisten ihmisten kanssa.
"Lisäksi se on asioiden jakamista ja oman kasvun tukemista. Työ antaa elämälle ryhtiä ja tarjoaa onnistumisen tunteita", vanhempi tutkija Jari Hakanen Työterveyslaitoksesta sanoo.
Mutta vaikka kuinka pitäisi työstään, on mahdollista, että jossain vaiheessa se käy puuduttamaan. Niin voi käydä kenelle tahansa. Hakasen mukaan silloin on haettava uutta näkökulmaa ja uusia tapoja tehdä työtä. Työssä kuin työssä on tavoitteita ja ahkeroida voi monin eri tavoin. Jos puuduttaa, niin silloin on hyvä miettiä, mikä tekisi omasta työstä taas mielenkiintoista.
Itsensä voi haastaa opettelemalla uusia asioita. Ja vaikka rutiinien rikkomisen seurauksena voikin olla väliaikaista stressiä, opiskelu ehkäisee työn muuttumista yksitoikkoiseksi. Usein myös työtovereiden merkitys voi olla suuri jaksamisen kannalta.
"Kyllästymistä ehkäisee myös porukassa työskentely ja ajatuksien vaihto", Hakanen vahvistaa.
Kyllästyminen voi olla pysähtymisen merkki. Silloin on hyvä tilaisuus tutkailla sisintään ja miettiä miten omasta työstään saisi taas mielenkiintoista. Kannattaa kuitenkin huomioida, että työelämä ei ole pelkkää auvoa, puisevia päiviä tulee vastaan väkisinkin. "Me olemme tuntevia ihmisiä myös työpaikoilla, tunteita on erilaisia ja se on ok", Hakanen huomauttaa.
Kyllästymisestä kannattaa mainita esimiehelle, sillä on kaikkien etu, että työntekijät ovat kiinnostuneita työstään. Hakasen mukaan suomalaiset usein arastelevat tätä. Monet pelkäävät, että seurauksena voi olla pahimmassa tapauksessa jopa potkut. Mutta jos tuntuu jatkuvasti siltä, että kaikki työpaikalla on koettu ja nähty, saattaa paikan vaihto olla ainoa vaihtoehto.
"Ei sitä kannata pitää välttämättä huonona juttuna", Hakanen sanoo.
Aiheesta lisää:
Torstaina 19.5.2011 Työterveyslaitos ja Työpiste-lehti järjestävät Helsingissä Bulevardin kahvisalongissa keskustelutilaisuuden työn imusta. Katso vanhemman tutkijan Jari Hakasen Youtube-ennakkovideo.
Työn imua tunteva ihminen on innostunut ja energinen. Ilmoittaudu Työterveyslaitoksen ja Työpisteen tilaisuuteen Facebookissa.
Esimies johdattaa alaisensa työn imuun. Työpisteen juttu viime vuodelta. (26.5.2010)
Näin vaikutat onnellisuuteesi. Työpisteen aikaisempi artikkeli. (10.9.2009)
Lue aiheesta enemmän Työterveyslaitoksen Työn imu -sivuilta.
Selvitä, oletko työn imussa. Tee Työterveyslaitoksen Työn imu -testi.
Mikael Mikkonen