Tuleva loma lisää onnellisuutta, mennyt loma ei 
 
14.4.2010 14:00 

Seuraavaksi tieteellisiä onnellisuusuutisia:

Loma ei tee meitä onnellisiksi, kertoo hollantilainen tutkimus. Kun lomailijat ovat palanneet lomiltaan töihin, ei lomailijoiden ja ei-lomailijoiden onnellisuustasossa ole juuri eroa. Sen sijaan lomaa edeltävänä aikana lomaa odottavat ovat yleensä onnellisempia kuin ei-lomailijat. Tutkimuksessa kuitenkin niillä lomailijoilla, jotka olivat lomallaan erityisen rentouttavalla matkalla, oli hieman korkeampi onnellisuuden taso kahden viikon ajan myös työhön paluun jälkeen.

Amerikkalainen tutkimus puolestaan kertoo, että onnelliset ihmiset ja vähemmän onnelliset ihmiset eroavat sosiaalisen vuorovaikutuksen määrässä ja laadussa. Onnellisimmat ihmiset viettävät vähemmän aikaa yksin ja selvästi enemmän aikaa keskustellen toisten ihmisten kanssa kuin vähiten onnelliset ihmiset. Kun koehenkilöiden arjessaan käymät Kuva: Iisakki Härmäkeskustelut jaettiin tyhjänpäiväiseen, small talk -tyyppiseen jaaritteluun sekä syvälliseen, ns. olennaiseen keskusteluun, oli tulos se, että onnellisimmilla oli selvästi enemmän syvällisiä keskusteluja. Vaikka tutkimus ei sinänsä syy–seuraus-suhteita paljasta, tutkijat kuitenkin toteavat, että onnellinen elämä on yleisesti ottaen sosiaalista ja vuorovaikutuksellisesti syvää eikä erakkomaista ja pinnallista.

Pariskunnat, jotka jakavat vastuun palkatusta työstä ja kotitöistä, ovat keskimäärin onnellisempia ja elämäänsä tyytyväisempiä kuin muita perhemalleja toteuttavat pariskunnat. Kanadalaisessa tutkimuksessa vastuunjakaminen tarkoitti sitä, että kummankin osapuolen osuus palkattomista kotitöistä oli 40–60 prosenttia kotitöiden kokonaismäärästä.    

Hyvän, jalon teon näkeminen – etenkin jos kyseessä on toisen ihmisen auttaminen – saa meissä usein aikaan lämpimän, mieltä ylentävän tunteen (engl. elevation). Amerikkalainen tutkijaryhmä selvitti tunteita herättävien televisiopätkien katsomisen ja tekaistun auttamistilanteen avulla, että tämä hyvien tekojen näkemisen synnyttämä tunne tekee myös ihmisistä itsestään huomattavasti taipuvaisempia auttamaan muita ihmisiä. Hyvän voi siis pistää kiertämään.


Aiheesta enemmän:

Happiness is ... looking forward to your vacation (EurekAlert!-tietopalvelun tiedote 2/2010)

Well-being is related to having less small talk and more substantive conversations (EurekAlert!-tietopalvelun tiedote 3/2010)

Couples who do the dishes together stay happier (EurekAlert!-tietopalvelun tiedote 12/2009)

Pay it forward: Elevation leads to altruistic behavior (EurekAlert!-tietopalvelun tiedote 2/2010)

Näin vaikutat onnellisuuteesi! (Työpisteen artikkeli 10.9.2009)


Tuure Hurme



Share Lähetä linkki Tulosta uutinen Uutisarkisto


 Neljä tuoreinta uutista

Skip Navigation Links
Arkisto
Duunitohtorit
Kyselyt
Näkökulmat
Toimitus
Uutiset
Vinkit
Skip Navigation Links
Arkisto
Duunitohtorit
Kyselyt
Näkökulmat
Toimitus
Uutiset
1,87 miljoonaa työikäistä saa huoltoa
Aamu-uninen ei ole laiska
Aiheuttaako kännykkä syöpää?
Alle 35-vuotiaiden eläkeläisten määrä kasvussa
Allergian voi selättää siedättämällä
Ammattiarvioitsija ei arvaile
Auringon palvonnalla on rajansa
Avaruudessa tarvitsee monia kykyjä
Avotoimistoissa on enemmän sairauspoissaoloja
Eläke on lääke uniongelmiin
Elämysmatkailija voi hyvinkin selvitä elossa
Emme aina tunne kykyjämme
Epäterveellisemmät ammatit selittävät naisten sairastelua
Erityistyölaseilla tehoa tietokonetyöhön
Esimies johdattaa alaisensa työn imuun
Esimies on tiimeissä tiedon portinvartija
Esimies vaikuttaa sairaan lapsen äidin rasittuneisuuteen
Facebookia kesytetään työpaikoilla
Festivaaleilla viihtyvät myös työntekijät
Haitallinen hiukkanen vai ei?
Haukottelun mysteeri ratkeamassa?
Hiukset eivät lakkaa kasvamasta
Home haisee työpaikoilla
Huono-osaisten alueiden opettajat ovat sairaampia
Hyssyttely ei auta työpaikan päihdeongelmaan
Hyvät elämäntavat pidentävät työuria alusta, keskeltä ja lopusta
Ihana rusketus voittaa ihosyöpäriskin
Ihanat itikat kuuluvat kesään
Ilmaston mukana muuttuu myös työnteko
Ilmastonmuutos on haaste työterveydelle
Ilmat kuntoon työpaikoilla
Internet toimii yhä useamman lääkärinä
Istuminen vaarantaa terveyden
Jalat lähtevät alta yhä useammin
Järki jäätyy kylmässä
Joka toisella on kova kiire
Joustamaton työaika vie mehut
Jo yhdet lyhyet unet sekoittavat pakan
Kahvista saa tarkkaavaisuutta ja sydänterveyttä
Käskyttävä terveysvalistus on tiensä päässä
Kehuista on pulaa työpaikoilla
Keksi pyörä uudestaan
Kesälomalla ostetaan t-paitoja ja tehdään salaa töitä
Keskeytyskielto työpaikalla tukee muistia
Ketkä nuoret jäävät työn ja opiskelun ulkopuolelle?
Kiireessä tehdään huonoja rekrytointeja
Kiusaaja välttelee kohdettaan
Kokki tekee muutakin kuin ruokaa
Korkeasta koulutuksesta pitkä työura
Kriisiä ei kannata tuhlata
Vinkit