Suomi on työväkivallan kärkimaita eurooppalaisen työolotutkimuksen mukaan, kertoo uusi Työ Terveys Turvallisuus -lehti. Kansallisten uhritutkimusten valossa työpaikkaväkivalta on väkivallan tyypeistä ainoa, jonka kehityssuunta on ollut nouseva 1980-luvulta tähän päivään.
Eniten väkivaltaa kohtaavat vartiointi- ja turva-alan työntekijät sekä terveyden- ja sairaanhuollon työntekijät. Viimeisen vuoden aikana heistä noin joka neljäs on joutunut kokemaan väkivaltaa, kuten uhkailua, repimistä, potkuja ja lyöntejä. Sosiaalialalla väkivaltaa koetaan kolmanneksi eniten, muut ammattiryhmät jäävät kauas taakse.
Terveyden- ja sairaanhoitotyössä nimenomaan nuoret työntekijät kokevat väkivaltaa erityisen usein. Naiset (5,6 %) kokevat kaksi kertaa enemmän väkivaltaa työssään kuin miehet (2,5 %). Väkivaltaa esiintyy enemmän aloilla, joilla työskentelee lukumääräisesti paljon naisia (esim. sairaanhoitajat, sosiaaliala ja vähittäiskauppa).
Työpaikan sijainti levottomalla tai hiljaisella alueella kasvattaa väkivallan riskiä. Näin tekee myös työskentely yksin, myöhään yöllä ja varhain aamulla. Hoitotyössä väkivaltariskiä kasvattavat erityisesti kiire ja henkilökunnan vähäinen määrä. Uhkaa lisäävät myös lääkkeiden käsittely, humalaiset asiakkaat ja huumeiden käyttäjät. On tärkeää, että asiakaspalvelutyöntekijät saavat koulutusta väkivaltaisen asiakkaan kohtaamiseen. Myös turvaohjeiden tulee olla kaikkien tiedossa.
Työturvallisuuslain mukaan työnantajan tulee järjestää työ ja työolosuhteet siten, että väkivaltatilanteet voidaan ehkäistä. Lievää vakavammat pahoinpitelyt ovat virallisen syytteen alaisia rikoksia, eli poliisi voi tutkia niitä, vaikka asianomistaja ei vaadi rangaistusta. Tähän saattaa tulla lähiaikoina lakimuutos, joka antaa mahdollisuuden tutkintaan myös lievissä, työstä johtuvissa pahoinpitelyissä.
Aiheesta enemmän:
Työterveyslaitoksen Työväkivalta-sivuilla on asiaa mm. väkivaltatilanteiden ennaltaehkäisystä, toiminnasta uhkatilanteessa ja väkivaltatilanteeseen liittyvästä jälkihoidosta.
Sairaalan yössä hoitajaa ei hätkäytä mikään. Työ Terveys Turvallisuus -lehti 8/2010.
Minna Piispa ja Laura Hulkko: Työväkivallan riskiammatit. Työturvallisuuskeskuksen rapottisarja 1/2010.
Isotalus Nina, Saarela Kaija Leena: Vältä työväkivalta. Työterveyslaitos 2007. Katso kirjaa TTL:n verkkokaupassa.
Leino Tuula, Selin Risto: Vartija vaarassa - uhka ja väkivaltatilanteiden analysointimenetelmä. Työterveyslaitos 2008. Katso kirjaa TTL:n verkkokaupassa.
Tuure Hurme