Tarjoilija ja virkamies liikkuvat eri tavoin 
 
21.12.2009 9:30 

Niin sanotut sinikaulustyöntekijät, eli fyysistä "kätten työtä" tekevät ihmiset (mm. tehdas- ja konetyöläiset, käsityöläiset, varastotyöntekijät, tarjoilijat, maataloustyöntekijät), liikkuvat vapaa-ajallaan vähemmän kuin valkokaulustyöntekijät (mm. virkamiehet, teknikot, hoitotyöntekijät, toimistovirkailijat), kertoo tuore Scandinavian Journal of Work, Environment & Health -lehdessä julkaistu tutkimus.

Aiemmin on havaittu, että fyysisesti vaativa työ, matala koulutus ja matalat tulot ovat tilastollisesti yhteydessä vähäiseen liikuntaan vapaa-ajalla. Uudessa tutkimuksessa tarkasteltiin eri tekijöiden vaikutusta nimenomaan sini- ja valkokaulustyöntekijöiden väliseen eroon vapaa-ajan liikunnassa. 
 
sxc.hu / tuareqSe, oliko ihmisten nykyinen työ fyysisesti raskasta vai ei, ei juuri vaikuttanut kahden ryhmän välisen eron muodostumiseen vapaa-ajan liikkumisessa. Sen sijaan miesten kohdalla pitkä, fyysisen työnteon historia oli selvässä yhteydessä vähäiseen vapaa-ajan liikkumiseen, ja siis selitti osaksi sini- ja valkokauluksien välistä eroa. Sinikaulustyö on usein fyysisempää, ja tämä ehkä vie miehiltä halut liikkua vapaa-ajalla.

Sinikaulusnaisten kohdalla taas fyysinen työura ei vaikuttanut vapaa-ajan liikkumiseen. Sinikaulusnaisten vapaa-ajan paikallaan oloon puolestaan vaikutti erityisesti suuri henkinen kuormitus nykyisessä työssä – lähinnä johtuen huonoista vaikutusmahdollisuuksista työhön.

Merkillepantavaa on myös se, että kahden ryhmän välistä eroa ei selittänyt erot työajoissa, työvuorojärjestelyissä tai kroonisten sairauksien määrässä. Tutkimuksessa oli mukana 3355 yli 30-vuotiasta suomalaista.

Vajaa kolmannes suomalaisista ei juuri liiku vapaa-aikanaan. Vapaa-ajan liikunta on kuitenkin lisääntynyt vuodesta 1979 vuoteen 2008: vähintään 30 minuuttia vähintään 2–3 kertaa viikossa harrastaneiden osuus väestöstä on kasvanut reilusta 40 prosentista reiluun 60 prosenttiin (THL:n tilasto). Samassa ajassa on kuitenkin ylipainoisten ja lihavien osuus väestöstä noussut selvästi.


Aiheesta enemmän:

Mäkinen T, Kestilä L, Borodulin K, Martelin T, Rahkonen O, Leino-Arjas, Prättälä R: Occupational class differences in leisure-time physical inactivity – contribution of past and current physical workload and other working conditions. Scandinavian Journal of Work, Environment and Health, Online first.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) Aikuisväestön terveyskäyttäytyminen -kyselytutkimus

Terveysliikunnan suositus eli "liikuntapiirakka" UKK-instituutin sivuilla

Lipas – Suomalaisten liikuntapaikkojen tietopankki on kätevä karttapalvelu, jonka avulla löydät kotisi tai työpaikkasi lähellä sijaitsevat liikuntapaikat.

Testaa liikuntatottumuksiasi terveyden ja hyvinvoinnin kannalta
Pieni päätös päivässä -sivustolla.



Share Lähetä linkki Tulosta uutinen Uutisarkisto


 Neljä tuoreinta uutista

Skip Navigation Links
Arkisto
Duunitohtorit
Kyselyt
Näkökulmat
Toimitus
Uutiset
Vinkit
Skip Navigation Links
Arkisto
Duunitohtorit
Kyselyt
Näkökulmat
Toimitus
Uutiset
1,87 miljoonaa työikäistä saa huoltoa
Aamu-uninen ei ole laiska
Aiheuttaako kännykkä syöpää?
Alle 35-vuotiaiden eläkeläisten määrä kasvussa
Allergian voi selättää siedättämällä
Ammattiarvioitsija ei arvaile
Auringon palvonnalla on rajansa
Avaruudessa tarvitsee monia kykyjä
Avotoimistoissa on enemmän sairauspoissaoloja
Eläke on lääke uniongelmiin
Elämysmatkailija voi hyvinkin selvitä elossa
Emme aina tunne kykyjämme
Epäterveellisemmät ammatit selittävät naisten sairastelua
Erityistyölaseilla tehoa tietokonetyöhön
Esimies johdattaa alaisensa työn imuun
Esimies on tiimeissä tiedon portinvartija
Esimies vaikuttaa sairaan lapsen äidin rasittuneisuuteen
Facebookia kesytetään työpaikoilla
Festivaaleilla viihtyvät myös työntekijät
Haitallinen hiukkanen vai ei?
Haukottelun mysteeri ratkeamassa?
Hiukset eivät lakkaa kasvamasta
Home haisee työpaikoilla
Huono-osaisten alueiden opettajat ovat sairaampia
Hyssyttely ei auta työpaikan päihdeongelmaan
Hyvät elämäntavat pidentävät työuria alusta, keskeltä ja lopusta
Ihana rusketus voittaa ihosyöpäriskin
Ihanat itikat kuuluvat kesään
Ilmaston mukana muuttuu myös työnteko
Ilmastonmuutos on haaste työterveydelle
Ilmat kuntoon työpaikoilla
Internet toimii yhä useamman lääkärinä
Istuminen vaarantaa terveyden
Jalat lähtevät alta yhä useammin
Järki jäätyy kylmässä
Joka toisella on kova kiire
Joustamaton työaika vie mehut
Jo yhdet lyhyet unet sekoittavat pakan
Kahvista saa tarkkaavaisuutta ja sydänterveyttä
Käskyttävä terveysvalistus on tiensä päässä
Kehuista on pulaa työpaikoilla
Keksi pyörä uudestaan
Kesälomalla ostetaan t-paitoja ja tehdään salaa töitä
Keskeytyskielto työpaikalla tukee muistia
Ketkä nuoret jäävät työn ja opiskelun ulkopuolelle?
Kiireessä tehdään huonoja rekrytointeja
Kiusaaja välttelee kohdettaan
Kokki tekee muutakin kuin ruokaa
Korkeasta koulutuksesta pitkä työura
Kriisiä ei kannata tuhlata
Vinkit