Taide parantaa työpaikan ilmapiiriä 
 
28.10.2010 15:25 

Ruotsin Helsingborgissa lääkäriltä voi saada reseptillä kulttuuria. Esimerkiksi stressistä, depressiosta tai pitkäkestoisesta tuki- ja liikuntaelinkivuista kärsivät on lupa ohjata kuorolauluun, teatteriin tai vaikkapa keramiikkakurssille. Systeemi perustuu havaintoon, että taide, kulttuuri ja luovuus edistävät ihmisen terveyttä.

Taide ja kulttuuri voidaan tuoda myös työpaikalle. Taidetoiminta edistää työyhteisössä yhteisöllisyyttä, elämänlaatua ja henkistä toiminta- ja työkykyä. Erään tutkimuksen mukaan jo kolmen kuukauden taidetyöskentely ryhmissä lisää työtyytyväisyyttä ja työilmapiiriä. On myös näyttöä siitä, että vapaa-ajan taideharrastus on yhteydessä parempaan stressinsietokykyyn työssä.

Kuva: sxc.hu / the frog "Vaikka taidetoiminta ei kompensoi huonoja työoloja, niin se voi lisätä työhyvinvointia ja luovuutta työyhteisössä, jossa perusasiat ovat kohdallaan. Erityisesti säännöllisesti toistuvasta taidetoiminnasta on näyttöä työhyvinvoinnin vahvistamisessa, mutta myös yksittäiset tapahtumat voivat olla tärkeitä", sanoo psykiatrian erikoislääkäri ja kuvataideterapeutti Katinka Tuisku Työterveyslaitoksesta.

Työyhteisön yhteisellä musiikkitoiminnalla voi edistää tiimityötä ja improvisaatiotaitoja. Esittävällä taidetoiminnalla voi kohentaa mm. johtajuutta, kuvataiteella puolestaan luovia ongelmanratkaisutaitoja. Kirjoittaminen kohentaa parhaiten kommunikaatiotaitoja ja arviointikykyä. Taidetoiminta voisi kuulua liikunnan rinnalla työhyvinvoinnin kehittämiseen, kehottivat asiantuntijat Työterveyspäivillä.

Malliesimerkki taiteen jalkauttamisesta työpaikoille on Työhyvinvointia kulttuurista -hanke, jonka projekteissa työhyvinvointia tehtiin elokuvan, draaman ja laulun voimin yhteistyössä taideammattilaisten kanssa.

"Kolme projektia on ollut täysin työyhteisön omilla ehdoillaan ideoimia ja toteuttamia. Taiteilijoiden tehtävänä on ollut omalla ammattitaidollaan rohkaista työyhteisön jäseniä mm. näkemään kulttuurin ja taiteen kautta asioita uusista, tavanomaisesta poikkeavista näkökulmista, mikä ravistelee ja virkistää työyhteisöä monella tavalla. Oleellista on itse prosessi, ei niinkään lopputulos", kertoo projektipäällikkö Elli Oinonen-Edén Itä-Suomen yliopistosta. Hankkeen vaikutuksia arvioidaan lähiaikoina yhteistyössä Työterveyslaitoksen kanssa.

*****

Taidetta ja kulttuuria voidaan hyödyntää työhyvinvoinnin kehittämisessä mm.

– tukemalla työntekijöiden omia taide- ja kulttuuriharrastuksia esim. kulttuuriseteleillä, tiedottamalla kulttuuritapahtumista ja mahdollistamalla palautumista edistävät harrasteet hyvällä työaikojen hallinnalla.

– järjestämällä säännöllistä ja ohjattua taide- ja kulttuuritoimintaa ja liittämällä ne virkistys- ja kehittämispäiviin.

– hyödyntämällä luovuusterapeuttisia menetelmiä työnohjauksessa ja stressinhallinnan tukitoimissa.

– liittämällä taideilmaisu tai taiteellinen lähestymistapa osaksi työmenetelmiä.

– lisäämällä työtilojen viihtyvyyttä taideteoksin tai hyödyntämällä muutoin ympäristöestetiikkaa.


Aiheesta enemmän:

Työhyvinvointia kulttuurista -hanke (Itä-Suomen yliopisto).

Taiten tuottoa -verkkopalvelu, jossa työyhteisöt voivat etsiä ja hankkia työhyvinvointia tukevia kulttuuri- ja taidepalveluja.

Ruotsalainen edelläkävijä, työelämän ja kulttuurialan yhteistyön välittäjäorganisaatio TILLT.

Taiteesta työhyvinvointia (Työpisteen uutinen 9.8.2010)

Tuure Hurme
 



Share Lähetä linkki Tulosta uutinen Uutisarkisto


 Neljä tuoreinta uutista

Skip Navigation Links
Arkisto
Duunitohtorit
Kyselyt
Näkökulmat
Toimitus
Uutiset
Vinkit
Skip Navigation Links
Arkisto
Duunitohtorit
Kyselyt
Näkökulmat
Toimitus
Uutiset
1,87 miljoonaa työikäistä saa huoltoa
Aamu-uninen ei ole laiska
Aiheuttaako kännykkä syöpää?
Alle 35-vuotiaiden eläkeläisten määrä kasvussa
Allergian voi selättää siedättämällä
Ammattiarvioitsija ei arvaile
Auringon palvonnalla on rajansa
Avaruudessa tarvitsee monia kykyjä
Avotoimistoissa on enemmän sairauspoissaoloja
Eläke on lääke uniongelmiin
Elämysmatkailija voi hyvinkin selvitä elossa
Emme aina tunne kykyjämme
Epäterveellisemmät ammatit selittävät naisten sairastelua
Erityistyölaseilla tehoa tietokonetyöhön
Esimies johdattaa alaisensa työn imuun
Esimies on tiimeissä tiedon portinvartija
Esimies vaikuttaa sairaan lapsen äidin rasittuneisuuteen
Facebookia kesytetään työpaikoilla
Festivaaleilla viihtyvät myös työntekijät
Haitallinen hiukkanen vai ei?
Haukottelun mysteeri ratkeamassa?
Hiukset eivät lakkaa kasvamasta
Home haisee työpaikoilla
Huono-osaisten alueiden opettajat ovat sairaampia
Hyssyttely ei auta työpaikan päihdeongelmaan
Hyvät elämäntavat pidentävät työuria alusta, keskeltä ja lopusta
Ihana rusketus voittaa ihosyöpäriskin
Ihanat itikat kuuluvat kesään
Ilmaston mukana muuttuu myös työnteko
Ilmastonmuutos on haaste työterveydelle
Ilmat kuntoon työpaikoilla
Internet toimii yhä useamman lääkärinä
Istuminen vaarantaa terveyden
Jalat lähtevät alta yhä useammin
Järki jäätyy kylmässä
Joka toisella on kova kiire
Joustamaton työaika vie mehut
Jo yhdet lyhyet unet sekoittavat pakan
Kahvista saa tarkkaavaisuutta ja sydänterveyttä
Käskyttävä terveysvalistus on tiensä päässä
Kehuista on pulaa työpaikoilla
Keksi pyörä uudestaan
Kesälomalla ostetaan t-paitoja ja tehdään salaa töitä
Keskeytyskielto työpaikalla tukee muistia
Ketkä nuoret jäävät työn ja opiskelun ulkopuolelle?
Kiireessä tehdään huonoja rekrytointeja
Kiusaaja välttelee kohdettaan
Kokki tekee muutakin kuin ruokaa
Korkeasta koulutuksesta pitkä työura
Kriisiä ei kannata tuhlata
Vinkit