Selkävaivaisen kannattaa olla itsekriittinen 
 
3.12.2009 10:00 

Jos kuulut siihen 80 prosenttiin ihmisiä, joka joskus kärsii alaselkäkivusta, kannattaa paranemisen yhteydessä tutkailla oman mielen sopukoita. Ihmisen omat käsitykset alaselkäkivusta nimittäin ennustavat sitä, kuinka hyvin hän selkävaivastaan paranee, kertoo Scandinavian Journal of Work, Environment and Health -lehdessä julkaistu tutkimus. Negatiiviset uskomukset, kuten että alaselkäkipu johtaa väistämättä ikäviin seurauksiin, sekä töissä arkisten liikkeiden välttely kivun pelossa ovat riskitekijöitä huonolle alaselkäkivusta paranemiselle.     

Vuoden seurannan aikana työhön liittyvä välttämiskäyttäytyminen ennusti pahempaa alaselkäkipua ja haittasi selvästi työkykyä. Välttämiskäyttäytymisellä tarkoitetaan sitä, että ihmisen pelko normaalien päivittäisten toimintojen aiheuttamasta selkäkivusta aikaansaa toimintojen välttämistä. Kivun pelko johtaa kipuoireiden tarkkailuun, fyysisen Kuva: sxc.hu / Piotr Lewandowskiaktiivisuuden välttämiseen ja kivun voimistumiseen. Myös negatiiviset uskomukset selkäkivun ikävien seurausten väistämättömyydestä olivat merkitsevässä yhteydessä työkyvyn heikkenemiseen. Kummatkin ajattelumallit olivat yhteydessä hitaampaan paranemiseen: henkilöt, jotka raportoivat vähemmän työhön liittyvää välttämiskäyttäytymistä ja joiden käsitykset selkäongelman seurauksista eivät olleet niin negatiivisia, paranivat ja pääsivät kivusta eroon nopeammin.

Bernin yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa kartoitettiin 264 alaselkäkivuista kärsivän ei-kroonikon käsityksiä selkäkivusta ja seurattiin heitä vuoden ajan. Tutkijoiden mukaan tutkimustulos tukee näkemystä, että välttämiskäyttäytyminen voi edesauttaa väliaikaisen alaselkäkivun muuttumista krooniseksi. Liikkumisen välttely ja kivun pelko voivat pahentaa kipuongelmaa ja entisestään heikentää toimintakykyä.

Vaikka alaselkäkipu pääsisikin krooniseksi, löytyy vielä toivoa. Toisen tuoreen tutkimuksen viesti on positiivinen: krooninen alaselän kipu paranee luultua useammalta. Australialaisen tutkimuksen mukaan yli kolme kuukautta kestävä alaselkäkipu paranee vuoden sisällä neljällä potilaalla kymmenestä.

Alaselkäkivut ovat erittäin yleisiä, ja noin joka kymmenennellä kivut kroonistuvat. Selkäsairaudet aiheuttavat suuren osan työkyvyttömyyseläkkeistä ja sairauspoissaoloista. Selän hoidossa potilaalla itsellään on todella suuri rooli – kuten sveitsiläistutkimuskin jälleen kerran osoittaa.

Aiheesta enemmän:

Elfering A, Mannion AF, Jacobshagen N, Tamcan O, Müller U: Beliefs about back pain predict the recovery rate over 52 consecutive weeks. Scandinavian Journal of Work, Environment and Health 2009;35 (6):437-445.

Luciola da C Menezes Costa, Christopher G Maher, James H McAuley, Mark J Hancock, Robert D Herbert, Kathryn M Refshauge, Nicholas Henschke: Prognosis for patients with chronic low back pain: inception cohort study. British Medical Journal 2009;339:b3829.

Fyysinen toimintakyky ja kuormittuminen -sivut Työterveyslaitoksen sivuilla.

Suomen Selkäliitto, jossa mm. selkäkipuaiheinen keskustelupalsta.



Share Lähetä linkki Tulosta uutinen Uutisarkisto


 Neljä tuoreinta uutista

Skip Navigation Links
Arkisto
Duunitohtorit
Kyselyt
Näkökulmat
Toimitus
Uutiset
Vinkit
Skip Navigation Links
Arkisto
Duunitohtorit
Kyselyt
Näkökulmat
Toimitus
Uutiset
1,87 miljoonaa työikäistä saa huoltoa
Aamu-uninen ei ole laiska
Aiheuttaako kännykkä syöpää?
Alle 35-vuotiaiden eläkeläisten määrä kasvussa
Allergian voi selättää siedättämällä
Ammattiarvioitsija ei arvaile
Auringon palvonnalla on rajansa
Avaruudessa tarvitsee monia kykyjä
Avotoimistoissa on enemmän sairauspoissaoloja
Eläke on lääke uniongelmiin
Elämysmatkailija voi hyvinkin selvitä elossa
Emme aina tunne kykyjämme
Epäterveellisemmät ammatit selittävät naisten sairastelua
Erityistyölaseilla tehoa tietokonetyöhön
Esimies johdattaa alaisensa työn imuun
Esimies on tiimeissä tiedon portinvartija
Esimies vaikuttaa sairaan lapsen äidin rasittuneisuuteen
Facebookia kesytetään työpaikoilla
Festivaaleilla viihtyvät myös työntekijät
Haitallinen hiukkanen vai ei?
Haukottelun mysteeri ratkeamassa?
Hiukset eivät lakkaa kasvamasta
Home haisee työpaikoilla
Huono-osaisten alueiden opettajat ovat sairaampia
Hyssyttely ei auta työpaikan päihdeongelmaan
Hyvät elämäntavat pidentävät työuria alusta, keskeltä ja lopusta
Ihana rusketus voittaa ihosyöpäriskin
Ihanat itikat kuuluvat kesään
Ilmaston mukana muuttuu myös työnteko
Ilmastonmuutos on haaste työterveydelle
Ilmat kuntoon työpaikoilla
Internet toimii yhä useamman lääkärinä
Istuminen vaarantaa terveyden
Jalat lähtevät alta yhä useammin
Järki jäätyy kylmässä
Joka toisella on kova kiire
Joustamaton työaika vie mehut
Jo yhdet lyhyet unet sekoittavat pakan
Kahvista saa tarkkaavaisuutta ja sydänterveyttä
Käskyttävä terveysvalistus on tiensä päässä
Kehuista on pulaa työpaikoilla
Keksi pyörä uudestaan
Kesälomalla ostetaan t-paitoja ja tehdään salaa töitä
Keskeytyskielto työpaikalla tukee muistia
Ketkä nuoret jäävät työn ja opiskelun ulkopuolelle?
Kiireessä tehdään huonoja rekrytointeja
Kiusaaja välttelee kohdettaan
Kokki tekee muutakin kuin ruokaa
Korkeasta koulutuksesta pitkä työura
Kriisiä ei kannata tuhlata
Vinkit