AIHEESEEN LIITTYVÄÄ:

Uutinen
Seksuaalivähemmistöt työpaikoilla – kertoako vai ei? 
16.12.2011 10:45 

 

Moni ei välttämättä tule ajatelleeksi, minkälaisia haasteita työelämässä saavat osakseen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen edustajat

"Seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuuluva ihminen saattaa kokea työpaikallaan leimautumista, ulossulkemista, hihittelyä, yksityiselämän tietojen levittelyä tai jopa ylennyksen perumista", Setan pääsihteeri Aija Salo kertoo.

Salon mukaan tilanne vaihtelee työpaikkakohtaisesti ja alueittain. Yhdenvertaisuutta toteuttavissa työpaikoissa henkilökunta voi paremmin ja kaikkien voimavarat saadaan paremmin käyttöön.

Kuva: sxc.hu/ramzi hashisho"Virallisesti syrjintätapauksia on vähän, sillä työntekijät eivät aina uskalla tuoda kokemuksiaan esiin. He eivät välttämättä myöskään tunne oikeuksiaan tai eivät tiedä kehen ottaa yhteyttä."

Yhä useammalla työpaikalla seksuaalisen suuntautumisen, sukupuolen ja perhemuotojen moninaisuus ovat kuitenkin arkipäivää ja vain osa seksuaalivähemmistöön kuuluvista kokee suora syrjintää esimerkiksi työhönotossa tai urakehityksessä. Silti omalle kohdalle sattuessa syrjintä on rankkaa.

Sukupuolen moninaisuus on monelle työnantajalle sitä vastoin tuntemattomampi asia kuin homo- tai biseksuaalisuus. Sukupuolivähemmistöihin kuuluvat kohtaavat luultavasti enemmän ennakkoluuloja kuin seksuaalivähemmistöihin kuuluvat.

"Sukupuolivähemmistöihin kuuluvat voivat kohdata myös työnhakuun liittyviä esteitä. Esimerkiksi sukupuolenkorjausleikkauksen läpikäyneiden henkilöiden voi olla vaikeaa saada entisiltä työnantajilta työtodistusta uudella nimellä, vaikka se voi olla erittäin tärkeää uuden työn hakemisessa", Salo sanoo.

Kertominen aina oma asia

Usein seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuuluva työntekijä joutuu työelämässä jatkuvasti punnitsemaan, uskaltaako hän olla työtovereiden, yhteistyökumppaneiden tai asiakkaiden edessä oma itsensä. Vaikka suoraa syrjintää ei tapahtuisikaan, niin pelko epäasiallisesta kohtelusta voi olla hyvin raskasta.

Salon mukaan omasta suuntautumisesta kertominen on aina työntekijän oma päätös, toisia ei voi neuvoa ratkaisussa. Asiasta kertominen voi olla vaikeaa ja esimiehen reaktioihin voi vaikuttaa vahvatkin ennakkoluulot.

Eri ikäryhmiin kuuluvilla on erityyppisiä haasteita. Trans- ja homonuori, joka on vasta aloittelemassa työuraansa voi kokea erilaisia paineita, kuin eläkeikää lähestyvä lesbo tai transvestiitti.

"Hyvän ja avoimen ilmapiirin luomisessa auttaa, jos edes yksi työntekijä tai esimies osaa puhua seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuudesta luontevasti ja ymmärtää puuttua esimerkiksi asiattomaan vitsailuun. Jokaisella työntekijällä on yhtäläinen oikeus olla työyhteisössä kokonaisena omana itsenään."

Ongelmatapauksissa työntekijän on itse otettava yhteyttä ensimmäiseksi omaan esimieheen, luottamusmieheen ja työsuojeluvaltuutettuun. Jos tilanne ei ratkea tuolloinkaan, niin silloin on syytä ottaa yhteyttä työsuojeluviranomaisiin. Sukupuoli-identiteettiä koskevissa kysymyksissä voi ottaa myös tasa-arvovaltuutettuun yhteyttä.

 

Mikael Mikkonen

 

 

Lähetä linkki Tulosta uutinen Selaa muita uutisia

Kommentit
http://www.bing.com/
That's not even 10 mineuts well spent!
20.1.2012 10:20
http://www.bing.com/
http://jwcmptiwoexy.com/
iiCGnJ <a href="http://qdicmzrnmycu.com/">qdicmzrnmycu</a>
20.1.2012 11:41
http://jwcmptiwoexy.com/
http://dlqzbatmqeuk.com/
RCzIcY , [url=http://ovhhabasnapl.com/]ovhhabasnapl[/url], [link=http://iteikqlhumpu.com/]iteikqlhumpu[/link], http://lnpmecirgceb.com/
21.1.2012 19:22
http://dlqzbatmqeuk.com/
http://xzdmbpktvalq.com/
D4KD1X <a href="http://jbyigyvufxoy.com/">jbyigyvufxoy</a>
22.1.2012 21:15
http://xzdmbpktvalq.com/
http://axkxpelrbiih.com/
ZFMIXG , [url=http://wztmwoeofzwc.com/]wztmwoeofzwc[/url], [link=http://tshhxratsnjf.com/]tshhxratsnjf[/link], http://seqsahekjsny.com/
24.1.2012 17:41
http://axkxpelrbiih.com/
Otsikko
Sisältö *  
Nimimerkki *  
Luet nyt Työpistettä, onko se lehti vai järvi? *  
 
Skip Navigation Links
Arkisto
Duunitohtorit
Kyselyt
Näkökulmat
Toimitus
Uutiset
Vinkit
Skip Navigation Links
Arkisto
Duunitohtorit
Kyselyt
Näkökulmat
Toimitus
Uutiset
1,87 miljoonaa työikäistä saa huoltoa
Aamu-uninen ei ole laiska
Aiheuttaako kännykkä syöpää?
Alle 35-vuotiaiden eläkeläisten määrä kasvussa
Allergian voi selättää siedättämällä
Ammattiarvioitsija ei arvaile
Auringon palvonnalla on rajansa
Avaruudessa tarvitsee monia kykyjä
Avotoimistoissa on enemmän sairauspoissaoloja
Eläke on lääke uniongelmiin
Elämysmatkailija voi hyvinkin selvitä elossa
Emme aina tunne kykyjämme
Epäterveellisemmät ammatit selittävät naisten sairastelua
Erityistyölaseilla tehoa tietokonetyöhön
Esimies johdattaa alaisensa työn imuun
Esimies on tiimeissä tiedon portinvartija
Esimies vaikuttaa sairaan lapsen äidin rasittuneisuuteen
Facebookia kesytetään työpaikoilla
Festivaaleilla viihtyvät myös työntekijät
Haitallinen hiukkanen vai ei?
Haukottelun mysteeri ratkeamassa?
Hiukset eivät lakkaa kasvamasta
Home haisee työpaikoilla
Huono-osaisten alueiden opettajat ovat sairaampia
Hyssyttely ei auta työpaikan päihdeongelmaan
Hyvät elämäntavat pidentävät työuria alusta, keskeltä ja lopusta
Ihana rusketus voittaa ihosyöpäriskin
Ihanat itikat kuuluvat kesään
Ilmaston mukana muuttuu myös työnteko
Ilmastonmuutos on haaste työterveydelle
Ilmat kuntoon työpaikoilla
Internet toimii yhä useamman lääkärinä
Istuminen vaarantaa terveyden
Jalat lähtevät alta yhä useammin
Järki jäätyy kylmässä
Joka toisella on kova kiire
Joustamaton työaika vie mehut
Jo yhdet lyhyet unet sekoittavat pakan
Kahvista saa tarkkaavaisuutta ja sydänterveyttä
Käskyttävä terveysvalistus on tiensä päässä
Kehuista on pulaa työpaikoilla
Keksi pyörä uudestaan
Kesälomalla ostetaan t-paitoja ja tehdään salaa töitä
Keskeytyskielto työpaikalla tukee muistia
Ketkä nuoret jäävät työn ja opiskelun ulkopuolelle?
Kiireessä tehdään huonoja rekrytointeja
Kiusaaja välttelee kohdettaan
Kokki tekee muutakin kuin ruokaa
Korkeasta koulutuksesta pitkä työura
Kriisiä ei kannata tuhlata
Vinkit