Rokkarilla on raskasta 
 
22.4.2009 15:00 

Harvoissa ammateissa työskennellään niin korkealla teholla niin pitkän aikaa kuin rokkarin työssä. Rokkarin työ vaatii hyvää fyysistä kuntoa, sillä Työterveyslaitoksen tuoreen tutkimuksen mukaan Apulanta-yhtyeen työn fyysinen kuormittavuus on "keskiraskasta" tai "raskasta". 

"Keskimääräinen syke vaihteli tutkittavilla keikan aikana 128–144 lyöntiä/minuutti (min-1), joka vastaa noin 70 prosenttia tutkittavien maksimaalisesta sykintätaajuudesta", sanoo Apulannan kahta keikkaa analysoinut tutkija Henna Hämäläinen Työterveyslaitoksesta.

Välillä syke nousi jopa 175 lyöntiin minuutissa. Vertailtaessa rokkareiden fyysistä kuormitusta muiden fyysisten suoritusten kuormittavuuteen, voidaan esimerkiksi sanoa, että kitaristi-päävokalisti Toni Wirtasen työ vastaa poteron kaivamista seisten, rumpali Sipe Santapukin työ vastaa halkojen hakkaamista ja basisti Sami Lehtisen työ vastaa lihanleikkaajan työtä. Apulannalla on tänä vuonna 120 keikkaa, joten kuntoa todella tarvitaan.

Kuva: apulanta.fi / AksuTähän mennessä kuumatyön ammattilaisista on tutkittu mm. asfalttityöntekijöitä, sotilaita ja palomiehiä. Tieteellinen tutkimus rokkarien fyysisestä kuormituksesta on ensimmäinen laatuaan.

"Työhyvinvoinnista sekä työ- ja toimintakyvystä huolehtiminen on yhtälailla esiintyvien taiteilijoiden kuin minkä tahansa muunkin ammattiryhmän oikeus", toteaa Hämäläinen.

Tutkimus alkoi laboratoriotesteillä, joissa mitattiin Apulannan jäsenten yleinen terveydentila ja maksimaalinen suorituskyky. Jäsenten aerobisen suorituskyvyn todettiin olevan parempi kuin vastaavanikäisten suomalaisten miesten keskimäärin. Keikkojen aikainen fyysinen kuormitus suhteutettiin heidän henkilökohtaiseen suorituskykyynsä. Kahdella keikalla tehdyt mittaukset käsittivät sykintätaajuuden, elimistön sisä- ja ulko-osien lämpötilojen sekä syljen kortisoli-hormonin mittaamisen.

Elimistön lämpökuormittumiseen vaikuttavat fyysisen työn aiheuttaman kuormituksen lisäksi lämpöolot, ihmisen yksilölliset ominaisuudet sekä työvaatetus. Tutkimuksen keikkamittauksissa lämpöolot olivat kohonneella tasolla (26–28°C), mutta eivät varmastikaan niin kuormittavat kuin esimerkiksi kesähelteellä pidettävillä keikoilla.

Kehon sisäosien lämpötilamittaukset osoittivat, että keikan aikana lämpötila nousee voimakkaasti. Reilun puolentoista tunnin keikan aikana kehon lämpötila nousi keskimäärin yli 38 celsiuksen ollen korkeimmillaan jopa 38,4°C. Fyysisen työn aikana normaalilämpötila-alueen ylärajana pidetään 38–38,2°C. 

Myös itse rokkareille kokemus oli avartava.

"Tämä on meille lohdullinen tulos. Kun väistämättä joskus on keikan jälkeen puhki, niin ennen sen on ajatellut olevan henkistä. On hyvä tietää todistetusti, että työmme on ihan oikeasti fyysisesti kuluttavaa, ja väsymys on ihan luonnollista", Apulannan rumpali Sipe Santapukki kuvaili.


Lisää aiheesta:

YouTube-videopätkä Apulannan keikalta

 



Share Lähetä linkki Tulosta uutinen Uutisarkisto


 Neljä tuoreinta uutista

Skip Navigation Links
Arkisto
Duunitohtorit
Kyselyt
Näkökulmat
Toimitus
Uutiset
Vinkit
Skip Navigation Links
Arkisto
Duunitohtorit
Kyselyt
Näkökulmat
Toimitus
Uutiset
1,87 miljoonaa työikäistä saa huoltoa
Aamu-uninen ei ole laiska
Aiheuttaako kännykkä syöpää?
Alle 35-vuotiaiden eläkeläisten määrä kasvussa
Allergian voi selättää siedättämällä
Ammattiarvioitsija ei arvaile
Auringon palvonnalla on rajansa
Avaruudessa tarvitsee monia kykyjä
Avotoimistoissa on enemmän sairauspoissaoloja
Eläke on lääke uniongelmiin
Elämysmatkailija voi hyvinkin selvitä elossa
Emme aina tunne kykyjämme
Epäterveellisemmät ammatit selittävät naisten sairastelua
Erityistyölaseilla tehoa tietokonetyöhön
Esimies johdattaa alaisensa työn imuun
Esimies on tiimeissä tiedon portinvartija
Esimies vaikuttaa sairaan lapsen äidin rasittuneisuuteen
Facebookia kesytetään työpaikoilla
Festivaaleilla viihtyvät myös työntekijät
Haitallinen hiukkanen vai ei?
Haukottelun mysteeri ratkeamassa?
Hiukset eivät lakkaa kasvamasta
Home haisee työpaikoilla
Huono-osaisten alueiden opettajat ovat sairaampia
Hyssyttely ei auta työpaikan päihdeongelmaan
Hyvät elämäntavat pidentävät työuria alusta, keskeltä ja lopusta
Ihana rusketus voittaa ihosyöpäriskin
Ihanat itikat kuuluvat kesään
Ilmaston mukana muuttuu myös työnteko
Ilmastonmuutos on haaste työterveydelle
Ilmat kuntoon työpaikoilla
Internet toimii yhä useamman lääkärinä
Istuminen vaarantaa terveyden
Jalat lähtevät alta yhä useammin
Järki jäätyy kylmässä
Joka toisella on kova kiire
Joustamaton työaika vie mehut
Jo yhdet lyhyet unet sekoittavat pakan
Kahvista saa tarkkaavaisuutta ja sydänterveyttä
Käskyttävä terveysvalistus on tiensä päässä
Kehuista on pulaa työpaikoilla
Keksi pyörä uudestaan
Kesälomalla ostetaan t-paitoja ja tehdään salaa töitä
Keskeytyskielto työpaikalla tukee muistia
Ketkä nuoret jäävät työn ja opiskelun ulkopuolelle?
Kiireessä tehdään huonoja rekrytointeja
Kiusaaja välttelee kohdettaan
Kokki tekee muutakin kuin ruokaa
Korkeasta koulutuksesta pitkä työura
Kriisiä ei kannata tuhlata
Vinkit