Rannekanavaoireyhtymän tiedetään liittyvän sekä yksilöllisiin tekijöihin että työn kuormitustekijöihin, mutta niiden tarkempi merkitys on ollut hämärän peitossa. Lisävalaistusta asiaan tuo Työterveyslaitoksen ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen uusi tutkimus. Tutkimuksessa tärkeimmiksi rannekanavaoireyhtymän riskiä lisääviksi kuormitustekijöiksi nousivat käden suuri voimankäyttö (vastaten vähintään kolmen kilogramman suuruista puristusvoimaa) keskimäärin vähintään tunnin päivässä ja tärisevien työkalujen käyttö vähintään kaksi tuntia päivässä.
Rannekanavaoireyhtymässä kyynärvarressa kulkeva keskihermo on puristuksissa ranteen alueella aiheuttaen sormien puutumista ja pistelyä erityisesti öisin. Myöhemmässä vaiheessa voi esiintyä myös käden kömpelyyttä ja heikkoutta. Vaiva on yleisempi naisilla kuin miehillä, yleistyy 40 ikävuoden jälkeen, ja sitä tavataan varsin yleisesti myös vanhuksilla.
Koska työntekijä altistuu usein työssään useammalle kuin yhdelle kuormitustekijälle, tutkimuksessa selvitettiin kuormitustekijöiden yhteisesiintyvyyden vaikutusta rannekanavaoireyhtymän riskiin. Käden suurta voimaa vaativan työn, tärisevien työkalujen käytön sekä nosto- ja toistotyön todettiin vahvistavan toistensa vaikutuksia. Rannekanavaoireyhtymän riski väheni, kun työssä ei enää esiintynyt kuormittumista.
Tulokset viittaavat siihen, että rannekanavaoireyhtymää voidaan ehkäistä keventämällä työtä. Koska käden voimankäytöllä, toistotyöllä ja tärisevien työkalujen käytöllä on yhdysvaikutuksia, saattaa yhteenkin näistä kuormitustekijöistä vaikuttaminen vähentää rannekanavaoireyhtymän riskiä.
Työterveyslaitoksen ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Terveys 2000 -tutkimuksessa tutkittiin yli 4000 suomalaista työssä olevaa aikuista. Lääkäri diagnosoi rannekanavaoireyhtymän neljällä prosentilla tutkittavista: kahdella prosentilla miehistä ja viidellä prosentilla naisista. Rannekanavaoireyhtymä on yleisin hermon pinteestä (puristumisesta kudosten väliin) johtuva oire.
Aiheesta enemmän:
Shiri R, Miranda H, Heliövaara M, Viikari-Juntura E. Physical work load factors and carpal tunnel syndrome: a population-based study. Occupational and Environmental Medicine 2009 June;66(6):368-73.
Tietoa rannekanavaoireyhtymästä Työterveyslaitoksen Ammattitaudit-sivulla.
Tietoa rannekanavaoireyhtymästä Terveyskirjastossa.