Pomoilla on enemmän työn ja muun elämän ristiriitoja 
 
16.2.2010 10:00 

Työ voi häiritä muuta elämää tai muu elämä työtä, mutta yhä useammin tilanne on ongelmaton. Työn ja henkilökohtaisen elämän yhteensovittamisen ongelmia on nimittäin aiempaa vähemmän, kertovat Työ ja terveys Suomessa 2009 -tutkimuksen ennakkotiedot.

Kuva: sxc.hu / Dollface-1Lähes puolelle suomalaisista työ ei aiheuta juuri koskaan kotiasioiden laiminlyöntiä. Vuoden 2006 vastaavassa tutkimuksessa vain 32 prosenttia suomalaisista oli tätä mieltä. Kodista työn suuntaan vaikutus on vähäisempää: kaksi kolmesta (v. 2006: 56 %) suomalaisesta sanoo, etteivät kotiasiat häiritse juuri koskaan työhön keskittymistä. Tätä mieltä olivat miehet hieman useammin kuin naiset.

Ammattiryhmistä kotiasioiden laiminlyönnin kokemuksia oli erityisesti johtajilla, ylimmillä virkamiehillä, yrittäjillä ja esimiehillä. Myös tuoreen Toronton yliopiston tutkimuksen mukaan työn ja muun elämän yhteensovittamisen ongelmia on todennäköisemmin ns. "korkeamman statuksen" töissä olevilla.

"Paremmin koulutetut, ammattilaiset ja ne, joilla on erinäisiä työhön liittyviä mahdollisuuksia, kertovat muita enemmän työn häiritsevän henkilökohtaista elämää. Tämä kuvastaa sitä mitä me kutsumme korkeamman statuksen stressiksi", sanoo sosiologian professori Scott Schieman.

Ammattilaisilla (engl. professional) tarkoitetaan pitkää koulutusta edellyttäviä ammatteja, kuten lääkäreitä, insinöörejä, lakimiehiä yms., ei esim. hallinnollisia, tukevia tai suorittavia ammatteja. Työhön liittyviä mahdollisuuksia, joiden korkea taso lisäsi yhteensovittamisen ongelmia, olivat valta työssä, työssä tarvittava taitotaso, vapaus tehdä päätöksiä työssä sekä henkilökohtaiset tulot. Korkeamman statuksen töiden kääntöpuolena on siis suurempi todennäköisyys sille, että työ häiritsee henkilökohtaista elämää.

Työn statustekijöiden lisäksi myös tietyt työhön liittyvät vaatimukset ennustivat työn häiritsevää tunkeutumista muuhun elämään: ihmissuhdekonfliktit työpaikalla, työsuhteen epävarmuus, epäterveellinen työympäristö ja suuresti stressaavat työtilanteet näyttävät tuovan työn kotiin. Ei ole yllättävää, että myös pitkien työpäivien (> 50 h/vko) tekemisen havaittiin häiritsevän henkilökohtaista elämää. Yllättävää tutkijoiden mukaan oli kuitenkin se, että pitkän päivän tekijöistä työn tunkeutuminen kotiin oli vahvempaa niillä, joilla oli jonkin verran tai täysin kontrolli päättää työntekonsa ajoituksesta.

Kanadalaisen tutkimuksen mukaan noin joka toinen ihminen tuo työasioita säännöllisesti kotiin.


Aiheesta enemmän:

Työ ja terveys Suomessa -julkaisut Työterveyslaitoksen sivuilla. Vuoden 2009 tutkimus julkistetaan 23.3.2010.

Toronton yliopiston When work interferes with life -tutkimustiedote.

Hallituksen tasa-arvoselontekoa varten tehty tuore taustaselvitys Työ, perhe ja tasa-arvo sosiaali- ja terveysministeriön sivuilla.

Työpisteen aiempi artikkeli tästä aiheesta: Trendikäs isä on osittaisella hoitovapaalla (9.3.2009)

Tuure Hurme



Share Lähetä linkki Tulosta uutinen Uutisarkisto


 Neljä tuoreinta uutista

Skip Navigation Links
Arkisto
Duunitohtorit
Kyselyt
Näkökulmat
Toimitus
Uutiset
Vinkit
Skip Navigation Links
Arkisto
Duunitohtorit
Kyselyt
Näkökulmat
Toimitus
Uutiset
1,87 miljoonaa työikäistä saa huoltoa
Aamu-uninen ei ole laiska
Aiheuttaako kännykkä syöpää?
Alle 35-vuotiaiden eläkeläisten määrä kasvussa
Allergian voi selättää siedättämällä
Ammattiarvioitsija ei arvaile
Auringon palvonnalla on rajansa
Avaruudessa tarvitsee monia kykyjä
Avotoimistoissa on enemmän sairauspoissaoloja
Eläke on lääke uniongelmiin
Elämysmatkailija voi hyvinkin selvitä elossa
Emme aina tunne kykyjämme
Epäterveellisemmät ammatit selittävät naisten sairastelua
Erityistyölaseilla tehoa tietokonetyöhön
Esimies johdattaa alaisensa työn imuun
Esimies on tiimeissä tiedon portinvartija
Esimies vaikuttaa sairaan lapsen äidin rasittuneisuuteen
Facebookia kesytetään työpaikoilla
Festivaaleilla viihtyvät myös työntekijät
Haitallinen hiukkanen vai ei?
Haukottelun mysteeri ratkeamassa?
Hiukset eivät lakkaa kasvamasta
Home haisee työpaikoilla
Huono-osaisten alueiden opettajat ovat sairaampia
Hyssyttely ei auta työpaikan päihdeongelmaan
Hyvät elämäntavat pidentävät työuria alusta, keskeltä ja lopusta
Ihana rusketus voittaa ihosyöpäriskin
Ihanat itikat kuuluvat kesään
Ilmaston mukana muuttuu myös työnteko
Ilmastonmuutos on haaste työterveydelle
Ilmat kuntoon työpaikoilla
Internet toimii yhä useamman lääkärinä
Istuminen vaarantaa terveyden
Jalat lähtevät alta yhä useammin
Järki jäätyy kylmässä
Joka toisella on kova kiire
Joustamaton työaika vie mehut
Jo yhdet lyhyet unet sekoittavat pakan
Kahvista saa tarkkaavaisuutta ja sydänterveyttä
Käskyttävä terveysvalistus on tiensä päässä
Kehuista on pulaa työpaikoilla
Keksi pyörä uudestaan
Kesälomalla ostetaan t-paitoja ja tehdään salaa töitä
Keskeytyskielto työpaikalla tukee muistia
Ketkä nuoret jäävät työn ja opiskelun ulkopuolelle?
Kiireessä tehdään huonoja rekrytointeja
Kiusaaja välttelee kohdettaan
Kokki tekee muutakin kuin ruokaa
Korkeasta koulutuksesta pitkä työura
Kriisiä ei kannata tuhlata
Vinkit