Uutinen
Pääkopan alamäki alkaa jo 45-vuotiaana 
18.1.2012 13:35 

 

Fyysisen suorituskyvyn tiedetään heikkenevän jo paljon ennen vanhuusikää, mutta aiemmin on laajalti ajateltu, että älyllinen suorituskyky ei juuri heikkene ennen 60 ikävuotta. Tuore seurantatutkimus osoittaa kuitenkin toisin.

Tutkimuksen mukaan muistin, päättelykyvyn ja kielellisen sujuvuuden lasku alkaa jo 45 vuoden iässä. Tutkijat seurasivat yli 7000 englantilaisen virkamiehen ja -naisen henkistä suorituskykyä 10 vuoden ajan. Henkilön koulutustaso huomioiden testeillä mitattiin päättelykykyä, lyhytkestoista muistia, kielellistä sujuvuutta ja sanavarastoa.

Kuva: Iisakki HärmäSeurannan alkaessa tutkittavien ikä oli 45–70 vuotta. Esimerkiksi 60–64-vuotiaiden päättely heikkeni 10 vuoden aikana 6,5 prosenttia, mutta myös 45–49-vuotiaiden päättely heikkeni 3,5 prosenttia.

Tulos on herättänyt paljon keskustelua – ovatko ikääntyvät huonompia töissä?

Eivät suinkaan ole, sillä jos jotain pääkopasta lähtisikin, ikääntyminen tuo paljon muuta tilalle. Työterveyslaitoksen pääjohtaja Harri Vainio ja professori Guy Ahonen kommentoivat tutkimusta Helsingin Sanomissa tänään:

"Kokenut työntekijä kykenee nuorempaa paremmin hahmottamaan laajoja asiakokonaisuuksia, kiinnittämään huomionsa tehtävän kannalta oleellisiin seikkoihin sekä ennakoimaan tulevia tapahtumia. Iän mukana verkosto-osaaminen, yhteistyöhakuisuus, kokemus ja kiteytynyt älykkyys lisääntyvät."

Ikäasioihin kiinnittää huomiota myös Euroopassa käynnistynyt aktiivisen ikääntymisen ja sukupolvien välisen solidaarisuuden teemavuosi. "Aktiivisella ikääntymisellä" tarkoitetaan sitä, että vanhempien ihmisten ei tarvitse siirtyä takavasemmalle ja passivoitua, vaan myös heillä on oikeus osallistua täysillä yhteiskunnan ja yhteisönsä toimintaan, jatkaa työuraansa ja saada tukea itsenäiseen elämään.

 

Tuure Hurme

Lähetä linkki Tulosta uutinen Selaa muita uutisia

Kommentit
Jo hyvässä vauhdissa 45-vuotiaana
Tämän uutisen otsikointi on ollut joka paikassa epäjohdonmukainen: seurannan alkaessahan tutkittavien ikä oli 45-70 vuotta, ja tuolloin "heikkeneminen" oli jo alkanut. Tuloksista voinee ekstrapoloida, että 40-44-vuotiailla todettaisiin myös (vielä pienempi) heikkenemisprosentti, luultavasti 35-39-vuotiailla vielä pienempi jne. Nollapistettä ei siis ole vielä tällä löydetty.
26.1.2012 15:56
Virkamies, 51 v.
Otsikko
Sisältö *  
Nimimerkki *  
Luet nyt Työpistettä, onko se lehti vai järvi? *  
 
Skip Navigation Links
Arkisto
Duunitohtorit
Kyselyt
Näkökulmat
Toimitus
Uutiset
Vinkit
Skip Navigation Links
Arkisto
Duunitohtorit
Kyselyt
Näkökulmat
Toimitus
Uutiset
1,87 miljoonaa työikäistä saa huoltoa
Aamu-uninen ei ole laiska
Aiheuttaako kännykkä syöpää?
Alle 35-vuotiaiden eläkeläisten määrä kasvussa
Allergian voi selättää siedättämällä
Ammattiarvioitsija ei arvaile
Auringon palvonnalla on rajansa
Avaruudessa tarvitsee monia kykyjä
Avotoimistoissa on enemmän sairauspoissaoloja
Eläke on lääke uniongelmiin
Elämysmatkailija voi hyvinkin selvitä elossa
Emme aina tunne kykyjämme
Epäterveellisemmät ammatit selittävät naisten sairastelua
Erityistyölaseilla tehoa tietokonetyöhön
Esimies johdattaa alaisensa työn imuun
Esimies on tiimeissä tiedon portinvartija
Esimies vaikuttaa sairaan lapsen äidin rasittuneisuuteen
Facebookia kesytetään työpaikoilla
Festivaaleilla viihtyvät myös työntekijät
Haitallinen hiukkanen vai ei?
Haukottelun mysteeri ratkeamassa?
Hiukset eivät lakkaa kasvamasta
Home haisee työpaikoilla
Huono-osaisten alueiden opettajat ovat sairaampia
Hyssyttely ei auta työpaikan päihdeongelmaan
Hyvät elämäntavat pidentävät työuria alusta, keskeltä ja lopusta
Ihana rusketus voittaa ihosyöpäriskin
Ihanat itikat kuuluvat kesään
Ilmaston mukana muuttuu myös työnteko
Ilmastonmuutos on haaste työterveydelle
Ilmat kuntoon työpaikoilla
Internet toimii yhä useamman lääkärinä
Istuminen vaarantaa terveyden
Jalat lähtevät alta yhä useammin
Järki jäätyy kylmässä
Joka toisella on kova kiire
Joustamaton työaika vie mehut
Jo yhdet lyhyet unet sekoittavat pakan
Kahvista saa tarkkaavaisuutta ja sydänterveyttä
Käskyttävä terveysvalistus on tiensä päässä
Kehuista on pulaa työpaikoilla
Keksi pyörä uudestaan
Kesälomalla ostetaan t-paitoja ja tehdään salaa töitä
Keskeytyskielto työpaikalla tukee muistia
Ketkä nuoret jäävät työn ja opiskelun ulkopuolelle?
Kiireessä tehdään huonoja rekrytointeja
Kiusaaja välttelee kohdettaan
Kokki tekee muutakin kuin ruokaa
Korkeasta koulutuksesta pitkä työura
Kriisiä ei kannata tuhlata
Vinkit