Katse peiliin

05.03.2010

Esimiestyöhön ja johtamiseen panostaminen on välttämätöntä, jotta työhyvinvointi paranee. Monien johtavassa asemassa olevien onkin syytä katsoa peiliin. Mutta suuri vastuu on myös työntekijällä itsellään. Voisinko itse tehdä jotain sille, että töihin olisi aamulla mukavampi mennä?

Lue lisää
Kirjoittajana
Lenita Toivakka

Miten selvitetään kuormittuuko työntekijä liikaa?

Työntekijän käynti terveydenhuollossa ei riitä, vaan tarvitaan tiedonkeruuta myös esimieheltä, olemassa olevista dokumenteista ja mahdollisesti työyhteisöstä. Esimiehellä on työnantajan edustajana velvollisuus selvittää tilannetta.

Lue lisää
Kysy duunitohtorilta
Onnellisuuteen voi vaikuttaa 
 
10.9.2009 13:00 

Onnellisiksi itseään luonnehtivien ihmisten on tutkimuksissa todettu suhtautuvan positiivisesti elämän menneisiin ja tuleviin hankaluuksiin. Positiivisen elämänasenteen lisäksi keskeistä on muun muassa kyky antaa anteeksi ja kokea kiitollisuutta.

"Onnellinen ihminen osaa olla kiitollinen siitä, mikä on hyvin. Onnellisilla hyvät asiat säilyvät tuoreempana pidempään", sanoo työterveyspsykologi Anne Hyvén. Hän toimii toisena "onnellisuusvalmentajana" Ylen Elämä pelissä -tv-ohjelmassa, jossa ihmiset kokeilevat puolen vuoden aikana keinoja, jotka tutkimusten perusteella lisäävät useimpien ihmisten onnellisuutta.

Kuva: sxc.hu / Mateusz StachowskiAnteeksiannon merkitys näkyy hyvin tv-ohjelman yhteydessä internetissä julkistetussa onnellisuustestissä: asteikolla 0–100 suomalaisten vastaajien "onnellisuuspisteiden" keskiarvo on 70 pistettä, mutta niillä, joiden on erittäin vaikea antaa anteeksi, on keskimäärin 50 pistettä, kun taas hyvin helposti anteeksiantavien keskiarvo on 76 pistettä. 

Myös työ on yksi potentiaalinen onnen lähde, jossa elämän mielekkyyden ja tarkoituksellisuuden kokemus voi toteutua.

"Hyvä tapa kohentaa onnellisuuttaan on omien vahvuuksien käyttäminen. Tunnista omat voimavarasi ja tuo niitä esille. Vahvista entisestään sitä, mikä elämässäsi on hyvin", Hyvén kertoo. 

Työssä on hyvä tilaisuus saada mm. "flow"-kokemuksia, joilla on yhteys onnellisuuden tunteeseen. Flow tarkoittaa syvää uppoutumista johonkin itselle tärkeään tekemiseen, jolloin aika ja fyysiset tarpeet unohtuvat. Sen sijaan raha ei perustason saavuttamisen jälkeen juuri lisää ihmisen onnellisuutta. Töissä palkankorotuskaan ei enää tietyn tason jälkeen paranna työtyytyväisyyttä tai työmotivaatiota.
 
Työterveyslaitos on yksi Ylen Elämä pelissä -ohjelman tukijoista. Ohjelman toinen kausi nähdään YLE:n TV1-kanavalla torstaisin alkaen 10.9. Ohjelman tuottaa Tarinatalo ja YLE. Ohjelman internetsivujen onnellisuustestillä voi selvittää omaa onnellisuuden tasoaan ja saada vinkkejä onnellisuutensa kehittämiseksi. Testin ovat toteuttaneet Kustannus Oy Duodecim ja YLE.


Aiheesta enemmän:

Työpisteen Näin vaikutat onnellisuuteesi! -artikkeli, jossa mm. lisää Anne Hyvéniä ja onnellisuutta.

Ylen Elämä pelissä -sivut ja onnellisuustesti

Työterveyslaitoksen Työn imu -sivut. Työn imu on työhön liittyvää innostumista ja iloa kuvaava käsite. 

 



Share Lähetä linkki Tulosta uutinen Uutisarkisto


 Neljä tuoreinta uutista

Työelämä on muuttunut vuonna 2025...



(67%)  Radikaalisti
(21%)  Jonkin verran
(10%)  Ei juuri ollenkaan
Voiko internetin terveystietoon luottaa?

Yhä useammin internet toimii tiedonjanoisen lääkärinä. Terveystietoa on netissä valtavasti, ja valtavat ovat myös erot tiedon laadussa.

Lue lisää
Pidä kierrokset kurissa

Joskus se saattaa putkahtaa mieleen: selviänkö järjissäni tästä kaikesta? Mielenterveysongelmien määrät nousevat tilastoissa ja työnteon henkinen osuus kasvaa. Mutta kuka onkaan työkyvytön ja kuka ei?

Lue lisää

tyopiste facebookissa
Skip Navigation Links
Artikkelit
Duunitohtori
Näkökulmat
Uutiset