Oma kehittyminen kiinnostaa enemmän kuin esimiestyö
Henkilöstön osaamisen oikeanlainen hyödyntäminen työpaikoilla on kullanarvoista. Niin sanotut viralliset osaamisen kehittämismenetelmät jäävät helposti itse työstä irrallisiksi, huomattiin kehittämisen menetelmiä suomalaisissa yrityksissä tutkittaessa. Virallisiin menetelmiin kuuluvat mm. kehityskeskustelut, kurssit, urapolkusuunnittelu, koulutukset, mentorointi ja kehittämishankkeet.
"Viralliset menetelmät eivät aina nivoudu saumattomasti osaksi työtä, työprosesseja ja urasiirtymiä. Epämuodollisia, toimihenkilölähtöisiä kehittämisen keinoja puolestaan tulisi hyödyntää enemmän", sanoo tutkija Mari Kupiainen Työterveyslaitoksesta.
Näitä epävirallisempia keinoja parantaa osaamista ovat mm. vapaamuotoiset keskustelut esimiesten ja alaisten kesken, esimerkistä oppiminen, itseoppiminen, spontaanisti muodostuneet työparit ja ad hoc -palaverit. Nämä keinot ovat usein alihyödynnetty yrityksen virallisessa kehittämispolitiikassa.
Tutkimuksen mukaan osaamisen kartuttaminen todella kiinnostaa ihmisiä. Eteneminen osaamisen saralla koetaan jossain määrin hierarkkista uralla etenemistä houkuttelevammaksi. "Esimiestyössä ei ole samaa vetovoimaa kuin ennen. Syynä on ehkä se, että esimiehen työaika on usein pidempi ja vastuu painaa", Kupiainen arvelee.
Kaikesta huolimatta suomalaisissa yrityksissä osaajia ei tarpeeksi hyvin tunnisteta eikä osaavaa henkilöstöä tueta, toteavat tutkijat. Voimavaroja sijoitetaan edelleen paljolti tekniikkaan eikä osaamisen kehittämistä nähdä investointina. Yleensä kehittämisessä keskitytään vain nykyhetkeen, ja pahimmillaan tulevan osaamisen varmistaminen ei kuulu organisaatiossa kenellekään. Virallisessa kehittämispolitiikassa saatetaan unohtaa myös se, että osaaminen ei ole vain yksittäisen ihmisen ominaisuus, vaan osaaminen on myös yhteisöllistä kyvykkyyttä.
Osaamista povataan Suomen valtiksi tulevaisuudessa. Tutkijoiden mukaan työn tuottavuus kasvanee tulevaisuuden Suomessa vain osaamista kasvattamalla.
Kättä pidempää osaamisen kehittämiseen tarjoaa arviointimalli, jolla voi tarkastella yrityksen nykyisiä osaamisen ja työurien kehittämistapoja käytännönläheisesti (ks. alla).
Aiheeseen liittyvää:
Onnistu osaamisen uudistajana -arviointimalli löytyy tutkimushankkeen sivujen oikeasta reunasta
Tietoa tutkimuksesta Työsuojelurahaston Tätä tutkitaan -tietokannassa
Työterveyslaitoksen Työyhteisö ja esimiestyö -sivusto, jossa monenlaista osaamiseen liittyvää asiaa
Työterveyslaitoksen Työuran uurtaja -työkalu
Tuure Hurme