Nöyriksi ja rehellisiksi itsensä määrittelevät henkilöt suoriutuvat työstä paremmin kuin muut, selviää Yhdysvaltalaisesta tutkimuksesta. Näin on nimenomaan esimiesten näkökulmasta katsottuna: tutkimuksessa työntekijät vastasivat persoonallisuuspiirteitä kartoittavaan kyselyyn, ja esimiehet arvioivat työntekijöiden suoriutumista 35 eri taidon kautta.
"Itse asiassa huomasimme, että nöyryys ja rehellisyys eivät vain olleet yhteydessä parempaan työssä suoriutumiseen, vaan ne ennustivat työssä suoriutumista jopa paremmin kuin mikään muu viidestä persoonallisuuden piirteestä, kuten miellyttävyys tai tunnollisuus”, toteaa apulaisprofessori Wade Rowatt.
Nöyryydellä ei tarkoiteta minkäänlaista kumartelua, vaan nöyriä henkilöitä kuvataan tutkimuksessa mm. näin: nöyrät tunnustavat omat rajansa, ovat avoimia muiden neuvoille, osaavat suhteuttaa saavutuksensa, arvostavat toisia ihmisiä ja ovat vähemmän itsekeskeisiä kuin muut.
"Rehellisen ja nöyrän" henkilön tutkijat määrittelevät yleisemmin sellaiseksi, joka on vilpitön ja aito, oikeudenmukainen, vaatimaton ja välttelee ahneutta.
Persoonallisuuden viidestä suuresta piirteestä (tunteellisuus, ulospäin suuntautuneisuus, miellyttävyys, tunnollisuus ja avoimuus) juuri tunnollisuuden on aiemmin todettu niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassa olevan kovaa valuuttaa työmarkkinoilla. Tuoreen tutkimuksen valossa näyttää siltä, että myös "rehellisyys ja nöyryys" -piirre ennustaa selvästi työssä suoriutumista, riippumatta muista piirteistä. Myös tunteellisuuden todettiin tässä tutkimuksessa ennustavan työsuoriutumista, mutta negatiivisesti. Persoonaltaan tunteellisuuteen/herkkätuntoisuuteen taipuvaiset suoriutuivat työstään huonommin.
Tutkitut työntekijät (269 henkeä) olivat hoitohenkilökuntaa, joka työskenteli lääketieteellistä hoitoa vaativien asiakkaiden parissa, yhteensä 25 eri yrityksessä. Tulosten perusteella tutkijat suosittelevat, että työnantajien kannattaa työntekijöitä etsiessään kiinnittää erityistä huomiota rehellisyyteen ja nöyryyteen – etenkin hoitotyössä. Rehelliset ja nöyrät persoonallisuudet sopivat heidän mukaansa erityisesti töihin, joissa asiakkaat tai vaikkapa tuotteet vaativat erityistä huomiota ja huolehtimista.
Aiheeseen liittyvää:
Megan K. Johnson, Wade C. Rowatt, Leo Petrini. New trait on the market: Honesty–Humility as a unique predictor of job performance ratings. Personality and Individual Differences, Volume 50, Issue 6, April 2011, sivut 857-862. Avaa lehti ScienceDirect-sivustolla.
Honesty-humility trait able to predict supervisor ratings of employees' job performance (Baylorin yliopiston tiedote 1.3.2011)
Trait theory eli persoonallisuuden piirreteoria Wikipediassa (engl.)
Tee Eysenckin persoonallisuustesti!
Mikä Jungin persoonallisuustyyppi olet? Tee testi.
Tuure Hurme