Nivelreumaan sairastuneet kärsivät työssään usein kylmästä, kosteudesta, vedosta ja tärinästä. Miehillä näitä piirteitä oli erityisesti kaivos- ja louhintatyössä, tekstiilityössä, kuljetus- ja liikennetyössä ja rauta-, metalli- ja takomotehdastyössä. Naisilla korkeimman riskin ammatteja oli maa-, metsä- ja puutarhatyössä, pesu- ja silitystyössä sekä posti- ja lähettityössä.
"Nivelreumaan sairastuneista puolet on joutunut luopumaan töistään. Niinpä riskialttiilla aloilla tulisi puuttua ajoissa työoloihin ja näin ennaltaehkäistä sairastumista", sanoo dosentti, vanhempi tutkija Riitta-Sisko Koskela Työterveyslaitoksesta.
Tuoreessa tutkimuksessa kävi ilmi, että töissä joissa nivelreumaan sairastuttiin, oltiin paljon tekemisissä haitallisten altisteiden kuten pölyjen, mineraalien, sementin ja betonin sekä hyönteisten, loisten ja matojen kanssa. Työ oli myös usein fyysisesti raskasta ja sisälsi yksipuolisia työliikkeitä. Erityisesti fyysisistä töistä jouduttiin useammin siirtymään sairastumisen jälkeen muihin töihin.
Nivelreumaa sairastavista työkyvyttömyys- tai varhaiseläkkeellä on vajaa neljäsosa (23 % ), töissä runsas neljäsosa (28 % ), loput ovat työttömänä (6 %) tai vanhuuseläkkeellä (43 %). Tutkimuksessa nivelreumaisten arvio omasta työkyvystään oli merkittävästi heikompi kuin verrokkihenkilöiden ja 83 prosenttia vastaajista kertoi nivelreuman heikentäneen heidän elämänlaatuaan huomattavasti.
Suomessa nivelreuma on kansantauti ja sen syntymiseen vaikuttavat myös muut kuin työssä olevat tekijät. Muun muassa tupakointi, alkoholi sekä muut sairaudet vaikuttavat nivelreuman puhkeamiseen samoin kuin ympäristö- ja perintötekijät. Nivelreuman ei ole todettu olevan perinnöllinen sairaus, mutta alttius siihen periytyy. Sairaus on siis hyvin monisyinen ja sen syntyyn vaikuttavat monet edellä mainitut tekijät.
Nivelreuma on pitkäaikainen nivelten tulehdustauti, johon Suomessa sairastuu joka vuosi noin 1 700 aikuista. Tutkimukseen osallistui 15-64 -vuotiaita henkilöitä, joille oli myönnetty Kelan erityiskorvaus nivelreumalääkkeisiin vuosina 1971-2000. Tänä aikana uusia nivelreumatapauksia tuli aineistoon
44 190. Tuloksia verrattiin laajan verrokkiryhmän vastauksiin.
Lisää aiheesta:
Nivelreuma ja työ -tutkimushanke Työterveyslaitoksen verkkosivuilla
Tutkimusraportti (ei verkossa): Nivelreuma ja työ. Koskela Riitta-Sisko, Mutanen Pertti, Kettunen Kalle, Rintakoski Simo, Klockars Matti ja Lukinmaa Riitta. Työterveyslaitos 2011.
Nivelreumasta Wikipediassa
Nivelreumasta Duodecim-terveyskirjastossa
Suomen Reumaliitto ry:n verkkosivut
Liikettä niveliin -sivusto
Liina Paloheimo-Koskipää