Mikä kiinnosti eniten vuonna 2010? 
 
4.2.2011 11:00 

Mitkä kymmenen uutista puhuttelivat Työpisteen lukijoita eniten vuonna 2010? Ylivoimaisesti suosituin juttu kumpusi alitajunnan syövereistä. Uutinen kertoi siitä, kuinka hienovaraiset, psykologiset viestit vaikuttavat työelämässäkin siihen, mitä sinusta ajatellaan (> Näin annat töissä itsestäsi hyvän kuvan).

Toiseksi eniten kiinnosti roskaruuan ja yön salakavalaa liittoa käsittelevä juttu, jossa ihmetellään sitä, kuinka raskaalla ruualla on tapana laskea silmäluomemme alas (> Pizza ja yö ovat tuhoisa yhdistelmä).

Kuva: flicr.com / illuminautKovaa kiinnostusta herätti myös ylipitkien työpäivien kannattamattomuus (> Ylipitkiä työpäiviä ei kannata tehdä). Paitsi että työtä saatetaan tehdä liian paljon, sitä tehdään myös liikaa otsa kurtussa (> Työtä tehdään liian ryppyotsaisesti). Työelämän uusi sukupolvi, ns. Y-sukupolvi, oli tapetilla viime syksynä – näin myös Työpisteessä (> Näin Y-sukupolvi käyttäytyy työelämässä).

Pääkopan toiminta koskettaa, yllättäen, meistä jokaista, ja siltä alueelta tulee jatkuvasti uutta mielenkiintoista tutkimustietoa. Ihmisen tiedonkäsittelykyky näyttää madaltuvan jo pienestäkin univajeesta (> Jo yhdet lyhyet unet sekoittavat pakan) ja kiire, tuo aikamme vitsaus, saattaa puolestaan johtaa siihen, että aivot "leikkaavat kiinni" eivätkä pysy kunnolla toimintakykyisinä (> Ylirasittuneet aivot eivät opi uutta). Ja jollei univaje tai elämän hektisyys madalla suorituskykyä, niin ehkä viimeistään kylmässä oleskelu tekee sen (> Järki jäätyy kylmässä).

Jo muinaiset roomalaiset tykkäsivät ennustaa tulevaisuutta, ja vaikka suomalainen työelämä on todella massiivinen ja monitahoinen möhkäle, voidaan sen tulevaisuutta kuitenkin ainakin yrittää visioida (> Tältä näyttää tulevaisuuden työelämä).

Vastapainona työlle on koti, mutta ihmiset eivät aina malta pysyä siellä. Flunssa- ja muiden epidemioiden leviämisen kannalta on tietysti olennaista se, kuinka paljon itse kukin kulkee tautia levittämässä (> Sairaat eivät pysy kotona). Pysykäämme kotona lepuuttamassa, kun siihen kerrankin on lupa...

Työpiste uudistuu lähiaikoina sekä sisällöllisesti että visuaalisesti! Uudistuksen myötä on luvassa entistä parempi ja käytännönläheisempi lehti sekä tietysti muutama avajaispalkinto, pysyhän palstoilla!

Tuure Hurme



Share Lähetä linkki Tulosta uutinen Uutisarkisto


 Neljä tuoreinta uutista

Skip Navigation Links
Arkisto
Duunitohtorit
Kyselyt
Näkökulmat
Toimitus
Uutiset
Vinkit
Skip Navigation Links
Arkisto
Duunitohtorit
Kyselyt
Näkökulmat
Toimitus
Uutiset
1,87 miljoonaa työikäistä saa huoltoa
Aamu-uninen ei ole laiska
Aiheuttaako kännykkä syöpää?
Alle 35-vuotiaiden eläkeläisten määrä kasvussa
Allergian voi selättää siedättämällä
Ammattiarvioitsija ei arvaile
Auringon palvonnalla on rajansa
Avaruudessa tarvitsee monia kykyjä
Avotoimistoissa on enemmän sairauspoissaoloja
Eläke on lääke uniongelmiin
Elämysmatkailija voi hyvinkin selvitä elossa
Emme aina tunne kykyjämme
Epäterveellisemmät ammatit selittävät naisten sairastelua
Erityistyölaseilla tehoa tietokonetyöhön
Esimies johdattaa alaisensa työn imuun
Esimies on tiimeissä tiedon portinvartija
Esimies vaikuttaa sairaan lapsen äidin rasittuneisuuteen
Facebookia kesytetään työpaikoilla
Festivaaleilla viihtyvät myös työntekijät
Haitallinen hiukkanen vai ei?
Haukottelun mysteeri ratkeamassa?
Hiukset eivät lakkaa kasvamasta
Home haisee työpaikoilla
Huono-osaisten alueiden opettajat ovat sairaampia
Hyssyttely ei auta työpaikan päihdeongelmaan
Hyvät elämäntavat pidentävät työuria alusta, keskeltä ja lopusta
Ihana rusketus voittaa ihosyöpäriskin
Ihanat itikat kuuluvat kesään
Ilmaston mukana muuttuu myös työnteko
Ilmastonmuutos on haaste työterveydelle
Ilmat kuntoon työpaikoilla
Internet toimii yhä useamman lääkärinä
Istuminen vaarantaa terveyden
Jalat lähtevät alta yhä useammin
Järki jäätyy kylmässä
Joka toisella on kova kiire
Joustamaton työaika vie mehut
Jo yhdet lyhyet unet sekoittavat pakan
Kahvista saa tarkkaavaisuutta ja sydänterveyttä
Käskyttävä terveysvalistus on tiensä päässä
Kehuista on pulaa työpaikoilla
Keksi pyörä uudestaan
Kesälomalla ostetaan t-paitoja ja tehdään salaa töitä
Keskeytyskielto työpaikalla tukee muistia
Ketkä nuoret jäävät työn ja opiskelun ulkopuolelle?
Kiireessä tehdään huonoja rekrytointeja
Kiusaaja välttelee kohdettaan
Kokki tekee muutakin kuin ruokaa
Korkeasta koulutuksesta pitkä työura
Kriisiä ei kannata tuhlata
Vinkit