Vuonna 2008 Suomessa kirjattiin yhteensä 6 104 ammattitautia ja ammattitautiepäilyä Työterveyslaitoksen ylläpitämään Työperäisten sairauksien rekisteriin. Näistä vakuutuslaitoksissa vahvistettiin ammattitaudeiksi 48 % eli 2 949 tapausta. Ammattitautiepäilyn vahvistaminen ammattitaudiksi on usein hankalaa ja siihen vaikuttaa mm. se, miten selkeää ja luotettavaa kunkin sairauden osalta on diagnoosin tekeminen ja työperäisen syyn tunnistaminen.
Miehillä meluvammat ja asbestisairaudet ovat ammattieroista johtuen yleisempiä kuin naisilla. Ihotaudeissa puolestaan naisilla oli vahvistettujen tapausten osuus suurempi kuin miehillä. Ammattitautivaara oli suurin elintarvike- ja muussa teollisessa työssä, metalli-, valimo- ja konepajatyössä, kemian prosessi-, massa- ja paperityössä sekä rakennustyössä.
Meluvammat, ihotaudit ja rasitussairaudet ovat suurimmat ammattitautiryhmät
Yleisimpiä ammattitauteja tai ammattitautiepäilyjä olivat meluvammat, joita oli noin 25 % kaikista tapauksista. Niiden määrä on kuitenkin laskussa, sillä meluvammojen määrä laski noin 8 % vuodesta 2007. Meluvammat ovat pääasiallisesti seurausta altistumisesta melulle 1980-luvulla tai jo aikaisemmin. Eniten meluvammoja todettiin massan, paperin ja paperituotteiden valmistuksessa, kulkuneuvojen valmistuksessa, puutavaran ja puutuotteiden valmistuksessa ja mineraalien kaivussa.
Vuonna 2008 kaikista ammattitaudeista ja ammattitautiepäilyistä ihotauteja oli 20 %. Naiset käsittelevät useammin kuin miehet työperäisten ihotautien tavallisimpia aiheuttajia, kuten pesuaineita ja elintarvikkeita, tai heidän työnsä on ihottumalle altistavaa märkää työtä. Rasitussairauksia kirjattiin 917. Yleisin rasitussairaus oli olkaluun sivunastan tulehdus, toiseksi yleisimpiä olivat jänne- ja jännetuppitulehdukset ja seuraavaksi rannekanavaoireyhtymät. Ammateittain tarkasteltuna rasitussairauksia oli suhteellisesti eniten elintarviketeollisuustyössä, tekstiili-, ompelu-, jalkine- ja nahkatyössä ja puutyössä.
Ammattiastman toteaminen on hankalaa
Vuonna 2008 kaikista ammattitauti- ja ammattitautiepäilytapauksista 13 % oli hengityselinsairauksia ja niitä oli eniten toimialalla julkiset ja muut palvelut. Tähän isoon ryhmään kuuluu yli 800 000 palkansaajaa, jotka toimivat mm. kouluissa, sairaaloissa tai ovat kuntien maatalouslomittajia. Astmoja vahvistettiin kuitenkin ammattitaudeiksi vähiten, mikä kertoo astman aiheuttajien tunnistamisen vaikeudesta. Työpaikoilla on edelleen paljon sisäilmaongelmia ja kosteusvaurioita, ja koska myös hengitystieoireet ovat yleisiä, johtaa tämä yhdistelmä usein ammattitaudin epäilyn vuoksi tutkimuksiin.
Työperäisiin allergisiin hengityselinsairauksiin kuuluvat ammattiastma, ammattinuha ja ammattikurkunpäätulehdus sekä työperäinen allerginen keuhkorakkulatulehdus. Ammattiastman yleisimmät aiheuttajat olivat homesienet, jauhot, viljat ja rehut sekä eläinten epiteeli, karvat tai eritteet. Kemikaaleista yleisimmin hengitystieallergioita aiheuttivat kosmeettiset aineet, hartsit ja muovit sekä isosyanaatit.
Edellä mainittujen lisäksi ammattitauteja ja ammattitautiepäilyjä oli asbestipölyn aiheuttamat sairaudet, sekä tartunta- ja loistaudit, hermoston sairaudet, aivosairaudet, silmän ja apuelinten sairaudet ja verenkiertoelinten sairaudet.
Käsitteet selviksi:
Ammattitaudit ovat vain jäävuoren huippu sairauksissa, jotka liittyvät työhön.
Ammattitautien yläkäsite Työhön liittyvät sairaudet sisältää kaikki ne työhön osallistuvassa väestössä esiintyvät sairaudet, joiden syntyyn, kulkuun tai ennusteeseen työllä on vaikutus.
Työperäiset sairaudet käsittävät ammattitaudit ja osittain työperäiset sairaudet, joiden synnyssä työhön liittyvillä tekijöillä on osuutta (syyosuus on alle 50 %).
Ammattitaudit ovat sairauksia, joiden pääasiallinen aiheuttaja on jokin työssä oleva fysikaalinen, kemiallinen tai biologinen tekijä.
Lisää aiheesta:
Ammattitaudit ja ammattitautiepäilyt 2008
Oksa P ym. (toim)
Työterveyslaitos, Helsinki 2010
Puolet tutkituista ammattitautiepäilyistä vahvistuu ammattitaudeiksi (Työterveyslaitoksen tiedote)
Ammattitaudit-kokonaisuus Työterveyslaitoksen verkkosivuilla
Liina Paloheimo-Koskipää