Uutinen
Lounaat vaihtuvat – aamiainen pysyy
Aamiaisella on vaikutusta koko työpäivään. Kun aamulla nauttii hyvän aterian, niin verensokeri pysyy tasaisena, eikä päivän aikana tule sorruttua naposteluun. Aamiaisen syöminen helpottaa siis painonhallintaa.
Kylläisenä keskittymiskykykään ei herpaannu, mikä on tärkeää varsinkin erityistä tarkkuutta vaativissa töissä.
"Aamiaisella on tiettyä merkitystä, sillä sitä edeltää pitkä syömättömyys. Aamiaisella aloitetaan päivä ja sillä lähdetään liikkeelle", sanoo Helsingin yliopiston ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm.
Sitkeän väittämän mukaan aamiainen on päivän tärkein ateria. Ravitsemustieteilijä suhtautuu uskomukseen tietyllä varauksella.
"Ihmiset ovat erilaisia. Mikäli aamiainen ei yksinkertaisesti maistu, niin sitä ei tarvitse syödä väkisin. Meillä kaikilla on erilainen vuorokausirytmikin, joten se olisi omituista jos ei olisi myös erilaisia ruokarytmejä."
Aamiaisella on silti oma erityispiirteensä, jota ei välttämättä tule ajatelleeksi. Lounas, päivällinen ja illallinen vaihtelevat, mutta aamiainen on suurella todennäköisyydellä aina lähestulkoon samanlainen.
"Tästä tulee osaltaan aamiaisen merkittävyys. Mikäli joka aamu syötävä ateria on hyvä ja terveellinen, tulee siitä hyvä peruspilari päivän ravinnonsaannin kannalta. Mutta jos vuosikausia syö huonon aamiaisen, niin siitä saattaa tulla ongelmia".
Syy miksi aamiainen on useimmiten sama, on yksinkertainen. Aamu on aikapaineinen tilanne ja rutiinit helpottavat ja nopeuttavat toimimista kiireessä.
Minkälainen on hyvä aamiainen?
Hyvä aamiainen on monipuolinen ja kasvisvoittoinen. Siinä on täysjyväviljavalmisteita tai muuta kuitupitoista, kuten hedelmiä ja vihanneksia. Myös jotain maitovalmistetta, kuten juustoa, kannattaa syödä aamulla. Kalakaan ei ole pahasta.
"Muita maistuvia ja terveellisiä aineksia ovat mysli, pähkinät, banaani, omena ja tuoremehu. Ja esimerkiksi leivän päälle voi laittaa paprikaa", Fogelholm vinkkaa.
Sen sijaan rasvaista lihaa kannattaa välttää myös aamuisin. Ihminen tarvitsee kala- ja kasvirasvaa, mutta esimerkiksi pekonissa on reilusti haitallista eläinrasvaa, joka ei tee terveydelle hyvää. Pieni keittokinkkupala ei sitä vastoin ole pahasta.
"Lisäksi ylenpalttista sokerinkäyttöä kannattaa vähentää. Sokeria on paljon tietyissä muroissa. Kannattaa tutkia pakkausselosteet", Fogelholm sanoo.
Aamiaissuositukset ovat samat kaikille, ammatista riippumatta. Ja vaikka tekee raskasta fyysistä työtä, kannattaa syödä silti terveellinen kasvisvoittoinen aamiainen. Annoksen kokoa voi kasvattaa, jotta saa tarvitsemansa energian.
Mikael Mikkonen