Lihavia sorsitaan töissä 
 
5.5.2009 10:30 

"Vaikka lihavuuden tiedetään liittyvän erilaisiin terveysriskeihin, liittyy siihen myös syrjintää ja yksipuolista leimaamista", sanoi tutkimusprofessori Kaisa Kauppinen Työterveyslaitoksesta eurooppalaisen GPOW-projektin (Guidelines for the Prevention of Obesity at the Workplace) kokouksessa.

Henkilö voi joutua muita huonompaan asemaan lihavuutensa vuoksi. Syrjintä saattaa perustua siihen, mitä mielikuvia ja ennakko-oletuksia henkilöön liitetään. Ylipainon on todettu hidastavan etenkin naisten urakehitystä.

"Yalen yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa havaittiin ylipainoisten ihmisten syrjinnän olevan yhtä yleistä kuin rotuun liittyvän syrjinnän. Painoindeksin ylittäessä 27 naiset raportoivat syrjinnän kokemuksia työssään tai kuulevansa nimittelyä henkilösuhteissaan. Miesten riski tulla syrjityksi näytti alkavan vasta, kun painoindeksi on yli 35", Kauppinen kertoi.

Tutkimukset osoittavat painoon ja ulkonäköön liittyvän syrjinnän näkyvän myös muuten. Kauppisen tutkimusten mukaan johtavassa asemassa olevat hoikat naiset ansaitsevat jopa 20 prosenttia paremmin kuin ylipainoiset tai lihavat johtajanaiset. Samoja tuloksia on saatu lukuisissa muissa niin suomalaisissa kuin kansainvälisissä tutkimuksissa.

Kuva: sxc.hu / Michal ZacharzewskiYlipainon ja lihavuuden yleistyminen on yksi suurimpia kansanterveysongelmia joka puolella Eurooppaa. Suomessa Työ ja terveys 2006 -haastattelun mukaan työssä käyvien elintavat, etenkin miesten runsas alkoholinkäyttö ja lihavuus, ovat muuttuneet huonompaan suuntaan. 62 prosenttia miehistä ja 43 prosenttia naisista on ylipainoisia. Lihavia miehistä on 15 prosenttia ja naisista 10 prosenttia. Ylipainoisuus tarkoittaa sitä, että painoindeksi on korkeampi kuin 25 kg/m2, kun taas lihavien painoindeksi on korkeampi kuin 30 kg/m2.

GPOW-projektissa kerättiin tietoa terveyteen vaikuttavista työoloista ja julkistettiin EU-maita koskevat suositukset ylipainon ehkäisemiseksi työpaikoilla. Epäsäännölliset työajat, vuorotyö, järjestämätön työpaikkaruokailu ja puutteellinen työterveyshuolto sekä työperäinen stressi lisäävät lihavuuden ja muiden terveysongelmien riskiä. Suomesta projektiin osallistui Työterveyslaitos.


Aiheeseen liittyvää:

Eurooppalaisen GPOW-ohjelman sivut

Testaa syömistottumuksesi Pieni päätös päivässä -sivustolla

Tee sokeri- ja kuitutesti Leipätiedotus ry:n sivuilla

Testaa käyttämäsi rasvan laatu Sydänliiton sivuilla
 



Share Lähetä linkki Tulosta uutinen Uutisarkisto


 Neljä tuoreinta uutista

Skip Navigation Links
Arkisto
Duunitohtorit
Kyselyt
Näkökulmat
Toimitus
Uutiset
Vinkit
Skip Navigation Links
Arkisto
Duunitohtorit
Kyselyt
Näkökulmat
Toimitus
Uutiset
1,87 miljoonaa työikäistä saa huoltoa
Aamu-uninen ei ole laiska
Aiheuttaako kännykkä syöpää?
Alle 35-vuotiaiden eläkeläisten määrä kasvussa
Allergian voi selättää siedättämällä
Ammattiarvioitsija ei arvaile
Auringon palvonnalla on rajansa
Avaruudessa tarvitsee monia kykyjä
Avotoimistoissa on enemmän sairauspoissaoloja
Eläke on lääke uniongelmiin
Elämysmatkailija voi hyvinkin selvitä elossa
Emme aina tunne kykyjämme
Epäterveellisemmät ammatit selittävät naisten sairastelua
Erityistyölaseilla tehoa tietokonetyöhön
Esimies johdattaa alaisensa työn imuun
Esimies on tiimeissä tiedon portinvartija
Esimies vaikuttaa sairaan lapsen äidin rasittuneisuuteen
Facebookia kesytetään työpaikoilla
Festivaaleilla viihtyvät myös työntekijät
Haitallinen hiukkanen vai ei?
Haukottelun mysteeri ratkeamassa?
Hiukset eivät lakkaa kasvamasta
Home haisee työpaikoilla
Huono-osaisten alueiden opettajat ovat sairaampia
Hyssyttely ei auta työpaikan päihdeongelmaan
Hyvät elämäntavat pidentävät työuria alusta, keskeltä ja lopusta
Ihana rusketus voittaa ihosyöpäriskin
Ihanat itikat kuuluvat kesään
Ilmaston mukana muuttuu myös työnteko
Ilmastonmuutos on haaste työterveydelle
Ilmat kuntoon työpaikoilla
Internet toimii yhä useamman lääkärinä
Istuminen vaarantaa terveyden
Jalat lähtevät alta yhä useammin
Järki jäätyy kylmässä
Joka toisella on kova kiire
Joustamaton työaika vie mehut
Jo yhdet lyhyet unet sekoittavat pakan
Kahvista saa tarkkaavaisuutta ja sydänterveyttä
Käskyttävä terveysvalistus on tiensä päässä
Kehuista on pulaa työpaikoilla
Keksi pyörä uudestaan
Kesälomalla ostetaan t-paitoja ja tehdään salaa töitä
Keskeytyskielto työpaikalla tukee muistia
Ketkä nuoret jäävät työn ja opiskelun ulkopuolelle?
Kiireessä tehdään huonoja rekrytointeja
Kiusaaja välttelee kohdettaan
Kokki tekee muutakin kuin ruokaa
Korkeasta koulutuksesta pitkä työura
Kriisiä ei kannata tuhlata
Vinkit