Korkeasta koulutuksesta pitkä työura 
 
19.4.2011 13:30 

Korkeasti koulutetut jatkavat työssään pidempään, kertoo tuore väitöskirjatutkimus. Eroa korkeimmin ja vähiten koulutettujen työurissa on keskimäärin kolmisen vuotta.

"Korkeampi koulutus lisää työuraan vuosia erityisesti sen loppupäässä ja mitä alhaisempi koulutus on, sitä suurempi on työuran varhaisen päättymisen riski", sanoo yhteiskuntatieteiden tohtori Noora Järnefelt.

Varsinkin työuran ennenaikainen päättyminen työttömyyden tai työkyvyttömyyseläkkeen vuoksi on selvästi yleisempää perusasteen koulutuksen kuin korkea-asteen koulutuksen saaneilla. Tosin keskiasteen koulutus ei pidennä työuraa merkittävästi. Huomionarvoista on, että korkeasti koulutetut turvautuvat varhennettuun vanhuuseläkkeeseen useammin.

Kuva: sxc.hu / Sanja GjeneroKoulutuksesta siunaantuu laajan tietämyksen lisäksi myös hyvää terveyttä ja parempia tuloja. Osittain niiden vuoksi korkeammin koulutetut nimenomaan jatkavat työssään pidempään. Uran kestoon vaikuttavat myös ammatti ja ala. Valtiolla ja kunnissa työskentelevät pysyivät tutkimusaineiston mukaan työssään vanhuuseläkkeelle asti todennäköisemmin kuin yksityisen puolen työntekijät. Vähemmän koulutetut päätyvät usein yksityiselle puolelle.

Pitkään työssä jatkavat tyypillisesti tutkimus-, suunnittelu- ja opetustehtävien parissa työskentelevät. Johtotason tehtävissä pitkään jatkaminen ei ollut tutkimuksessa sen yleisempää kuin esimerkiksi tuotantotyöntekijöillä. Kasvavissa ammateissa työskentely ei pidennä peruskoulutuksen saaneiden työuraa yhtä hyvin kuin paremmin koulutettujen työuraa. Ammateissa, joissa tekijöiden tarve puolestaan vähenee, edes korkeakoulutus ei ehkäise aikaista työelämästä poistumista.

Järnefeltin tutkimus selvensi myös, mistä syistä yli 63-vuotiaat palkansaajat haluavat yleensä jatkaa työelämässä. Yleisimpiä syitä ovat työn kokeminen tärkeäksi ja tyytyväisyys sen sisältöön. Lisäksi kehittyminen työssä on tärkeää. Tutkimus perustuu laajaan rekisteriaineistoon, jolla seurattiin 50–64-vuotiaiden palkansaajien työssä pysymistä ja työstä poistumista vuosina 1997–2000.


Aiheeseen liittyvää:

Työsuojelurahaston tiedote väitöskirjatutkimuksesta ja muuta aiheeseen liittyvää materiaalia.

Työterveyslaitoksen Työura-sivusto.

Työterveyslaitoksen Mitä työkyky on? -sivusto.

Työterveyslaitoksen Yksilön työhyvinvointi -sivusto.

Mikael Mikkonen



Share Lähetä linkki Tulosta uutinen Uutisarkisto


 Neljä tuoreinta uutista

Skip Navigation Links
Arkisto
Duunitohtorit
Kyselyt
Näkökulmat
Toimitus
Uutiset
Vinkit
Skip Navigation Links
Arkisto
Duunitohtorit
Kyselyt
Näkökulmat
Toimitus
Uutiset
1,87 miljoonaa työikäistä saa huoltoa
Aamu-uninen ei ole laiska
Aiheuttaako kännykkä syöpää?
Alle 35-vuotiaiden eläkeläisten määrä kasvussa
Allergian voi selättää siedättämällä
Ammattiarvioitsija ei arvaile
Auringon palvonnalla on rajansa
Avaruudessa tarvitsee monia kykyjä
Avotoimistoissa on enemmän sairauspoissaoloja
Eläke on lääke uniongelmiin
Elämysmatkailija voi hyvinkin selvitä elossa
Emme aina tunne kykyjämme
Epäterveellisemmät ammatit selittävät naisten sairastelua
Erityistyölaseilla tehoa tietokonetyöhön
Esimies johdattaa alaisensa työn imuun
Esimies on tiimeissä tiedon portinvartija
Esimies vaikuttaa sairaan lapsen äidin rasittuneisuuteen
Facebookia kesytetään työpaikoilla
Festivaaleilla viihtyvät myös työntekijät
Haitallinen hiukkanen vai ei?
Haukottelun mysteeri ratkeamassa?
Hiukset eivät lakkaa kasvamasta
Home haisee työpaikoilla
Huono-osaisten alueiden opettajat ovat sairaampia
Hyssyttely ei auta työpaikan päihdeongelmaan
Hyvät elämäntavat pidentävät työuria alusta, keskeltä ja lopusta
Ihana rusketus voittaa ihosyöpäriskin
Ihanat itikat kuuluvat kesään
Ilmaston mukana muuttuu myös työnteko
Ilmastonmuutos on haaste työterveydelle
Ilmat kuntoon työpaikoilla
Internet toimii yhä useamman lääkärinä
Istuminen vaarantaa terveyden
Jalat lähtevät alta yhä useammin
Järki jäätyy kylmässä
Joka toisella on kova kiire
Joustamaton työaika vie mehut
Jo yhdet lyhyet unet sekoittavat pakan
Kahvista saa tarkkaavaisuutta ja sydänterveyttä
Käskyttävä terveysvalistus on tiensä päässä
Kehuista on pulaa työpaikoilla
Keksi pyörä uudestaan
Kesälomalla ostetaan t-paitoja ja tehdään salaa töitä
Keskeytyskielto työpaikalla tukee muistia
Ketkä nuoret jäävät työn ja opiskelun ulkopuolelle?
Kiireessä tehdään huonoja rekrytointeja
Kiusaaja välttelee kohdettaan
Kokki tekee muutakin kuin ruokaa
Korkeasta koulutuksesta pitkä työura
Kriisiä ei kannata tuhlata
Vinkit