Uutinen
Kehonkieli paljastaa työpaikan ilmapiirin
Ihminen viestii jatkuvasti äänettömästi. Tahattomat eleet ja ilmeet paljastavat, mikä on henkilön kulloinenkin mielentila. Siksi sanattomalla viestinnällä on suuri merkitys työpaikan ilmapiirin luojana. Se voi parantaa sitä ja – ikävä kyllä – myös murentaa.
"Ei tarvita kuin yksi ruttuturpa, niin työyhteisön ilmapiiri kärsii, sanoo viestintäkouluttaja Ritva Enäkoski.
Tämä johtuu Enäkosken mukaan siitä, että kehonkieli tarttuu helposti ja lisäksi tarttuu sen välittämä tunnetila. Ja ihminen kyllä ymmärtää kehon viestit, sillä olemme harjoitelleet tulkitsemaan niitä pienestä pitäen. 
Ei-kielelliseen viestintään kuuluvat ilmeet, eleet ja äänenpainot. Ne ovat tavallaan viestinnän vaihteita, jotka kertovat minne mennään ja mikä on viestijöiden keskinäinen suhde.
"Esimerkiksi puhujan asento kertoo, seisooko henkilö sanojensa takana, tietääkö tämä mistä puhuu vai onko henkilö kenties pelokas", Enäkoski kertoo.
Kehonkieli paljastaa siis yllättävän paljon. Joidenkin tutkimusten mukaan sanattomalla viestinnällä on jopa 70–90 prosentin osuus kaikesta viestinnästä.
Kyllä aidon tunnistaa
Hyvä kehonkieli tukee ääneen sanottua sanomaa eikä ole sen kanssa ristiriidassa. Esimerkiksi aidossa hymyssä myös silmät hymyilevät. Suomalaiset ovat Enäkosken mukaan tässä asiassa erittäin tarkkasilmäistä kansaa, joten feikkaaminen ei kannata.
"Suomalaiset ovat herkkiä aitoudelle. Se aistitaan, jos joku ei hymyile tunteella. Suomessa ei olla vielä niin kauaa harjoiteltu kehonkieltä, joten tiettyä aitoutta on vielä jäljellä."
Viestintäkouluttajan mukaan siinä ei kuitenkaan ole mitään pahaa, vaikka tunteet välistä näkyvät – päinvastoin.
"Olen hirveän ylpeä suomalaisten aitoudesta. Jos me istumme vaikka bussissa väsyneinä, niin me annamme sen näkyä. Se on ihan ok."
Ja hyvä uutisia asian kanssa kamppaileville: kehonkielen hallinnassa voi harjaantua. Aiheesta voi lukea ja tarjolla on myös kurssitusta. Lisäksi asiasta voi keskustella työtovereiden kanssa.
"Kannattaa pyytää rohkeasti palautetta omasta tyylistään. Silloin saa selville mikä siinä menee perille ja mikä ei toimi."
Tällä tavoin jokainen voi sorvata itsestään vähitellen kehonkielen mestarin ja siten varmemman esiintyjän.
Mikael Mikkonen
Tämän jutun myötä Työpisteen toimitus hiljenee heinäkuun ajaksi ja palaa asiaan elokuussa. Toivotamme kaikille lukijoille erittäin rentouttavaa kesää!