Kahvista saa tarkkaavaisuutta ja sydänterveyttä 
 
3.9.2010 14:55 

Kofeiini parantaa kognitiivisia kykyjä ja vähentää virheiden määrää vuorotyössä, kertoo kansainvälisen Cochrane-verkoston tutkimus. Uneliaisuus heikentää vuorotyössä työskentelevien suorituskykyä ja kasvattaa virheiden, kuten työtapaturmien, liikenneonnettomuuksien ja hoitovirheiden riskiä.

Tutkijat summasivat yhteen 13 aiempaa tutkimusta Kuva: sxc.hu / Kriss Szkurlatowskikofeiinista ja totesivat, että lumevalmisteeseen verrattuna kofeiini paitsi pitää vuorotyöläisen paremmin hereillä myös parantaa muistia, tarkkaavaisuutta, havaintokykyä ja päättelykykyä. Kofeiini myös vähensi virheiden määrää. Tosin kofeiinin vaikutukset eivät merkitsevästi eronneet muista piristyskeinoista – torkuista, kirkkaasta valosta tai modafiniilipiristeestä.  

Kohtuullinen kahvinkäyttö näyttää olevan myös hyväksi sydämelle, selvittää hollantilaistutkimus. Kahvia 2–4 kuppia päivässä juovilla on nimittäin 20 prosenttia pienempi sydänsairausriski verrattuna niihin, jotka juovat enemmän kuin neljä tai vähemmän kuin kaksi kuppia päivässä. Tällainen kohtuullinen kahvinkäyttö vähentää myös hieman riskiä kuolla sydänsairauteen, eikä nosta aivohalvauksen riskiä. Tutkimuksessa seurattiin 37 500 ihmistä kolmentoista vuoden ajan.     

Kaikki eivät kuitenkaan kohtuudessa pysy, ainakaan kahvihullussa Suomessa. 15–65-vuotiaista suomalaisista 82 prosenttia juo päivittäin kahvia. Yli neljä kuppia kahvia päivässä juo joka neljäs suomalainen. Yli kahdeksan kuppia päivässä juovia suurkuluttajia löytyy selvästi eniten 35–55-vuotiaiden miesten keskuudesta. Kahvinjuojia on selvästi vähiten nuorimmissa ikäryhmissä (15–34 v.), ja tämä kahvittomien osuus nuorista on kasvanut 70-luvulta lähtien.


Aiheesta enemmän:

Ker K, Edwards PJ, Felix LM, Blackhall K, Roberts I. Caffeine for the prevention of injuries and errors in shift workers. Cochrane Database of Systematic Reviews 2010, Issue 5.

Maailmanlaajuisen Cochrane-verkoston uusi julkaisuyksikkö aloitti Työterveyslaitoksessa, lue lisää!

Coffee or tea: Enjoy both in moderation for heart benefits (EurekAlert-tiedote 18.6. 2010)

Helakorpi S, Laitalainen E, Uutela A. Suomalaisen aikuisväestön terveyskäyttäytyminen ja terveys, kevät 2009. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Raportti 7/21010. Helsinki 2010.

Tuure Hurme



Share Lähetä linkki Tulosta uutinen Uutisarkisto


 Neljä tuoreinta uutista

Skip Navigation Links
Arkisto
Duunitohtorit
Kyselyt
Näkökulmat
Toimitus
Uutiset
Vinkit
Skip Navigation Links
Arkisto
Duunitohtorit
Kyselyt
Näkökulmat
Toimitus
Uutiset
1,87 miljoonaa työikäistä saa huoltoa
Aamu-uninen ei ole laiska
Aiheuttaako kännykkä syöpää?
Alle 35-vuotiaiden eläkeläisten määrä kasvussa
Allergian voi selättää siedättämällä
Ammattiarvioitsija ei arvaile
Auringon palvonnalla on rajansa
Avaruudessa tarvitsee monia kykyjä
Avotoimistoissa on enemmän sairauspoissaoloja
Eläke on lääke uniongelmiin
Elämysmatkailija voi hyvinkin selvitä elossa
Emme aina tunne kykyjämme
Epäterveellisemmät ammatit selittävät naisten sairastelua
Erityistyölaseilla tehoa tietokonetyöhön
Esimies johdattaa alaisensa työn imuun
Esimies on tiimeissä tiedon portinvartija
Esimies vaikuttaa sairaan lapsen äidin rasittuneisuuteen
Facebookia kesytetään työpaikoilla
Festivaaleilla viihtyvät myös työntekijät
Haitallinen hiukkanen vai ei?
Haukottelun mysteeri ratkeamassa?
Hiukset eivät lakkaa kasvamasta
Home haisee työpaikoilla
Huono-osaisten alueiden opettajat ovat sairaampia
Hyssyttely ei auta työpaikan päihdeongelmaan
Hyvät elämäntavat pidentävät työuria alusta, keskeltä ja lopusta
Ihana rusketus voittaa ihosyöpäriskin
Ihanat itikat kuuluvat kesään
Ilmaston mukana muuttuu myös työnteko
Ilmastonmuutos on haaste työterveydelle
Ilmat kuntoon työpaikoilla
Internet toimii yhä useamman lääkärinä
Istuminen vaarantaa terveyden
Jalat lähtevät alta yhä useammin
Järki jäätyy kylmässä
Joka toisella on kova kiire
Joustamaton työaika vie mehut
Jo yhdet lyhyet unet sekoittavat pakan
Kahvista saa tarkkaavaisuutta ja sydänterveyttä
Käskyttävä terveysvalistus on tiensä päässä
Kehuista on pulaa työpaikoilla
Keksi pyörä uudestaan
Kesälomalla ostetaan t-paitoja ja tehdään salaa töitä
Keskeytyskielto työpaikalla tukee muistia
Ketkä nuoret jäävät työn ja opiskelun ulkopuolelle?
Kiireessä tehdään huonoja rekrytointeja
Kiusaaja välttelee kohdettaan
Kokki tekee muutakin kuin ruokaa
Korkeasta koulutuksesta pitkä työura
Kriisiä ei kannata tuhlata
Vinkit