Uutinen
Ikä – haitta työelämässä?
Viime vuosikymmeninä töiden luonne on muuttunut reippaasti. Suomi on muuttunut tietoyhteiskunnaksi ja töiden rankka fyysinen rasitus on vaihtunut paljolti psyykkiseksi kuormitukseksi.
Kuormitusta helpottava tieto, taito ja asioiden päättelykyky kehittyvät vasta ajan kuluessa. Miksi ikääntyvät ihmiset eivät sitten saa ansaitsemaansa arvostusta työelämässä?
Työterveyslaitoksen tiimipäällikön Tomi Hussin mukaan tämä juontaa ajattelutavasta, jonka mukaan ihmiset menevät pilalle vanhetessaan.
"On väärin, että ikääntyneimpiä työntekijöitä ei arvosteta työpaikoilla, sillä itse asiassa hehän ovat juuri karttuneen osaamisensa vuoksi erityisen tärkeitä ja arvokkaita työntekijöitä."
Vaikka vanhemmilla työntekijöillä on saattanut vierähtää vuosikymmeniä siitä, kun he viimeksi opiskelivat, niin Hussi ei pidä sitä ongelmallisena. Useammassa työssä asiat kun opitaan kunnolla vasta käytännössä.
"Koulunpenkiltä valmistuneilla on uusimmat tiedot, mutta ei käytännön työkokemusta. Työpaikoilla koulutuksessa olisi huolehdittava siitä, että kaikille on tasapuolisesti koulutusta tarjolla. Näin ikääntyvilläkin olisi tuoreimmat tiedot."
Keskinäinen kunnioitus on tärkeää
Hussin mukaan on erittäin tärkeää, että työpaikoilla työskentelee eri-ikäisiä ihmisiä. Ja jotta yhteistyö toimii, niin työyhteisössä on kunnioitettava toisten erilaisia kokemuksia ja toisistaan poikkeavia arvomaailmoja. Organisaatio on myös huomattavasti kilpailukykyisempi, kun sen henkilökunta on moninaista.
"Silloin on kykyä havaita yhteiskunnan muutoksia paremmin ja nopeammin. Eri-ikäisillä on asioihin erilainen katsontakanta. Nuorilla työelämään tulevilla on kyky kyseenalaistaa totuttuja toimintatapoja. Heidän ideat uusien toimintatapojen soveltamiseen on nähtävä peilipintana, jonka avulla tunnistetaan jälkeenjääneet ajattelumallit", Hussi sanoo.
Työyhteisön esimiesten on vastattava eri-ikäisten johtamiseen liittyviin haasteisiin, yksi näistä on se että eri-ikäiset työntekijän ovat eri elämäntilanteissa. On myös tärkeää saada ns. hiljainen tieto pysymään organisaatiossa.
"Karkeasti voidaan todeta, että alle 35-vuotiaille olisi tärkeää että he voisivat oppia työssään vanhemmilta kollegoilta. Yli 55-vuotiaat kokevat mielekkäänä sen, että voivat olla nuoremmille mentoreina ja saavat jakaa käytännön kokemustaan."
Hussin mukaan varttuneemmat työntekijät voivat puolestaan oppia nuoremmalta polvelta ATK-taitoja.
Mikael Mikkonen