Home haisee työpaikoilla 
 
20.8.2010 10:00 

Suomen 200 000 työpaikasta jopa puolessa on jonkinasteinen kosteusvaurio, arvioi Työterveyslaitoksen professori Kari Reijula uusimmassa Työ Terveys Turvallisuus -lehdessä. Hänen mukaansa pientä vikaa löytyy kaikista työpaikoista ja välitöntä korjausta vaatii viidesosa. Kosteusvaurioita on erityisesti julkisen sektorin rakennuksissa, sillä korjauksia ei ole tehty ajallaan.

Työpaikalla muhiva kosteusvaurio voi näkyä esimerkiksi päänsärkynä, yskänä, silmien kutinana, tukkoisuutena tai väsymyksenä. Kuva: sxc.hu / IceyCold87Kosteusvauriorakennuksissa asuvilla tai työskentelevillä on kaksinkertainen riski sairastua astmaan. Työ ja terveys Suomessa 2009 -tutkimuksen mukaan 23 prosenttia terveydenhuolto- ja sosiaalipalveluissa työskentelevistä havaitsi töissä homeen ja maakellarin hajua. Myös rakentamisessa, maataloudessa ja julkisessa hallinnossa viidesosa haistoi homeen työpaikallaan.

Nyt homeongelmiin ehdotetaan avuksi kosteusasiantuntijaa.

"Rakennustyömaille täytyisi saada erityinen kosteus- ja puhtauskonsultti, jotta vältytään jo rakennusvaiheissa aiheutetuilta kosteusongelmilta", sanoo Työterveyslaitoksen tutkimusinsinööri Eero Palomäki TTT-lehdessä. "Epäonnistumisia tapahtuu korjaamisessa ja rakentamisessa. Tällaiselle uudelle ammattiryhmälle on tilausta, sillä normaalin valvonnan yhteydessä terveyteen vaikuttavien ongelmien ehkäiseminen ei näytä onnistuvan."

Palomäen mukaan pohjimmiltaan kyse on arvovalinnasta. Esimerkiksi rakentajien työturvallisuuteen on tartuttu aktiivisesti ja viime talvena myös kattojen lumikuormien aiheuttama riski otettiin todesta. "Kuinka monta homeongelmaa ja läpimärkää rakennusta saa olla ilman, että ongelmiin puututaan viivyttelemättä?"

Työterveyslaitos on kehittänyt kuntien kanssa yhteistyössä mallin, jonka avulla voidaan löytää terveyden kannalta kiireellisimmät korjauskohteet. Myös ympäristöministeriö on käynnistänyt valtakunnalliset kosteus- ja hometalkoot, jotka kestävät vuoteen 2013.


Aiheeseen liittyvää:

Home kuriin korjaamalla, Työ Terveys Turvallisuus -lehti 6/2010

Keskustele homeongelmasta Työpisteen Näkökulma-palstalla

Työterveyslaitoksen Sisäilma ja Sisäympäristö -sivusto, jossa esimerkiksi monenlaisia työkaluja, kuten kyselyjä, lomakkeita ja verkkotyökaluja sisäilmaston tutkimiseksi ja parantamiseksi (myös mm. Priorita-ohjelma, joka on käytössä kuntayhteistyössä).

Tuure Hurme



Share Lähetä linkki Tulosta uutinen Uutisarkisto


 Neljä tuoreinta uutista

Skip Navigation Links
Arkisto
Duunitohtorit
Kyselyt
Näkökulmat
Toimitus
Uutiset
Vinkit
Skip Navigation Links
Arkisto
Duunitohtorit
Kyselyt
Näkökulmat
Toimitus
Uutiset
1,87 miljoonaa työikäistä saa huoltoa
Aamu-uninen ei ole laiska
Aiheuttaako kännykkä syöpää?
Alle 35-vuotiaiden eläkeläisten määrä kasvussa
Allergian voi selättää siedättämällä
Ammattiarvioitsija ei arvaile
Auringon palvonnalla on rajansa
Avaruudessa tarvitsee monia kykyjä
Avotoimistoissa on enemmän sairauspoissaoloja
Eläke on lääke uniongelmiin
Elämysmatkailija voi hyvinkin selvitä elossa
Emme aina tunne kykyjämme
Epäterveellisemmät ammatit selittävät naisten sairastelua
Erityistyölaseilla tehoa tietokonetyöhön
Esimies johdattaa alaisensa työn imuun
Esimies on tiimeissä tiedon portinvartija
Esimies vaikuttaa sairaan lapsen äidin rasittuneisuuteen
Facebookia kesytetään työpaikoilla
Festivaaleilla viihtyvät myös työntekijät
Haitallinen hiukkanen vai ei?
Haukottelun mysteeri ratkeamassa?
Hiukset eivät lakkaa kasvamasta
Home haisee työpaikoilla
Huono-osaisten alueiden opettajat ovat sairaampia
Hyssyttely ei auta työpaikan päihdeongelmaan
Hyvät elämäntavat pidentävät työuria alusta, keskeltä ja lopusta
Ihana rusketus voittaa ihosyöpäriskin
Ihanat itikat kuuluvat kesään
Ilmaston mukana muuttuu myös työnteko
Ilmastonmuutos on haaste työterveydelle
Ilmat kuntoon työpaikoilla
Internet toimii yhä useamman lääkärinä
Istuminen vaarantaa terveyden
Jalat lähtevät alta yhä useammin
Järki jäätyy kylmässä
Joka toisella on kova kiire
Joustamaton työaika vie mehut
Jo yhdet lyhyet unet sekoittavat pakan
Kahvista saa tarkkaavaisuutta ja sydänterveyttä
Käskyttävä terveysvalistus on tiensä päässä
Kehuista on pulaa työpaikoilla
Keksi pyörä uudestaan
Kesälomalla ostetaan t-paitoja ja tehdään salaa töitä
Keskeytyskielto työpaikalla tukee muistia
Ketkä nuoret jäävät työn ja opiskelun ulkopuolelle?
Kiireessä tehdään huonoja rekrytointeja
Kiusaaja välttelee kohdettaan
Kokki tekee muutakin kuin ruokaa
Korkeasta koulutuksesta pitkä työura
Kriisiä ei kannata tuhlata
Vinkit