Yhdessä urputtaminen ja maailmanmenolle tuhahtelu ovat tuttuja ilmestyksiä yleisönosastoilla ja keskustelupalstoilla. Moni varmasti allekirjoittaa näkemyksen, että kammioissaan kyhjöttävät ja maalaisjärjestä vieraantuneet höyrypäät ja hullut tohtorit vain tuhlaavat verovaroja suoltamalla täysin itsestään selviä tutkimustuloksia. Otetaanpa esimerkki.
Hiljattain Helsingin Sanomissakin kirjoitettiin Henna Hämäläisen tutkimuksesta, jossa selvitettiin Apulanta-nimisen rockyhtyeen työkuormitusta. Itse myhäilin tyytyväisenä miten kerrankin on tehty todella helposti lähestyttävä ja ymmärrettävä tutkimus: pisteet Työterveyslaitokselle! Mutta ei kelvannut änkyröille. Pitikö nyt tällaistakin erikseen tutkia? Menisi tutkijatyttökin oikeisiin töihin! Haluaisin nyt käyttää lyhyen puolustuspuheenvuoron Hennan ja muiden kaltaisteni puolesta.
Meidän propellipäiden siunaus (tai kirous) kun on usein korkeaksi kehittynyt epävarmuuden sietokyky. Olen itse jo huolestunut miten kyvytön olen esimerkiksi yhtymään appiukkoni keskustelualoitteisiin, jotka usein alkavat tyyliin: "On sekin älytöntä kun...". Pilaan yleensä tunnelman vastaamalla: "Voihan asian nähdä toisinkin" tai "En kyllä tiedä asiasta tarpeeksi, että voisin ottaa kantaa". Ihan munatonta! En millään pääse yli ajatuksesta, että hyvin harvaan kysymykseen on olemassa yksinkertaisia ja elegantteja vastauksia. Tai jos haluaisin antaa tarkan vastauksen, niin minun tulisi myös esittää tarkka kysymyskin, eli toisin sanoen käyttää pari vuotta asiaa tutkien.
Tutkimuksen idea ja tarkoitushan on päästä pintaa syvemmälle ja ennakkokäsitysten ohi. Usein on toki niin, että tutkimustulos vahvistaa sen mikä monen mielestä oli itsestään selvää. Mutta yhtä usein osoitetaan jotain uutta; esimerkiksi, että selkäkipua et voi ehkäistä vaikka miten nostaisit raskasta taakkaa ohjeiden mukaan ja "oikein". Tätäkin tulosta on tosin yleisesti vähätelty ja pilkattu tutkijapiirejä myöten. Vaatii kuitenkin sinnikkyyttä jättää omat ennakkoluulot ja kokemus taakseen ja katsoa miten tutkimus oikeastaan tehtiin. Antaako se tietoa tai herättääkö se ajatuksia? Toisaalta, kun maalaisjärki antaa välittömiä vastauksia, niin miksi vaivautua?
Appiukkoni tapauksessa olen huomannut, että isken automaattisesti tutkijavaihteen silmään ja puhkianalysoin hänen esittämänsä teesin. Eihän tässä tarvitse antaa verenpaineen nousta, kunhan vain mietitään asiaa monelta kantilta. Vitsi onkin siinä, että appiukkoni haluaa vain jutella ja kehittää ystävyyttämme ikään kuin yhteisen vihollisen avulla. Minun siis pitää kehittää "maalaisjärkeäni" ja heittäytyä mukaan.
Haluan siis sanoa, että kirotaan vaan yhdessä ja tunteella ja soitetaan rokkia ja ollaan kavereita, mutta jos haluamme päästä jonkin ärtymystä herättäneen aiheen "totuuteen", niin lisätäänpä yhdessä hattuihimme kauhallinen jäitä. Ja jos vaikka joku haluaakin tutkia sitä miten kovalla paineella pingviinin täytyy ulostaa, ettei homma niin sanotusti mene reisille (tätäkin on tutkittu!), niin ehkä on mahdollista, että tästäkin tiedosta on jossain jotain hyötyä, vaikka sitten pelkästään jutun juurena.
Aiheeseen liittyvää:
Ig-Nobel-palkinnon saanut pingviinitutkimus eriskummallista tutkimusta esittelevällä
Improbable Research -sivustolla. (>"lg Nobel Prices" > "The winners" > "2005")