Näkökulma
Sisältö ja puitteet tekevät unelmien työpaikan
Unelmatyöpaikka: säkkituoleilla ja tyynyillä sisustettu neuvotteluhuone, jossa voi kuunnella hyvää musaa ja lukea sarjakuvia. Siinä töiden lomassa siis.
No juu, vähän vakavammin: jäsennetään työpaikka vaikkapa jakamalla se työn sisältöön ja puitteisiin. Asiantuntijatyössä keskeistä on tietysti työn sisällöllinen mielekkyys ja kiinnostavuus. Työn kiinnostava sisältö on välttämätön, muttei riittävä ehto unelmatyöpaikalle. Usein asiantuntijatehtävissä työ on sisällöllisesti kiinnostavaa, kun siihen paneutuu. Monet aihealueet, jotka äkkiseltään voivat tuntua tylsiltä, muuttuvat mielenkiintoisiksi pienen perehtymisen jälkeen.
Olennaisia ovat työn tekemisen puitteet. Tärkein niistä on työkaverit. Heidän tulee olla mukavia ja siten työnsä hoitavia, ettei se kaadu muiden syliin. Unelmatyöpaikassa työkaverit ovat vielä lisäksi poikkeuksellisen hauskoja, älykkäitä

keskusteluja käyviä, mielenkiintoisia persoonallisuuksia, joiden kanssa mielellään viettää vapaa-aikaakin. He tutustuttavat uusiin harrastuksiin, tasokkaisiin ravintoloihin ja taidemaailman suuntauksiin. Ja tietenkin työasioissa heihin voi luottaa ja myös heitä auttaa mielellään – kukapa ei haluaisi olla avuksi huipputyypeille, kun hekin ovat aina avuksi minulle!
Työkavereiden lisäksi tärkeää on hyvä pomo, joka antaa asiantuntijoiden hoitaa tonttinsa itsenäisesti. Pomo hoitaa oman tonttinsa niin tyylikkäästi, että kaikki ovat ylpeitä hänestä ja tukevat häntä mielellään. Pomo myös aina tukee alaisiaan, jotka voivat luottaa siihen, että vaikka kuinka pahasti mokaisi, pomo ei hylkäisi.
Muuten työn puitteiden pitää tukea paitsi työtehtäviä myös viihtymistä. Tekniikan ja sen tuen tulee toimia sormia napsauttamalla. Oma työhuone pitää olla omilla mukavuuksilla (sohva, kirjahylly, jääkaappi jne), mutta omaa wc:tä ei kuitenkaan tarvita, koska vessassa käyminen lisää sosiaalisia kohtaamisia työyhteisössä.
Niin sanottuja neuvotteluhuoneita on unelmatyöpaikassa useita erilaisia. Pienryhmätyöhön soveltuvia pyöreän pöydän salonkeja, muodollisempiin kokouksiin käytettävä jykevätyylinen Suuri Sali, brainstorming-sessioihin soveltuvia, kirjahyllyin vuorattuja sohvaryhmäbaareja, sekä yhteisenä olohuoneena toimiva säkkituolilounge, jota käytetään myös yhteisiin illanistujaisiin. Lisäksi löytyy yksityiseen käyttöön tarkoitetut lepohuoneet, kuntosali, uimahalli, kylpyläsauna, keilarata, pesula, räätäli, suutari ja urheiluhieroja. Puhumattakaan ravintoloista, joita unelmatyöpaikalla on useita erilaisia.
Unelmatyöpaikan ravintoloissa tarjoillaan kulinaristisia herkkuja, jotka noteerataan säännöllisesti sanomalehtien ruokasivuilla. Näissä jutuissa on usein hieman pisteliäs sivumaku, sillä ravintoloihin pääsevät vain omat työntekijät ja heidän kutsuvieraansa, eivätkä suinkaan kaiken maailman ohikulkijat, kuten päivälehtien toimittajat.
Toivo Hurme