Tarjoan helpon ja käyttökelpoisen pikatestin työpaikan ilmapiirimittaukseen: Miten usein työpaikalla juodaan kahvia ja nauretaan yhdessä?

 

Olen tehnyt kokopäivätyötä puolet elämästäni, 24 vuotta. Jo ensimmäisessä työpaikassani sain erinomaisen opin kahvihuoneen merkityksestä yhteisöllisyyden rakentajana.

 

Esimieheni ei yleensä edes juonut mitään. Silti hän tuli aina yhteisiin kahvihetkiin. Ja kertoi ystävällisen hyväntahtoisia juttuja, jotka vetivät suuta hymyyn väkisin.

 

Tai hymy on oikeastaan liian lievä ilmaisu. Kahvihuoneessamme remahdeltiin niin, että jugendtalon korkeat ikkunat tärähtelivät.

 

Siitä alkaen olen aina uuteen työpaikkaan mennessäni kuulostellut työpaikan kahvittelutapoja. Siitä asti olen myös ollut intohimoinen kahvihuoneiden puolustaja.

 

Mitä se sellainen on, että kahvit hörppäistään automaatilta silloin, kun kullekin sattuu sopimaan? Joutavanpäiväistä muka-tehokkuutta.

 

Kahvihuoneessa tuoreet tulokkaat opastetaan työpaikan epäviralliseen toimintakulttuuriin. Siellä neuvotaan uusille paikkakuntalaisille hammaslääkärit ja kampaajat. Se on se paikka, missä raapaistaan hiukan työkuoren pinnan alle, missä meistä tulee toisillemme ihmisiä, joilla on muutakin elämää kuin työelämä.

 

Kun valvottavat pikkulapset, rettelöivät murrosikäiset ja haurastuvat vanhemmat on käsitelty kahvitellessa, näitä ei tarvitse selvitellä enää työkaverin ovensuussa roikkumalla.

 

Kuka meistä jaksaisi töissä, jos siellä puhuttaisiin vain ja ainoastaan työasioista? En minä ainakaan.

 

Helena Kantanen