Syyspimeyden laskeutuessa mieltä lämmittää Newsweek-lehden selvitys, jonka mukaan Suomi on maailman paras maa. Koulutuksessa olemme niin selvä ykkönen, ettei arviointiasteikkokaan riitä. Elämänlaatu, poliittinen ilmapiiri ja talouden dynaamisuuskin sijoittuvat kärkipäähän, mutta terveydessä jäämme selvästi pistesijojen ulkopuolelle, seitsemänneksitoista.

 

Sairauksien hoidossa olemme maailman kärkeä, mutta siitäpä ei Newsweek ollutkaan kiinnostunut. Terveyden mittarina käytettiin sitä, kuinka monta vuotta kansalainen voi odottaa elävänsä täysipainoista elämää ilman sairauksia tai vammoja. Tapaturmien, väkivallan, päihteiden sekä mielenterveys-, sydän- ja selkäongelmien rampauttamina jäämme kauas kärjestä.

 

Hoidamme luvattoman huonosti terveyspääomaamme. Kun raha on tiukalla, säästämme "helpoista" ja vähän tarpeettomilta tuntuvista asioista, kuten nyt ehkäisevästä ja terveyttä edistävästä työstä. Jos ei ole erityistä sairautta, miksi panostaa? Kun ei ajoissa huomata säätää työpistettä, työtahtia tai työpaikan henkilökemiallisia reaktioita, puhumattakaan rasvaisista makkaroista tai viina- ja tupakkahuuruista, pikkuasiat paisuvat lääkekuluiksi, sairauspäivärahoiksi ja työkyvyttömyyseläkkeiksi. Sairaanhoito vie aina vain lisää euroja, ja heikoimmille jäävät aina ne, jotka jo ennestään ovat altavastaajina: pienituloiset ja syrjäytymisvaarassa olevat. Tulo- ja terveyserot kasvavat, vaikka tavoite on aivan päinvastainen.

 

150 vuotta sitten edistykselliset ruukinpatruunat huomasivat, että työläisten hyvinvointi ja työn tuottavuus liittyvät toisiinsa, ja ryhtyivät siksi järjestämään sairaanhoitoa palkollisilleen ja ruoanlaittokursseja emännille.

 

Tavallaan olemme edelleen samassa tilanteessa: edistykselliset työnantajat ymmärtävät hyvinvoinnin ja tuottavuuden välisen yhteyden. Sairaanhoito meillä jo on, nyt tarvitsemme hyvää työtä, luovuutta ja viisautta. "Tärkeintä ei ole minä, maine ja raha. Tärkeintä on me ja hyvä elämä - se jokaiselle ainut" (Howard Gardner).