Näkökulma
Onnellisen työelämän lyhyt oppimäärä 
10.9.2009 6:00 
Kirjoittajana: Harri Vainio 
 
1. Ihminen on tärkein. Teknologia ja tuottavuus ovat kilpailuvaltteja, mutta ilman ihmistä ei ole mitään.
 
2. Puhuminen on kultaa. Kuuntele myös, mitä sanottavaa muilla on. Kehityksemme perustuu kommunikointiin ja erilaisten näkemysten törmäyksistä syntyviin oivalluksiin.
 
3. Välillä kannattaa pysähtyä tarkistamaan, mitä tekee ja miksi. Tehdäänkö niin kuin aina ennenkin, vai voisiko ehkä sittenkin toimia toisin? Keksi ja innovoi, luo rohkeasti uutta!
 
4. Iän myötä tulee monenlaista kremppaa. Useimmiten se ei kuitenkaan estä työn tekemistä. Ei kannata miettiä sitä, mihin ei (enää) pysty, vaan sitä mihin pystyy ja mitä voi oppia.
 
5. Työhön liittyy paljon myönteisiä mahdollisuuksia. Työn imu on tarmoa, omistautumista ja uppoutumista, joka auttaa nauttimaan sekä työstä että vapaa-ajasta. Työssä voi oppia ja olla osa yhteisöä. Innostava pomo ja mukavat työkaverit edistävät hyvinvointia. 
 
6. Jos työssä on ongelmia, niihin pitää tarttua. Jahkailu ja huokailu eivät paranna tilannetta.
 
7. Työtapaturmien estäminen on aina ajankohtaista. Melua, pölyä ja myrkkyjä (sekä kemiallisia että sosiaalisia) pitää välttää, eikä ergonomian perusteita saa unohtaa.
 
8. Teknologia mahdollistaa sellaistakin, mitä työssä puurtava ihminen ei kestä. Epäilyt terveyshaitoista on syytä ottaa tosissaan, sillä uusiin ilmiöihin liittyvä turvallisuustieto on reikäistä kuin Emmental-juusto.
 
9. Lamasta ei pidä lamaantua. Työelämän sisäänajoväyliä kannattaa etsiä, sillä ulosmenoteillä alkaa piakkoin olla ruuhkaa. Tärkeää on säilyttää aktiivisuus, sosiaalisuus ja realismi.
 
10. Työn kautta voi huolehtia itsestään, mutta myös toisista ihmisistä ja koko yhteiskunnasta. Yhdessä voimme tehdä ekologisesti ja inhimillisesti kestäviä valintoja.
 
 


Lähetä linkki Tulosta näkökulma Selaa muita näkökulmia

Kommentit
Tähän sivuun ei ole vielä lisätty kommentteja.
Otsikko
Sisältö *  
Nimimerkki *  
Luet nyt Työpistettä, onko se lehti vai järvi? *  
 
Skip Navigation Links
Arkisto
Duunitohtorit
Kyselyt
Näkökulmat
Toimitus
Uutiset
Vinkit
Skip Navigation Links
Arkisto
Duunitohtorit
Kyselyt
Näkökulmat
Mistä on unelmatyöpaikka tehty?
Tosiutopiaa
Unelmien työpaikkani
Pullantuoksua
Maailman paras työ
Kun antaa, itsekin saa
Unelmatyöpaikan ulkopuolellakin on elämää
Kauan odotin
Unelmatyö lähti barbeista
Unelmatyö saa minut hymyilemään
Salpietaria haavoihin
Tällainen on sinun unelmatyöpaikkasi
Ytimeni muu kuin 8-16 kukkuu!
Uuden aallon ensimmäiset voittajat
Unelma vai työpaikka... jaa että molemmat
Unelmatyössä ollaan!
Unelmatyöpaikan rakennusaineet – omissa käsissä
Työpaikalle mennessäni
Osaaminen on valttia unelmatyöpaikassa
Unelmatyöpaikka on kaikissa
Helppo toimistotyö ei ole helppoa
Sisältö ja puitteet tekevät unelmien työpaikan
Unelmatyöpaikkani on heijastuma minusta
Unelmia Berliinissä
Unelmasta työ
Hyvä johtaja ja johdettava tekevät hyvän duunipaikan
Unelmieni työpolku
Oliko sulla kivaa töissä?
Unelmatyössä ei uuvu
Stressi on joskus hyväksi
Unelmissa työpaikka
Tiimi luo unelmatyöpaikan
Kutsumusammatista työntekoon
Remahdellaanko teillä?
Haussa unelmien työpaikka!
Hömpöti-humputi
Ei työelämä muutu, me muutamme sitä
Haluatko kirjoittaa kolumnin Työpisteeseen?
Kakkosluokassa
Itsensä työllistävälle uusi identiteetti
Mielen sairauksista kuntoutuja ei ole lintsaaja
Eläkeikä nousee tai se pannaan nousemaan!
Aina ei kaikki voi olla kliffaa ja kivaa – vai voiko?
Onko työterveyshuollolla uskottavuutta?
Paras mutta vaivainen
Liikkumattomuus tulee kalliiksi
Hyvä ja paha työ
Mitä mieltä itse olet alkoholinkäytöstäsi?
Kun kiireestä tuli kupla
Aikaa, tilaa, ajatuksen vapautta
Toimitus
Uutiset
Vinkit