Parikymppinen poikani sai kesätöitä uinninvalvojana leirintäalueen uimarannalla, mutta alkukesän koleissa säissä uinninvalvontaa ei ole ollut stressiksi asti. Kysyin pojaltani, että eikö ole ollut ankeaa olla sateisella uimarannalla töissä, johon hän vastasi, että päinvastoin on ollut paljon muuta tekemistä; ruohon leikkaamista, veneiden maalaamista sekä muita oikeita töitä.
Hän opiskelee informaatioteknologiaa, joten suuri aika päivästä kuluu tietokoneen kanssa seurustellen. On ollut ikävää huomata, että hänellä paljon liikuntaa harrastavana nuorena miehenä on jo niska-hartiaseudun vaivoja. Hän joutui myös hankkimaan silmälasit, koska ei nähnyt kunnolla näyttöpäätteelle eikä luokassa kauas. Jatkuva lähelle tuijottelu aiheutti silmän mukauttajalihasten jännittymisen ja oikeat taittoarvot saatiin vasta mukauttajalihaksia rentouttavilla tipoilla. Sen sijaan nämä "oikeat työt" ovat tehneet kropalle hyvää. Silmät lepäävät kauas katsottaessa ja mieli rentoutuu.
Sadassa vuodessa ihmisten työt ja elinympäristö ovat muuttuneet jättiläisen askelin teollistumisen ja tietoyhteiskunnan myötä. Ihminen sen sijaan ei ole fysiikaltaan eikä mieleltään juurikaan muuttunut. Eipä siis ihme, että tietokoneen jatkeena työskentely aiheuttaa meille monenlaisia vaivoja, sekä fyysisiä että psyykkisiä.
Uudet laitteet ja ohjelmat eivät itsessään tuo parannusta työn tekoon, jos niitä ei ole sovitettu käyttäjän mukaan. Nuoret ja terveet henkilöt pystyvät työskentelemään huonoissakin olosuhteissa siitä häiriytymättä. Sen sijaan ikääntyneiden ihmisten määrä työpaikoilla lisääntyy ja sitä kautta lisääntyvät myös tietokoneen käytön aiheuttamat ongelmat.
Työn tauottaminen ja työn tekeminen välillä seisaaltaan jatkuvan istumisen sijaan auttaa jaksamaan ja vähentää kuormitusta. Tehtävänkierto olisi hieno asia, jos sellaista voisi järjestää. Jatkuvan puurtamisen sijaan voisimme pitää tuumaustaukoja, sulkea silmät tai katsoa kaukaisuuteen, nostaa jalat pöydälle ja antaa ajatuksen kulkea. Saatat huomata, että äsken sinua vaivannut työasia on ratkennut kuin itsestään mielessäsi.
Kesäloma mahdollistaa pitemmän tauon työtehtävistä irrottautumiseen ja tuo helpotusta tuki- ja liikuntaelinongelmiin. Korvien väli myös tuulettuu turhista paineista. Tämän huomasin nyt hyvin konkreettisesti poikani tapauksessa. Täysin erilaisten hommien tekeminen nopeuttaa lomafiilikseen pääsemisessä. Tietotyöläisen aivot lepäävät halkoja hakaten ja fyysisen työn tekijälle voisi olla hyväksi ajatustyö vaikkapa ristikoita ratkoen. Tavallisesti ensimmäisenä loma-aamuna tai jopa viikkona ei tajua olevansa lomalla. Siitäkään ei tarvitse ottaa stressiä, kunhan antaa ajatusten mielessään tulla ja mennä. Ehkäpä päässäsi muhii uusi kuningasajatus syksyä varten laiturilla loikoillen ja pilvien liikettä seuraillen enempiä yrittämättä.
Rentouttavaa kesää!