Näkökulma
Katse peiliin 
5.3.2010 0:00 
Kirjoittajana: Lenita Toivakka 
 
Työurien pidentäminen on välttämätöntä ja vahvistaa hyvinvointiyhteiskuntaamme. Yksi vuosi lisää työelämässä tuo kolme miljardia vuodessa valtionkassaan. Näillä miljardeilla on paljon käyttöä ikääntyvässä Suomessa. Laadukkaat ja turvaa tuovat palvelut lähellä kotia ovat meille kaikille tärkeitä.
 
Erilaisia keinoja tarvitaan, jotta työurat todella pitenevät. Lakimuutosten lisäksi tarvitaan kannustamista ja uusia asenteita. Eläkkeellesiirtymisikä nousee, kun työssä viihdytään ja työ antaa tekijälleen muutakin kuin rahallisen korvauksen. Moni eläkeläinen on tullut kertomaan minulle, kuinka mielellään olisi vielä jatkanut työelämässä, vaikka osa-aikaisesti.
 
Ikääntyvät työtekijät ovat voimavara monessa yrityksessä. Toimiessani aiemmin kaupan alan yrittäjänä pidin tärkeänä, että työyhteisössämme oli kaikenikäisiä työntekijöitä. Kahdeksankymmenen hengen yrityksessä tämä ajatus oli helppo toteuttaa. Yrityksen arvomaailma ja asiakaspalveluperiaatteet eivät noin vain siirry uusille ja nuorille työntekijöille perehdyttämiskoulutuksessa. Iäkkäämpien ja kokeneempien työntekijöiden hiljainen tieto ja työnantajaa kunnioittava asenne ovat tärkeä osa nuoren työntekijän sisäänajoa yrityksen arkeen sekä työelämän periaatteisiin.
 
Paras työpaikka on sellainen, jossa on kaikenikäisiä osaajia. Nuoret antavat intoa ja tuovat uutta tietoa. Oli ilo seurata, miten ikäero ja vuodet unohtuivat, kun henkilökunta vapaallakin vietti aikaa yhdessä.
 
Johtamisen ja esimiestyön merkitys työntekijöiden hyvinvoinnille on äärettömän suuri. Esimiehen esimerkki ja olemus luovat työpaikan ilmapiiriä. Ikävä pomo, joka ei henkilöjohtamista ymmärrä, vie työhalut ja saa arjen tuntumaan ikävältä. Esimiestyöhön ja johtamiseen panostaminen on välttämätöntä, jotta työhyvinvointi paranee. Monien johtavassa asemassa olevien onkin syytä katsoa peiliin. Tehokkuustavoitteiden ohella on panostettava työntekijöiden jaksamis- ja viihtyvyystavoitteisiin.
 
Tiedonkulku on suomalaisen työelämän heikoin lenkki. Se on jokaisen työilmapiiritutkimuksen kehittämisen kohde. Tiedonkulkuun on vain panostettava jatkuvasti – itsestään selvää tietoa työelämässä on hyvin vähän.
 
Työhyvinvointi ei ole vain esimiesten ja johtajien vastuulla. Suuri vastuu on myös työntekijällä itsellään. Jos vapaa-aika kuormittaa, rentoutuminen ei onnistu ja liikuntakin on epämiellyttävää. Työntekijänkin on syytä katsoa peiliin. Voisinko itse tehdä jotain sille, että töihin olisi aamulla mukavampi mennä?
 
 
Kirjoittaja on mikkeliläinen kansanedustaja (kok.), joka työskentelee mm. eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnassa.


Lähetä linkki Tulosta näkökulma Selaa muita näkökulmia

Kommentit
Tähän sivuun ei ole vielä lisätty kommentteja.
Otsikko
Sisältö *  
Nimimerkki *  
Luet nyt Työpistettä, onko se lehti vai järvi? *  
 
Skip Navigation Links
Arkisto
Duunitohtorit
Kyselyt
Näkökulmat
Toimitus
Uutiset
Vinkit
Skip Navigation Links
Arkisto
Duunitohtorit
Kyselyt
Näkökulmat
Mistä on unelmatyöpaikka tehty?
Tosiutopiaa
Unelmien työpaikkani
Pullantuoksua
Maailman paras työ
Kun antaa, itsekin saa
Unelmatyöpaikan ulkopuolellakin on elämää
Kauan odotin
Unelmatyö lähti barbeista
Unelmatyö saa minut hymyilemään
Salpietaria haavoihin
Tällainen on sinun unelmatyöpaikkasi
Ytimeni muu kuin 8-16 kukkuu!
Uuden aallon ensimmäiset voittajat
Unelma vai työpaikka... jaa että molemmat
Unelmatyössä ollaan!
Unelmatyöpaikan rakennusaineet – omissa käsissä
Työpaikalle mennessäni
Osaaminen on valttia unelmatyöpaikassa
Unelmatyöpaikka on kaikissa
Helppo toimistotyö ei ole helppoa
Sisältö ja puitteet tekevät unelmien työpaikan
Unelmatyöpaikkani on heijastuma minusta
Unelmia Berliinissä
Unelmasta työ
Hyvä johtaja ja johdettava tekevät hyvän duunipaikan
Unelmieni työpolku
Oliko sulla kivaa töissä?
Unelmatyössä ei uuvu
Stressi on joskus hyväksi
Unelmissa työpaikka
Tiimi luo unelmatyöpaikan
Kutsumusammatista työntekoon
Remahdellaanko teillä?
Haussa unelmien työpaikka!
Hömpöti-humputi
Ei työelämä muutu, me muutamme sitä
Haluatko kirjoittaa kolumnin Työpisteeseen?
Kakkosluokassa
Itsensä työllistävälle uusi identiteetti
Mielen sairauksista kuntoutuja ei ole lintsaaja
Eläkeikä nousee tai se pannaan nousemaan!
Aina ei kaikki voi olla kliffaa ja kivaa – vai voiko?
Onko työterveyshuollolla uskottavuutta?
Paras mutta vaivainen
Liikkumattomuus tulee kalliiksi
Hyvä ja paha työ
Mitä mieltä itse olet alkoholinkäytöstäsi?
Kun kiireestä tuli kupla
Aikaa, tilaa, ajatuksen vapautta
Toimitus
Uutiset
Vinkit