Työterveyshuoltojärjestelmämme toimii hyvin mutta saa silti säännöllisesti haukut niskaansa. Sitä syytetään hyväosaisten suosimisesta ja ihmisten asettamisesta eriarvoiseen asemaan, siitä kun pääsevät nauttimaan vain työssäkäyvät − ja vieläpä ilmaiseksi. Työnantaja maksaa viulut työterveyshuoltoa hankkiessaan mutta saa osan takaisin Kela-korvauksina.
Tällä viikolla Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ehdotti ennaltaehkäisevien ja terveyttä edistävien työterveyshuoltopalvelujen vahvistamista (Kelan korvausluokka I) mutta työterveyshuollon tarjoamien sairaanhoitopalvelujen Kela-korvauksen poistamista (Kelan korvausluokka II). Ykkösluokan ehdotus on hyvä, mutta kakkosluokkaa kannattaa harkita uudemman kerran. Jos kakkosluokka poistetaan, työnantajan pitäisi järjestää sairaanhoitopalvelut kokonaan omalla kustannuksellaan. Moni työnantaja heittäisi pyyhkeen kehään ja työntekijät matkaisivat kukin omaan terveyskeskukseensa hoitoon.
No mitä sitten, joku voi kysyä. No sitä sitten, että kakkosluokassakin tehdään paljon ihmisten työkyvyn tukemiseksi. Työterveyshuollosta avun saa nopeasti eivätkä sairauspoissaolot ehdi pitkittyä. Kaikki sairaudet eivät suinkaan estä työn tekemistä, kun niitä hoidetaan oikein ja työ muokataan tekijälleen sopivaksi yhdessä työnantajan kanssa neuvotellen. Työterveyshuollossa pystytään arvioimaan, millaista työtä sairastunut voi tehdä, miten työoloja pitää muuttaa ja millainen hoito ja kuntoutus parhaiten tukevat työkykyä. Vastaavaa palvelua ei terveyskeskuksesta saa.
Työ on paras lääke eriarvoistumisen torjunnassa. Ei siis romuteta työterveyshuoltoa vaan annetaan sen tukea meitä pitkällä työurallamme. Kehitetään mieluummin muuta terveydenhuoltoa niin, että kaikenikäiset ja -kuntoiset saavat apua nopeasti ja tehokkaasti.
Kakkosluokasta voi toki siivota sellaiset toimenpiteet, jotka eivät suoranaisesti liity työkykyyn. Luomenpoistot voi hoidattaa terveyskeskuksessa tai yksityislääkärillä, mutta työstä aiheutuva selkäkipu pitää hoitaa siellä, missä ongelman lähteet voidaan selvittää ja ratkaisuista neuvotella.