Näkökulma
Hyvä johtaja ja johdettava tekevät hyvän duunipaikan
Työpaikan ilmapiirin tärkein tekijä on johtaminen, joka pitää sisällään myös johtamista nauttivien johdettavien toiminnan.
Johtaminen on lähes synonyymi sanoille viestintä ja vuorovaikutus. Viestintään tarvitaan kaksi, jotta se toimisi tasapainoisesti. Vuorovaikutuksen tulisi olla sillä lailla jatkuvaa, ettei välttämättä tarvitsekaan eritellä kumpi on viestijä ja kumpi viestinnän kohde.
Hyvä johtaja osaa viestiä vision ja strategian siten, että johdettavat osallistuvat automaattisesti omien strategiaa tukevien toimintasuunnitelmiensa tekemiseen. Johdettavan osuus lähtee hyvästä asenteesta, jolloin johdettava sisäistää olevansa vastuussa oman työnsä kehittämisestä ja omaan työhönsä liittyvien päätösten tekemisestä. Hyvä johtaja osaa kasata johdettaviensa toimintasuunnitelmat sellaiseksi kokonaisuudeksi, joka tarvitaan strategian toimeenpanoon. Itse toimeenpanokin on viestintää ja vuorovaikutusta, tilannearviota, palautteen antamista ja vastaanottamista sekä korjaavia toimenpiteitä.
Vision ja nykytilan välillä on useimmiten osaamiskuilu. Osaamista kehitetään rekrytoimalla, nykyorganisaation ihmisiä kouluttamalla ja ihmisten työtehtäviä vaihtamalla. Johtajan tehtävänä on ymmärtää, millaisia osaamisia tarvitaan kohti vision saavuttamista edettäessä. Johtajan tehtävänä on myös organisoida tekeminen sellaiseksi, että strategian toimeenpano on mahdollisimman suoraviivaista. Onnistumisen edellytysten ja tunnelman luominen ovat myös johtajan tärkeitä tehtäviä.
Hyvä johdettava osaa vastaanottaa myös rakentavaa palautetta ja arvioida kriittisesti omaa toimintaansa. Hyvä johtaja järjestää tilanteita, joissa myös itse saa rakentavaa palautetta ja korjaa omaa johtamistaan sen perusteella.
Yritetään siis kilvoitella sekä hyvinä johtajina että johdettavina!
Jorma Turunen
Jos myös Sinua kiinnostaa kantaa kortesi kekoon unelmatyöpaikan puolesta ja kirjoittaa tälle palstalle,
katso täältä lisätietoja!