Työorganisaatioita on kehitetty ennen ja kehitetään myös edelleen. Järjestetään erilaisia koulutuksia ja kehittämishankkeita monien työelämän toimijoiden toimesta. Tämä lienee hyvä asia, erityisesti nyt globaalin taantuman puhaltaessa kylmiä huurujaan. Tarvitaan uskoa tulevaisuuteen, ajatuksia ja ideoita siitä, miten työtoimintaa ja tuottavuutta kehitetään. Työterveyslaitoksen määritelmän mukaan "työhyvinvointi tarkoittaa, että työ on mielekästä ja sujuvaa turvallisessa, terveyttä edistävässä ja työuraa tukevassa työympäristössä ja työyhteisössä".

 

Tapasin hiljattain vanhan kouluttajakollegan, joka kertoi harmistuneena siitä, että nykyään kysytään vain uuden tiedon perään. Tiedon pitäisi olla aina uutta ja ennenkuulumatonta, kaikki muu on arvotonta, hän totesi. Mihin on unohtunut ajattelu ja syvällinen ymmärrys? Taidan joutaa eläkkeelle, mutta niinhän se on aikakin! Tämä oli hänen kokemuksensa.

 

Pitäisikö kehittämisessä käyttää kaikkea osaamista vai ns. uutta tietoa? Mikä tieto on itse kullekin uutta? Onko uusi tieto parasta tietoa? Riittääkö tieto ylipäänsä vai täytyisikö myös osata jotain olennaista? Pitäisikö saada oikeasti aikaan muutoksia niin, että työpaikat muuttuvat entistä paremmiksi?

 

Hysteerinen kehittäminen eri ismien avulla ilman syvällisempää pohdintaa väsyttää kaikki. Myönteiset kokemukset jäävät näin vähiin. Hyödyllisintä on pysähtyä miettimään, mikä meille on oikeasti tärkeää. Tarvitaanko vain tietoa, vai enemmänkin todellista osaamista? Miten työpaikkoja voitaisiin kehittää kokonaisvaltaisesti? Tässä on haastetta kaikille työelämän kehittäjille, sillä harvoin vain yhden alan ammattilaiset voivat auttaa työpaikkoja kehittymään.