Näkökulma
Facebookin mittainen tauko
Kirjoittajana:
Jyrki J.J. Kasvi
Tarina kertoo, että talvella 1995–96, pian tupakoinnin työpaikoilla kieltäneen lain voimaantulon jälkeen, Helsingissä käyneet turistit ihmettelivät, kuinka paljon Suomessa on katuprostituutiota. Niin monessa porttikongissa hytisi naisia sisävaatteissa tupakka suussa.
Pian tuhkakupit siirtyivät työpaikkojen takapihoille, ja nyt tupakkapaikatkin alkavat kadota, kun yhä harvempi työnantaja suostuu maksamaan tupakkatauoista palkkaa. Eivätkä tupakasta eroon päässeet työkaveritkaan katso hyvällä muiden tupakan mittaisia taukoja.
Tupakointi on kansanterveysongelma, jota vastaan tulee taistella kaikkialla, myös työpaikoilla. Mutta tupakoinnin vähenemisen myötä työpaikat ovat kuitenkin menettäneet tärkeän sosiaalisen instituution, tupakkatauon. Tupakkatauot ovat perinteisesti olleet se paikka, jossa epämuodollinen hiljainen tieto on kulkenut parhaiten ja jossa työpaikan ongelmiin on yhdessä löydetty luovia ratkaisuja.
Monilla työpaikoilla onkin jouduttu perustamaan tupakkataukojen tilalle erilaisia säännöllisiä tiimipalavereita, joissa työpaikan asiat käydään läpi. Niistä puuttuu kuitenkin se vapaamuotoisuus, jota luova ongelmanratkaisu edellyttää, eikä motivaatio pakkopullaksi koettuihin palavereihin ole muutenkaan nikotiiniaddiktion luokkaa.
Joissain työyhteisöissä on panostettu kahvitaukoihin. Työnantaja voi jopa edellyttää, että kaikki, myös työnjohtajat, käyvät kahvitauolla. Kahvitaukotilan sisustukseen kiinnitetään huomiota, eikä pöydällä ole kolme vuotta vanha Me Naiset tai Tekniikan Maailma, vaan alan ammattilehtiä. Ja ilmoitustaululla ovat ajantasaiset tuotanto- ja laaturaportit.
Työpaikan sosiaalisen yhteisön voi viedä myös nettiin, etenkin jos työntekijät ovat hajallaan eri puolilla maata ja maailmaa. Niin kauan kuin työnantajilla ei ole tarjota parempaa vaihtoehtoa, twitterillä ja facebookilla pidetään yhteyttä paitsi entisiin koulukavereihin ja heiloihin myös työkavereihin. Sosiaalisen median käytön kieltämisen asemesta työpaikoilla kannattaisikin yhdessä pohtia, miten facebookin kaltaisia välineitä voitaisiin hyödyntää työyhteisöissä parhaiten.
Miten nettiin luodaan työyhteisön yhteinen virtuaalinen tupakkatauko?
Kirjoittaja on espoolainen kansanedustaja (vihr.), joka toimii mm. eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan varapuheenjohtajana.