Näkökulma
Aikaa, tilaa, ajatuksen vapautta 
21.5.2010 7:00 
Kirjoittajana: Sanna Vehviläinen 
 
Työnohjausryhmissä usein saman ammatin edustajat eri työyksiköistä kohtaavat toisensa. Tällaisen ryhmän palautteissa mainitaan aina, miten antoisaa vertaisryhmässä oleminen on. Poikkeuksetta jo ensimmäinen tapaaminen, jossa tutustutaan ja kuulostellaan osallistujien päällimmäisiä ajatuksia tilanteestaan, herättää huojennuksen tunteen. Sen aivan näkee ryhmäläisten olemuksista. Hartiat rentoutuvat, ilmeet siliävät, katseet aukeavat. Joku sen aina puuskahtaa ääneen: miten ihanaa ja helpottavaa jutella omasta työstä ja huomata ettei ole yksin!
 
Toinen vakiokommentti työskentelyyn asetuttaessa on ”kun ei näille kysymyksille ole mitään foorumia eikä aikaa!” Paradoksaalista, kun samalla kaikki valittavat, että erilaiset turhat palaverit syövät aikaa perustehtävältä.
 
Työelämässämme tapahtuu valtava kansantaloudellinen tuhlaus, kun näin yksinkertaista resurssia ei käytetä. Ryhmässä viriää paljon tärkeätä jo sillä, että on aikaa, turvallinen ja johdettu keskustelutila sekä ajattelun ja ilmaisun vapautta. Työnohjauksessa puhutaan rehellisesti, muttei juututa valittamaan. Kun ei ole pakko päättää mitään, puristaa mielipiteitä konsensukseen tai synnyttää nopeasti tulosta, voidaan kysyä vaikeitakin kysymyksiä: niitä joiden takaa löytyy myös todellisia, kehittäviä ratkaisuja.
 
Työn ja oppimisen tutkijat katsovat, että tutkiva ja avoin keskustelu omaan työhön liittyvistä kysymyksistä ja ongelmista on organisaatioiden kehittymisen ehto ja moottori. Muutosta jalkautetaan työyhteisöihin mitä moninaisimmilla tavoilla. Muutoksen myyminen on oma suurbisneksensä. Entä jos ei maksettaisikaan taas uutta projektia taloon, vaan istuttaisiin alas, ihan niiden perustehtävien ääreen, ja kyseltäisiin: mitä tapahtuu? Mistä työssämme on kysymys, miksi me sitä teemmekään? Miten minä sen ymmärrän? Miten sinä?
 
Näistä kysymyksistä nousee hyvä työnohjaus. Niistä rakentuu myös onnistunut, alhaalta ylös rakennettu kehittämispäivä, seminaari, kehityskeskustelu, työhönopastus – tai aivan tavallinen loistava työpäivä.
 
Kirjoittaja on tamperelainen yliopistopedagogiikan lehtori (HY), vuorovaikutustutkija ja työnohjaaja.


Lähetä linkki Tulosta näkökulma Selaa muita näkökulmia

Kommentit
Tähän sivuun ei ole vielä lisätty kommentteja.
Otsikko
Sisältö *  
Nimimerkki *  
Luet nyt Työpistettä, onko se lehti vai järvi? *  
 
Skip Navigation Links
Arkisto
Duunitohtorit
Kyselyt
Näkökulmat
Toimitus
Uutiset
Vinkit
Skip Navigation Links
Arkisto
Duunitohtorit
Kyselyt
Näkökulmat
Mistä on unelmatyöpaikka tehty?
Tosiutopiaa
Unelmien työpaikkani
Pullantuoksua
Maailman paras työ
Kun antaa, itsekin saa
Unelmatyöpaikan ulkopuolellakin on elämää
Kauan odotin
Unelmatyö lähti barbeista
Unelmatyö saa minut hymyilemään
Salpietaria haavoihin
Tällainen on sinun unelmatyöpaikkasi
Ytimeni muu kuin 8-16 kukkuu!
Uuden aallon ensimmäiset voittajat
Unelma vai työpaikka... jaa että molemmat
Unelmatyössä ollaan!
Unelmatyöpaikan rakennusaineet – omissa käsissä
Työpaikalle mennessäni
Osaaminen on valttia unelmatyöpaikassa
Unelmatyöpaikka on kaikissa
Helppo toimistotyö ei ole helppoa
Sisältö ja puitteet tekevät unelmien työpaikan
Unelmatyöpaikkani on heijastuma minusta
Unelmia Berliinissä
Unelmasta työ
Hyvä johtaja ja johdettava tekevät hyvän duunipaikan
Unelmieni työpolku
Oliko sulla kivaa töissä?
Unelmatyössä ei uuvu
Stressi on joskus hyväksi
Unelmissa työpaikka
Tiimi luo unelmatyöpaikan
Kutsumusammatista työntekoon
Remahdellaanko teillä?
Haussa unelmien työpaikka!
Hömpöti-humputi
Ei työelämä muutu, me muutamme sitä
Haluatko kirjoittaa kolumnin Työpisteeseen?
Kakkosluokassa
Itsensä työllistävälle uusi identiteetti
Mielen sairauksista kuntoutuja ei ole lintsaaja
Eläkeikä nousee tai se pannaan nousemaan!
Aina ei kaikki voi olla kliffaa ja kivaa – vai voiko?
Onko työterveyshuollolla uskottavuutta?
Paras mutta vaivainen
Liikkumattomuus tulee kalliiksi
Hyvä ja paha työ
Mitä mieltä itse olet alkoholinkäytöstäsi?
Kun kiireestä tuli kupla
Aikaa, tilaa, ajatuksen vapautta
Toimitus
Uutiset
Vinkit