Duunitohtori
Onko kesätyöntekijällä oikeus työterveyshuoltoon?
"Olen aloittanut kesätyöt, mutta perehdytykseni jäi melko suppeaksi. Mieltäni askarruttaa mm. se, onko minulla oikeus käyttää työterveyshuollon palveluita? Keneltä minun tulisi asiaa tiedustella?"
Kesäduunari 16 v.
Vastaus:
Perehdyttämiseen ja työterveyshuollon käyttämiseen liittyvissä kysymyksissä kannattaa kääntyä oman esimiehen puoleen. Edellä mainittuja asioita voi tiedustella myös työsuojelupäälliköltä taikka työsuojeluvaltuutetulta, luottamusmieheltä tai muulta työntekijäin edustajalta.
Jokaisella kesätyöntekijällä on oikeus riittävään ja hyvään työhön perehdytykseen, joka on erityisen tärkeää nuorten työntekijöiden kohdalla. Työnantajien on huolehdittava, että jokainen nuori työntekijä saa systemaattisen, etukäteen suunnitellun työhön perehdytyksen, josta vastaavat kokeneet työntekijät. Nuorten työhön perehdytyksessä on tärkeää riittävä tieto työn vaaratekijöistä ja työhön liittyvistä turvallisuusmääräyksistä sekä työterveyshuollosta ja sen palveluista.
Nuorten työntekijöiden työtehtävät on suhteutettava nuoren fyysiseen ja henkiseen suorituskykyyn. Nuoret eivät tunne työtehtäviään ja työympäristöään. Kokemattomuutensa takia he eivät todennäköisesti tiedosta kaikkia riskejä tai kiinnitä niihin riittävästi huomiota. Työnantajalla onkin erityinen velvollisuus valvoa nuoren työtä ja varmistua ohjeiden noudattamisesta.
Työturvallisuudesta huolehtiminen ei kuitenkaan kuulu vain työnantajalle. Työturvallisuuslain mukaan myös työntekijän on noudatettava saamiaan ohjeita ja ilmoitettava havaitsemistaan turvallisuuspuutteista. Työpaikan työsuojelupäällikkö ja työsuojeluvaltuutettu auttavat nuoria turvallisuuteen liittyvissä asioissa.
Työterveyshuoltopalvelujen järjestämisvelvollisuus koskee kaikkia julkisia ja yksityisiä palvelussuhteita riippumatta työnantajan yhtiömuodosta, palvelussuhdemuodosta ja sen kestosta. Työnantajan palveluksessa olevat henkilöt voivat pitää oikeutenaan saada työterveyshuoltolain (12 §) mukaisia työterveyshuoltopalveluja. Työterveyshuoltolaissa (1383/2001) säädetään työterveyshuollon sisällöstä ja toteuttamisesta sekä työnantajan velvollisuudesta järjestää työterveyshuolto.
Työterveyshuollon rooli nuorten kohdalla on ennen kaikkea tietojen antamista, neuvontaa ja ohjausta ennaltaehkäisevästä terveydenhoidosta ja terveellisistä elintavoista.
Jos työsuhde on tarkoitettu kestämään yli kolme kuukautta, on nuorelle työntekijälle suoritettava terveystarkastus työnantajan kustannuksella viimeistään kuukauden kuluessa työsuhteen alkamisesta. Terveystarkastusta ei tarvitse tehdä, jos työ on kevyttä liike-, toimisto- tai muuta niihin verrattavaa kevyttä työtä tai jos nuorella työntekijällä on esittää vuotta nuorempi lääkärintodistus, joka riittävästi selvittää hänen soveltuvuutensa ko. työhön.
Vaikka ehkäisevän työterveyshuollon järjestämisvelvollisuus koskee kaikkia työpaikkoja, palvelujen laajuus ja sisältö vaihtelevat, koska lain mukaan työterveyshuolto tulee järjestää ja toteuttaa siinä laajuudessa kuin työstä, työjärjestelyistä, henkilöstöstä, työpaikan olosuhteista ja niiden muutoksista johtuva tarve edellyttää. Ehkäisevän työterveyshuollon palveluiden (12 §) lisäksi työnantaja voi halutessaan järjestää työntekijöille sairaanhoitopalveluita.
Työterveyshuollon erikoislääkäri Antti Jahkola, Työterveyslaitos
Lisää aiheesta: