Duunitohtori
Onko istuma-asento, jossa jalka on toisen päällä, pannassa? 
20.5.2011 7:00 
 
"Onko istuma-asento, jossa jalka on toisen jalan päällä ristissä, pahasta? Istumatyössähän monet istuvat niin, itseni mukaan lukien, ja olen kuullut, että se ei tekisi hyvää mm. alaselälle. Onko tässä mitään perää, onko asento pannassa?"
JK

Pidempiaikainen yhtäjaksoinen istuminen on, kokemuksen ja monien tutkimustenkin mukaan, yksi selkäoireiden riskitekijöistä. Kysymyksen kohteena olevassa istuma-asennossa selän ja alaraajojen alueelle kohdistuu epäsymmetristä venytystä, vartalon kiertymistä ja istuma-alustan vastapaine pakaroihin sekä reisiin jakaantuu suhteellisen pienelle alueelle. Vaikka asento onkin elegantti, pitkäaikaisena työasentona se on ”ergonomistin painajainen”.
 
Useimmille meistä ilmaantuu tässä asennossa herkemmin selkä- tai jalkaoireita kuin istuttaessa tasapainoisemmin, esimerkiksi molemmat jalkapohjat alustaa vasten. Selän alueen lisäksi oireita saattaa tulla myös jalkojen ja pakaroiden alueelle paikallisen verenkierron häiriintyessä tai hermopuristuksen kautta. Hermopinneoireet ilmenevät aluksi puutumisen tai pistelyn tuntemuksina – pahimmillaan jopa alaraajan tilapäisenä toimintahäiriönä.
 
Yksilöiden välinen vaihtelu on todennäköisesti suurta, ts. toinen voi istua tässä asennossa pidempään, toinen ei juuri ollenkaan. Pitkäaikaisen istumisen aiheuttama alaselän terveysriski on riippuvainen monista ulkoisista, ergonomisista ja myös henkilökohtaisista tekijöistä. Selkäoireiden synty onkin tavallisesti monen tekijän summa.
 
En kuitenkaan laittaisi kyseessä olevaa istuma-asentoa pannaan, mikäli asennon voi itse valita. Henkilökohtainen vaihtelu on suurta ja kukin tuntee itse, onko jokin istuma-asento itselle huono. Yleinen ohje kuitenkin on, että istuma-asentoa on hyvä vaihdella, varsinkin jos tuntee oireita selässä tai raajoissa.
 
Entäpä, jos työtehtävä vaatii istumista pidemmän aikaa (esim. kaksi tuntia) liikkumatta paikallaan, jalka toisen päällä ristissä – esimerkiksi mannekiinin tai mallin työssä? Mikäli tällaisessa tilanteessa istuma-asentoa ei saa itse valita, olisi hyvä, että jalkaa voisi edes välillä vaihtaa tai nousta tuolilta. Staattisissa työasennoissa lyhytkin tauotus tai asennon vaihto toiseen on terveydelle eduksi.
 
Pitkäaikaiseen istumatyöhön liittyvien selkäoireiden kehittymistä voidaan ennaltaehkäistä yleisiä ergonomiaohjeita soveltamalla, työasentoja vaihtelemalla, työn tauotuksella ja työliikunnalla. Selkäoireet ovat kuitenkin hyvin yleisiä työikäisillä. Yhden tekijän syyosuutta selkäoireiden syntymisessä ei tavallisesti pystytä perustellusti osoittamaan. Sen sijaan, kenellä on keskimääräistä enemmän selkäoireita, hänellä on tavallisesti myös kasaantuneena useampia selkäoireiden riskitekijöitä.
 
Jarmo Rantonen, työterveyshuollon ja yleislääketieteen erikoislääkäri, Työterveyslaitos
Lähetä kysymyksesi Duunitohtorille!
Lähetä linkki Tulosta duunitohtori Selaa muita duunitohtoreita

Kommentit
Tähän sivuun ei ole vielä lisätty kommentteja.
Otsikko
Sisältö *  
Nimimerkki *  
Luet nyt Työpistettä, onko se lehti vai järvi? *  
 
Skip Navigation Links
Arkisto
Duunitohtorit
Kyselyt
Näkökulmat
Toimitus
Uutiset
Vinkit
Skip Navigation Links
Arkisto
Duunitohtorit
Aivoni jumittavat työn kiireissä. Mikä avuksi?
Alaiseni on ehkä masentunut, mitä teen?
Haluaisin mentorin. Miten asian kanssa kannattaisi edetä?
Haluan ystävystyä työkavereideni kanssa. Liikaa vaadittu?
Jos vaihdan työpaikkaa, saako työterveyshuolto luovuttaa tietojani rekrytoivalle taholle?
Kuinka jään lomalle oikein?
Kun jään kotiin lapsen kanssa, voiko minua vaatia tekemään työt kotona?
Mikä on hyvä istuinkorkeus koululaiselle?
Mikä on sopiva pituus lomalle?
Miksi viikon loma kuluttaa kuusi lomapäivää?
Minkälainen ensiapuvalmius työpaikalla täytyy olla?
Minusta tuntuu, että työkaverini on masentunut – mitä teen?
Mitä aivotyötä tekevän pitäisi ajatella, jotta jaksaisi henkisesti?
Mitä haittaa näytön tuijottamisesta on ja mikä avuksi?
Mitä ovat työpaikkojen energiapäälliköt?
Mitä tarkoitetaan slow work -ajattelulla?
Mitä työhaastattelussa kannattaa kysyä ja mitä ei saa kysyä?
Mitä voin tehdä, kun kollegan vahvat hajusteet häiritsevät?
Mitä voisin tehdä välttääkseni niska-hartiaseudun kipuja tietokonetyössä?
Miten laatia työtilan herkkupolitiikka?
Miten otan toimenkuvani parannuksen puheeksi pomoni kanssa?
Miten pääsee eroon entisen työnkuvan rippeistä?
Miten parannan työyhteisöni me-henkeä käytännössä?
Miten selvitetään kuormittuuko työntekijä liikaa?
Muistini tuntuu heikentyneen. Onko "kovalevyni" täynnä?
Olenko varas, jos vien työpaikan kynän kotiin?
Olen kuullut puhuttavan työn imusta. Mitä se on?
Onko istuma-asento, jossa jalka on toisen päällä, pannassa?
Onko kesätyöntekijällä oikeus työterveyshuoltoon?
Onko lintuinfluenssaa syytä pelätä nykyään?
Tuntuu, että en ole koskaan riittävän hyvä työntekijä. Mikä neuvoksi?
Työkaverini on kateellinen. Mitä teen?
Työn jälkeen rentoudun alkoholiannoksella. Jotain pahaa?
Työpaikalla noudatetaan kahta erilaista työaikaa, mitä ihmettä?
Työpaikallamme saattaa olla hometta. Mihin tahoon otan yhteyttä asian selvittämiseksi?
Työvire kateissa loman jälkeen?
Työyhteisössäni on konfliktitilanne. Mitä voisimme tehdä?
Vaihde kääntää minulle jatkuvasti vääriä puheluita ja aikani menee niiden ratkomiseen. Mitä teen?
Vievätkö hyvännäköiset työkaverit huomion työn tekemisestä?
Voiko esimies puuttua pukeutumiseen?
Voiko strategia oikeasti antaa meille jotakin?
Voiko työtoverin partavedestä olla haittaa terveydelleni?
Miten yliopistosta valmistuva ns. generalisti voi kartoittaa osaamistaan?
Mitä voin tehdä, jotta lounaan jälkeen ei iskisi väsymys?
Juopuneet työkaverit kyllästyttävät. Voinko jättää työpaikan virkistystapahtumat väliin?
Esimies lähetti kaverikutsun Facebookissa - mitä teen?
Pyörätuolilla liikkuva kaipaa neuvoja
Ahdistus valtaa mielen sunnuntaisin
Sosiaalinen pääoma – mistä on kyse?
Parisuhde vaikeuttaa työntekoa
Kyselyt
Näkökulmat
Toimitus
Uutiset
Vinkit