Duunitohtori
Mitä voin tehdä, kun kollegan vahvat hajusteet häiritsevät? 
21.4.2011 7:00 
 
"Eikö työntekijällä ole minkäänlaista suojaa työpaikalla vahvojen hajusteiden käyttäjiä vastaan? Työterveyslääkäri on useaan kertaan ottanut kantaa hajusteille altistumiseen, mutta siitä huolimatta esimies ei katso asiakseen tehdä mitään. Asiassa ei auta työsuojeluorganisaationkaan puuttuminen asiaan. Mitä tällaisissa tapauksissa on tehtävä, jotta pystyisi keskittymään itse työhön?"
- Nimetön
 
Hajusteet työpaikalla voivat olla merkittävä kiusa yliherkkyysoireista kärsiville mutta myös muille tilojen käyttäjille. Huomaavainen työtoveri ottaa asian vakavasti, jos tieto työtoverin oireilusta tulee ilmi. Tärkeää on siis tuoda asia esille omassa työyhteisössä.
 
On asioita, jotka työyhteisössä työntekijän pitää kollegoistaan tietää. Päätöksen oman terveysasiansa julkistamisesta tekee luonnollisesti asianomainen itse. Jos hajusteista tulevien oireiden kertominen ei johda toivottuun tulokseen ja hajusteiden käytön välttämiseen, työpaikan työsuojelu on velvollinen reagoimaan. Työpaikalla noudatettavista pelinsäännöistä tulee sopia työsuojelutoimikunnassa.
 
Vastuu työntekijöiden työterveydestä ja turvallisuudesta on työnantajalla, joka kuulee tällaisessa asiassa työsuojelutoimikunnan ja työterveyshuolln näkemyksen ja ryhtyy toimenpiteisiin. Hajusteista aiheutuva oireilu on työpaikan sisäilmaan liittyvä asia ja kuuluu työsuojelun hoidettavien asioiden piiriin.

Kari Reijula, professori, Työterveyslaitos
 
Lähetä kysymyksesi Duunitohtorille!
Lähetä linkki Tulosta duunitohtori Selaa muita duunitohtoreita

Kommentit
Tähän sivuun ei ole vielä lisätty kommentteja.
Otsikko
Sisältö *  
Nimimerkki *  
Luet nyt Työpistettä, onko se lehti vai järvi? *  
 
Skip Navigation Links
Arkisto
Duunitohtorit
Kyselyt
Näkökulmat
Toimitus
Uutiset
Vinkit
Skip Navigation Links
Arkisto
Duunitohtorit
Aivoni jumittavat työn kiireissä. Mikä avuksi?
Alaiseni on ehkä masentunut, mitä teen?
Haluaisin mentorin. Miten asian kanssa kannattaisi edetä?
Haluan ystävystyä työkavereideni kanssa. Liikaa vaadittu?
Jos vaihdan työpaikkaa, saako työterveyshuolto luovuttaa tietojani rekrytoivalle taholle?
Kuinka jään lomalle oikein?
Kun jään kotiin lapsen kanssa, voiko minua vaatia tekemään työt kotona?
Mikä on hyvä istuinkorkeus koululaiselle?
Mikä on sopiva pituus lomalle?
Miksi viikon loma kuluttaa kuusi lomapäivää?
Minkälainen ensiapuvalmius työpaikalla täytyy olla?
Minusta tuntuu, että työkaverini on masentunut – mitä teen?
Mitä aivotyötä tekevän pitäisi ajatella, jotta jaksaisi henkisesti?
Mitä haittaa näytön tuijottamisesta on ja mikä avuksi?
Mitä ovat työpaikkojen energiapäälliköt?
Mitä tarkoitetaan slow work -ajattelulla?
Mitä työhaastattelussa kannattaa kysyä ja mitä ei saa kysyä?
Mitä voin tehdä, kun kollegan vahvat hajusteet häiritsevät?
Mitä voisin tehdä välttääkseni niska-hartiaseudun kipuja tietokonetyössä?
Miten laatia työtilan herkkupolitiikka?
Miten otan toimenkuvani parannuksen puheeksi pomoni kanssa?
Miten pääsee eroon entisen työnkuvan rippeistä?
Miten parannan työyhteisöni me-henkeä käytännössä?
Miten selvitetään kuormittuuko työntekijä liikaa?
Muistini tuntuu heikentyneen. Onko "kovalevyni" täynnä?
Olenko varas, jos vien työpaikan kynän kotiin?
Olen kuullut puhuttavan työn imusta. Mitä se on?
Onko istuma-asento, jossa jalka on toisen päällä, pannassa?
Onko kesätyöntekijällä oikeus työterveyshuoltoon?
Onko lintuinfluenssaa syytä pelätä nykyään?
Tuntuu, että en ole koskaan riittävän hyvä työntekijä. Mikä neuvoksi?
Työkaverini on kateellinen. Mitä teen?
Työn jälkeen rentoudun alkoholiannoksella. Jotain pahaa?
Työpaikalla noudatetaan kahta erilaista työaikaa, mitä ihmettä?
Työpaikallamme saattaa olla hometta. Mihin tahoon otan yhteyttä asian selvittämiseksi?
Työvire kateissa loman jälkeen?
Työyhteisössäni on konfliktitilanne. Mitä voisimme tehdä?
Vaihde kääntää minulle jatkuvasti vääriä puheluita ja aikani menee niiden ratkomiseen. Mitä teen?
Vievätkö hyvännäköiset työkaverit huomion työn tekemisestä?
Voiko esimies puuttua pukeutumiseen?
Voiko strategia oikeasti antaa meille jotakin?
Voiko työtoverin partavedestä olla haittaa terveydelleni?
Miten yliopistosta valmistuva ns. generalisti voi kartoittaa osaamistaan?
Mitä voin tehdä, jotta lounaan jälkeen ei iskisi väsymys?
Juopuneet työkaverit kyllästyttävät. Voinko jättää työpaikan virkistystapahtumat väliin?
Esimies lähetti kaverikutsun Facebookissa - mitä teen?
Pyörätuolilla liikkuva kaipaa neuvoja
Ahdistus valtaa mielen sunnuntaisin
Sosiaalinen pääoma – mistä on kyse?
Parisuhde vaikeuttaa työntekoa
Kyselyt
Näkökulmat
Toimitus
Uutiset
Vinkit