Duunitohtori
Jos vaihdan työpaikkaa, saako työterveyshuolto luovuttaa tietojani rekrytoivalle taholle? 
16.9.2010 7:00 
 
"Kävin taannoin työhaastattelussa ja sen yhteydessä minulta pyydettiin valtakirja nykyisen työpaikkani työterveyshuollossa olevien tietojen luovuttamisesta rekrytoivan yrityksen työterveyshuollolle. Käytäntö tuntuu aika oudolle. Mitä tietoja nykyinen työterveyshuolto saa luovuttaa rekrytoivalle taholle ja mitä ei? Siirtyykö kaikki mahdollinen potilashistoria rekrytoivan yrityksen työterveyshuollon käyttöön? Voiko esim. sairauspoissaolot vaikuttaa rekrytointipäätökseen?"
Nimetön

Työpaikan vaihtuessa ei vanha työterveyshuolto saa automaattisesti siirtää työntekijää koskevia tietoja uuden työpaikan työterveyshuollolle. Suostumuksen pyytäminen tietojen siirtoon voi kuitenkin olla perusteltua hyvän ja toimivan työterveyshuollon ja seurannan toteuttamiseksi.
 
Erityistapauksen muodostaa työskentely ns. erityistä sairastumisen vaaraa aiheuttavissa töissä, jollaisia voivat olla esim. työt, joissa käsitellään vaarallisia kemikaaleja tai altistutaan melulle ja tärinälle. Tällaisissa töissä uusi työterveyshuolto on oikeutettu saamaan tiedon työntekijälle aiemmin tehdyistä terveystarkastuksista.
 
Tietojen siirtäminen tapahtuu kuitenkin aina työntekijän terveyden turvaamiseksi. Työterveyshuolto ei saa ilman työntekijän suostumusta luovuttaa terveystietoja työnantajalle eikä niitä voi esimerkiksi käyttää rekrytointia harkittaessa. Työnantajalla on kuitenkin aina oikeus saada erityistä sairastumisen vaaraa aiheuttavissa töissä tieto siitä, estääkö tai rajoittaako työntekijän terveydentila hänen käyttämistään tällaiseen työhön. Mikäli tällainen este on olemassa, ei työntekijää saa käyttää tähän työhön.
 
Matti Arola, lakimies, Työterveyslaitos
Lähetä kysymyksesi Duunitohtorille!
Lähetä linkki Tulosta duunitohtori Selaa muita duunitohtoreita

Kommentit
Tähän sivuun ei ole vielä lisätty kommentteja.
Otsikko
Sisältö *  
Nimimerkki *  
Luet nyt Työpistettä, onko se lehti vai järvi? *  
 
Skip Navigation Links
Arkisto
Duunitohtorit
Kyselyt
Näkökulmat
Toimitus
Uutiset
Vinkit
Skip Navigation Links
Arkisto
Duunitohtorit
Aivoni jumittavat työn kiireissä. Mikä avuksi?
Alaiseni on ehkä masentunut, mitä teen?
Haluaisin mentorin. Miten asian kanssa kannattaisi edetä?
Haluan ystävystyä työkavereideni kanssa. Liikaa vaadittu?
Jos vaihdan työpaikkaa, saako työterveyshuolto luovuttaa tietojani rekrytoivalle taholle?
Kuinka jään lomalle oikein?
Kun jään kotiin lapsen kanssa, voiko minua vaatia tekemään työt kotona?
Mikä on hyvä istuinkorkeus koululaiselle?
Mikä on sopiva pituus lomalle?
Miksi viikon loma kuluttaa kuusi lomapäivää?
Minkälainen ensiapuvalmius työpaikalla täytyy olla?
Minusta tuntuu, että työkaverini on masentunut – mitä teen?
Mitä aivotyötä tekevän pitäisi ajatella, jotta jaksaisi henkisesti?
Mitä haittaa näytön tuijottamisesta on ja mikä avuksi?
Mitä ovat työpaikkojen energiapäälliköt?
Mitä tarkoitetaan slow work -ajattelulla?
Mitä työhaastattelussa kannattaa kysyä ja mitä ei saa kysyä?
Mitä voin tehdä, kun kollegan vahvat hajusteet häiritsevät?
Mitä voisin tehdä välttääkseni niska-hartiaseudun kipuja tietokonetyössä?
Miten laatia työtilan herkkupolitiikka?
Miten otan toimenkuvani parannuksen puheeksi pomoni kanssa?
Miten pääsee eroon entisen työnkuvan rippeistä?
Miten parannan työyhteisöni me-henkeä käytännössä?
Miten selvitetään kuormittuuko työntekijä liikaa?
Muistini tuntuu heikentyneen. Onko "kovalevyni" täynnä?
Olenko varas, jos vien työpaikan kynän kotiin?
Olen kuullut puhuttavan työn imusta. Mitä se on?
Onko istuma-asento, jossa jalka on toisen päällä, pannassa?
Onko kesätyöntekijällä oikeus työterveyshuoltoon?
Onko lintuinfluenssaa syytä pelätä nykyään?
Tuntuu, että en ole koskaan riittävän hyvä työntekijä. Mikä neuvoksi?
Työkaverini on kateellinen. Mitä teen?
Työn jälkeen rentoudun alkoholiannoksella. Jotain pahaa?
Työpaikalla noudatetaan kahta erilaista työaikaa, mitä ihmettä?
Työpaikallamme saattaa olla hometta. Mihin tahoon otan yhteyttä asian selvittämiseksi?
Työvire kateissa loman jälkeen?
Työyhteisössäni on konfliktitilanne. Mitä voisimme tehdä?
Vaihde kääntää minulle jatkuvasti vääriä puheluita ja aikani menee niiden ratkomiseen. Mitä teen?
Vievätkö hyvännäköiset työkaverit huomion työn tekemisestä?
Voiko esimies puuttua pukeutumiseen?
Voiko strategia oikeasti antaa meille jotakin?
Voiko työtoverin partavedestä olla haittaa terveydelleni?
Miten yliopistosta valmistuva ns. generalisti voi kartoittaa osaamistaan?
Mitä voin tehdä, jotta lounaan jälkeen ei iskisi väsymys?
Juopuneet työkaverit kyllästyttävät. Voinko jättää työpaikan virkistystapahtumat väliin?
Esimies lähetti kaverikutsun Facebookissa - mitä teen?
Pyörätuolilla liikkuva kaipaa neuvoja
Ahdistus valtaa mielen sunnuntaisin
Sosiaalinen pääoma – mistä on kyse?
Parisuhde vaikeuttaa työntekoa
Kyselyt
Näkökulmat
Toimitus
Uutiset
Vinkit