Duunitohtori
Alaiseni on ehkä masentunut, mitä teen?
"Tervehdys!
Toimin työpaikallani esimiehenä. Eräs alaisistani, joka aikaisemmin oli ahkera ja sosiaalinen, on nyt alakuloinen. Hän ei tahdo saada työpaikalla oikein mitään aikaiseksi. Luulen, että hän masentunut. Mitä minun kannattaisi tehdä?"
– Sakke
Lääketieteessä masennus määritellään sairaudeksi silloin, kun masentuneen mielialan lisäksi esiintyy muitakin oireita yhtäjaksoisesti vähintään kahden viikon ajan, ja kaikki oireet yhdessä haittaavat elämänlaatua ja toimintakykyä.
Masennuksen toteaa aina lääkäri. Esimies ei saa eikä hänen tarvitse yrittää päätellä, onko työntekijällä mahdollisesti masennus tai jokin muu sairaus tai arvioida onko työntekijän alakuloisuus ohimenevä tila vai merkki hoitoa vaativasta sairaudesta.
Esimiehen tehtävä on huolehtia työnteon edellytyksistä ja seurata töiden sujumista. Käytännössä tämä onnistuu muun muassa kiinnittämällä huomioita asioihin, jotka kertovat siitä miten työt sujuvat tai siitä että työntekijä saattaa pinnistellä ylikuormittuneena voimiensa äärirajoilla.
Havaitut hälyttävät merkit on otettava puheeksi työntekijän kanssa ja selvitettävä minkälaisia toimenpiteitä tarvitaan. Työhön liittyvät järjestelyt hoidetaan yhteistyössä työpaikalla. Mikäli keskusteluissa käy ilmi, että työntekijällä on jokin terveysongelma, esimiehen on ohjattava työntekijä työterveyshuoltoon.
Duunitohtori
Lähde: Tue Työkykyä - käsikirja esimiestyöhön (Työterveyslaitos 2011, Kirsi Ahola)